Valaat ja delfiinit vaarassa kuolla myrkkyihin

Miekkavalaat, maitovalaat ja delfiinit ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon ympäristömyrkkyjen takia. Isokokoiset lihansyöjät ovat suurimmassa vaarasssa, koska ympäristömyrkyt kulkeutuvat ravintoketjussa aina seuraavalle. Tutkimusten mukaan miekkavalaissa ja pullonokkadelfiineissä on todettu vaarallisen korkeita pitoisuuksia polykloorattuja bifenyylejä eli PCB-yhdisteitä. Tutkijaryhmän mukaan löydetyt pitoisuudet ovat kylliksi korkeita aiheuttamaan eläimille terveysongelmia.

Lihaa syövät valaat sekä delfiinit saavat merieläimistä eniten ympäristömyrkkyjä itseensä. Esimerkiksi planktonia syövien sinivalaiden PCB-pitoisuudet ovat tutkimusten kohtuullisemmat. PCB-yhdisteiden käyttö on kielletty jo kauan sitten Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdisteet ovat erittäin pysyviä, joten ne ovat huolenamme siksi vielä pitkään tulevaisuudessakin.

Myös elohopea ja muut biokertyvät aineet ovat ongelma. Japanissa testattiin syötäväksi tarkoitetun valaanlihan elohopeapitoisuuksia. Kaikki näytteet sisälsivät elohopeaa yli ihmisravinnoksi soveltuvalle valaanlihalle asetettujen raja-arvojen. Joissain näytteissä pitoisuudet ylittyivät lähes 50-kertaisesti.

PCB:tä vielä paljon rakennuksissa

Vaikka PCB-yhdisteiden käyttö ja maahantuonti on ollut kiellettyä 1990-luvulta asti, kyseisiä yhdisteitä on vielä paljon rakennetussa ympäristössämme. Monet vanhat rakennusmateriaalit voivat sisältää kyseisiä aineita. PCB-yhdisteitä on käytetty yleisesti liimoissa, pinnoitteissa, erilaisissa tiivistemassoissa ja maaleissa.

Suomalaiset voivat estää PCB-yhdisteiden kulkeutumista luontoon remontoimalla oikein. PCB-yhdisteitä voi olla myös rakennuksia ympäröivässä maaperässä, sillä monet julkisivuissa käytetyt materiaalit ovat sisältäneet PCB-yhdisteitä. Maaperästä aineet kulkeutuvat pienempien vesistöjen kautta meriin.

PCB:tä sisältävä rakennusjäte tai saastunut maaperä ei kuulu rakennusjätteeseen vaan vaarallisen jätteen keräyspisteeseen. Myös vanhat kuumemittarit, valaisimien polttimot ja muut PCB:tä sisältävät esineet tulee viedä vaarallisen jätteen keräyspisteeseen.

Lähteet:
Science News – Whales are full of toxic chemicals
Science News PCB levels still high in Europe’s killer whales, smaller dolphins
THL – PCB-yhdisteet
Eia – Whale & dolphin meat tested in Japan exceeds mercury limits
Haitalliset aineet rakennuksissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top