Vauvakuume! Tuleeko meille iltatähti?

Tulipa erikoinen olo, kun seitsenvuotias esikoisemme otti käteensä Kaksplussan, jossa pohdin lapsilukua. Niin nopeasti aika kulkee! Juurihan tuon synnytin ja nyt se lukee juttujani lehdestä. Onko pikkulapsiaika kokonaan ohi meidän perheestä? Luulin, että tämä aihe olisi jo loppuunkäsitelty. Mutta jostain kumman syövereistä iski kevyehkö vauvakuume. Kirjoitin aiheesta kolumnin tänään ilmestyneeseen Kaksplussaan. Kolumnini voi lukea tästä....

Miltä vauva tuoksuu?

Tasan kolme vuotta sitten nuuhkin vastasyntynyttä vauvaani. Muistan lämpimän, pehmeän tuoksun täydellisesti. Se oli parasta maailmassa. Vastasyntyneen tuoksu on ihmeellinen, se on häivähdys toisesta todellisuudesta. En yllättynyt lukiessani, että vauvan tuoksu aiheuttaa äidin aivoissa samanlaisen reaktion kuin kovat huumeet. Sitä on saatava lisää. Minulla on vauvakuume ja se on järjetöntä. Minulla on jo kaksi ihanaa...

Äitiyspakkaus-muisto

Uusi äitiyspakkaus julkaistiin. Miltä näyttää? Pidän tiilenpunaisesta, vaikken ehkä sitä vauvalle pukisikaan. Otin tietenkin äitiyspakkauksen, kun esikoinen syntyi 2009. Pakkauksen saaminen oli yksi odotusajan parhaita muistoja. Järjestelin ja hypistelin vaatteita, kuin käsillä tulevaisuutta ihmetellen. Kestovaipat taisivat olla sinä vuonna paketissa mukana ensimmäistä kertaa. Ne olivatkin kovassa käytössä. Vaikkakin harrastimme VVV:tä. ”Tammenterho”-haalari on vieläkin mielestäni...

Hakusanat joulukuu top 10

Google Analytics -palvelussa voi seurata blogin kävijämääriä sekä muun muassa hakusanoja, joilla blogiini on päädytty. Käyn silloin tällöin vilkaisemassa tilastoja, jotta näkisin, mitkä kirjoitukset ovat saaneet eniten lukijoita. Sitten voin miettiä, haluanko kirjoittaa, aiheista, joista haluan kirjoittaa. Vai yrittäisinkö sittenkin miellyttää teitä? Hakusanoista voi sen sijaan päätellä ihmisiä kiinnostavia tai askarruttavia aiheita. Kotitalouskriisiin on...

Sadonkorjuujuhla

Olin juuri varaamassa aikaa lääkärille, kun muistin, että olenkin eilen syönyt hulluna punajuuria. Vihaan tahraavien pikku juurekkaiden kuorimista, joten kokeilin, onnistuisiko satsi kuorimatta. Pesin punajuuret harjalla ja leikkasin kannat pois. Latelin naatit vieri viereen ja ladoin vuokaan, jonka pohjalla oli ripaus suolaa. Laitoin lastin 200-asteiseen uuniin noin tunniksi. Tarjoilin kermaviilikastikkeen ja vuohenjuuston kera. Punajuuret...

Viimeinen vaippahousu

    Olen lauantaina kolmekymmentä. Olen naimisissa, minulla on kaksi lasta. On ihana koti ja ura, joka vie yllättäville poluille. Aineksia kolmenkympin kriisin en näin ollen saa kasaan. Olen tosi tyytyväinen kaikkeen juuri NYT. Olisiko siinä kriisin itua? Mikään ei pysy näin. Kakarat, liian nopeasti kasvavat! Kohta meidän perheessä ei ole enää pienenpienten, oikein...

Scroll to top