Kosmetiikan ainesosa yhteydessä antibioottiresistenssiin – vältä näitä tuotteita!

Ihmiset, jotka eivät jaksa tihrustaa INCI-listoja ja sukeltaa EU:n kemikaalitietokantaan, kysyvät usein, mitä kosmetiikan ainesosia kannattaisi ainakin välttää.

Triklosaani, eli triclosan, on ehdottomasti yksi vältettävistä aineista.

Säilöntä- ja antimikrobisena aineena käytetty triklosaani voi aiheuttaa silmävaurioita ja on ihoa ärsyttävää. Lisäksi aine on potentiaalinen hormonihäiritsijä.

Nämä ovat vielä pieniä haittoja, verrattaen seuraavaan: triklosaanin käytöllä voi olla tappavia seurauksia.

Uhka ihmiskunnalle

Triklosaanin käyttö on tutkimuksissa yhdistetty antibioottiresistenttien bakteerikantojen syntyyn. Esimerkiksi viemäreistä on löydetty antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja, joiden syntyyyn kosmetiikan triklosaani on voinut myötävaikuttaa.

Antibioottiresistenttien bakteerikantojen synty on yksi ihmiskunnan suurimmista uhkakuvista. Kun antibiootit eivät enää pure, seurauksena voi olla ihmisten kuoleminen nykyään helposti hoidettavissa oleviin sairauksiin.

Triklosaanipitoisuuden turvallinen raja vesistöissä on arvioitu olevan erittäin alhainen. Triklosaani on ympäristössä hyvin pysyvä aine. Ruotsalaisessa tutkimuksessa korkeita pitoisuuksia triklosaania löytyi äidinmaidosta sekä vesistöistä.

Yksi 0,3 % triklosaania sisältävä ihonpuhdistustuote riittää pilaamaan 2 metriä syvän, kilometrin pitkän ja 250 m leveän vesimassan.

Triklosaania sisältäviä tuotteita käytetään Suomessa arviolta 10 000 kg vuodessa.

Triklosaania sisältäviä kosmetiikkatuotteita

Vielä muutama vuosi sitten triklosaania oli suurten yritysten valmistamissa hammastahnoissa ja suuvesissä. Kovan kritiikin vuoksi aine on ilmeisesti poistettu suun hoitoon tarkoitetuista tuotteista. Nopealla internet-etsinnällä Kemikaalitutka ei onnistunut löytämään yhtään triklosaania sisältävää suun hygieniaan tarkoitettua tuotetta.

Triklosaania löytyi kuitenkin yllättävistä tuotteista. Kyseistä ainetta on jopa iholle jätettävissä tuotteissa, kuten kasvovoiteissa ja deodoranteissa.

Lisäksi ainetta löytyy poishuuhdeltavista tuotteista, kuten shampoista, geeleistä. Ainetta käytetään myös lemmikeille tarkoitetuissa tuotteissa.

Aineen tiedetään olevan hyvin haitallinen monin tavoin, mutta hengitettynä aineen vaikutuksista terveyteen ei ole lainkaan tutkimustietoa. Aineen käyttö suihkutettavissa tuotteissa on siis täysin arpapeliä.

Kiinnostavaa on, että kyseisiä tuotteita mainostetaan turvallisiksi vaihtoehdoiksi. ”Hauska” esimerkki tuotteesta on Dermalogican Environmental control deodorant. Kuluttajan vastuulle jää INCI-listan tihrustaminen ja tuotteen nimen merkityksen selvittäminen.dermalogica_deo

 

  • Avene Gentle Make-up Remover 125 ML  -silmämeikinpoistoaine
  • Avène Shaving Foam 200 ml
  • Acca Kappa White Moss Spray Deodorantti 125 ml
  • Acca Kappa Deodorant spray 125ml
  • Bio Spa – Roll-on deodorantti
  • Camillen 60 Fudes Creme
  • Clarins Smooth Shave Foaming Gel
  • Clarins Super Restorative Night Wear
  • Dermalogica environmental control deodorant
  • Dermalogica Anti-Bac Skinwash
  • Dermalogica Medibac Skin Purifying Wipes
  • Eurofa Antihairloss shampoo
  • Eurofa Refreshing & oil control shampoo
  • Forever Aloe ever -shield deodorantti
  • Gojo Antibac Fragrance Free with Triclosan – käsienpesuneste
  • Isis Pharma Teen Derm Aqua (250 ml) – Puhdistusvesi ärtyneelle iholle
  • Isis Pharma Teen Derm K (30 ml) – Kosteuttava voide rasvoittuvan ihon hoitoon.
  • Police Spray Deo for men -deodorantti
  • Nuskin EPOCH -deodorantti
  • ProMedic – Antimikrobinen nestesaippua
  • Purederm Exfoliating Foot Mask – ihoa kuorivat sukat
  • BION BLACKHEAD & WHITEHEAD CONTROLLER 36 ml
  • Exuviance Clarifying kasvojenpuhdistusaine

Triklosaania sisätäviä lemmikkieläintuotteita

  • Biofarmi Pet remedy matkaspray 15 ml
  • Animology Puppy Love Shampoo 250ml
  • Trixie – kuivashampoo
  • Dr Seidel Seleeni Shampoo
  • Dr Seidel Korvapuhdistusaine Koirille ja Kissoille 75ml

HUOM.
Tuotetiedot haettu valmistajien ja kauppiaiden nettisivuilta. Jotkin tuotteet ovat voineet uudistua. Kuluttajilla voi kuitenkin olla hallussaan vanhalla koostumuksella olevia, triklosaania sisältäviä tuotteita.

Lähteet:
Helsingin yliopisto
Enevieno
Evira
Science Direct
Triclosan: A Widespread Environmental Toxicant with Many Biological Effects
Antibiotics and antibiotic resistance in water environments


11 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top