Tuotokset

Jee! Vauvamme on kartuttanut sanavarastoaan kahdella sanalla, joita voi käyttää yhdessä tai erikseen: kato & kakka.
Olin ensimmäistä kertaa kosketuksissa vauvankakan kanssa kun esikoisemme syntyi. Meconium-kakka (lapsenpihka) oli outoa. Sen mustanvihreä tahmeus oli käsinkosketeltavan hämmentävää. Kakan vähitellen muuttuessa keltaiseksi tajusin, miksi vauvoja sanotaan sinappitykeksi. Ahaa- ja huh-elämys samassa!
Kakkavaippaa lapsettomien kavereiden läsnäollessa vaihtaessa olen kohdannut nyrpistelyä. Onneksi en itse ole ollut koskaan ollut herkkis näissä asioissa: siis loukkaantumaan muiden kommenteista tai kakkavaipoista. Lapsena hevosia uittaessa leikimme jopa sotaa ratsujen kakkakikkareilla…
Kai lapsettomilla kavereillakin vaipan vaihto sujuu sitten tosipaikan tullen. Oman lapsen tuotos on kai aina eri. Ei se nyt ihan ruusulta tuoksu, mutta melkein.
(VAROITUS! Voi olla mahdollista tulkita yllä oleva kirjoitus väärin. Voi käydä jopa niin, että joku toimittaja kirjoittaa aiheesta jutun otsikolla: ”Mitä ihmettä! Maria Nordin syö kakkaa”. Haluan nyt korostaa, että näin ei ole todellisuudessa tapahtunut.)
 
VVV ja
iso hätä
Sain muutamia kysymyksiä liittyen vessahätäviestintään (vvv) ja isoon hätään.
Tässä suhteessa vauvat ovat ilmeisesti hyvin erilaisia. Osa vauvoista on kovinkin säännöllisiä ja paljon merkkejä antavia, toiset taas ovat hieman ailahtelevampia.
Jotkut vauvat käyvät isolla toimituksella kerran päivässä, aina samaan aikaan päivästä. Lisäksi naaman väristä ja ponnisteluista voi päätellä, että vauva on vietävä pöntölle.
Jotkut vauvat taasen turauttelevat milloin ja missä vaan. Tässä tapauksessa vessahätäviestit voi lukea sieltä tuoreimmasta vaipasta.
Meillä on kokemusta molemmista vauvatyypeistä. Vvv:tä on harjoitettu ja ehkä sen takia molemmat tyypit ovat kuitenkin vuoden ikään mennessä oppineet tekemään isot hommat pönttöön.
Uusin tapaus on vauvamme, joka on jo viikon ajan aina oikean hetken tullen taputtanut ylpeänä vaippaansa ja sanonut ”kaa-ka-kakka”. Sitten mennän rinkulalle.
Inhorealistinen pottagalleria:

 

-kuva puuttuu-
(Kuva vihreästä, tuoksuvasta ja soivasta Nalle Puh -potasta. Kun heräsimme aamuyöllä kylppäristä kantautuvaan ”paljon onnea vaan” -melodiaan, Reino teurasti potan samantien.)
 
Sielun-
tuotokset
Pysytään aiheessa. Arkkitehtiosastolla opiskellessani keksimme anekdootin, kun kritiikissä opiskelijoiden piirustukset tai maalaukset ripustetaan seinälle arvosteltaviksi.
Oma työ on aina aivan kamala tuotos, oikein yököttävän hirveä. Silti katse ajautuu jatkuvasti siihen. On siis katsastettava, vaikka vaan sormien läpi vilkuillen, mitä sitä on päästään kätensä kautta suoltanut paperille.
Sama juttu kai se on kun silmät etsivät lapsilaumasta sen oman taapertavan pikku pökäleen. Se on yhtä tervettä, kuin päivittäinen vilkaisu vessanpönttöön. Valtakunnassa, tai tässä ruumiillisessa temppelissä kaikki hyvin!
O-ou.
Nyt joku pikkuinen hokee eteisessä ”Kato, kakka!”.
Nyt pitää mennä! MOI!