Oletko onnellinen siitä, ettei älypuhelimia oltu keksitty kun olit teini? Minä ainakin olen.
Mutta tänään hoksasin, että on olemassa yksi huono puoli siitä ettei kännykkäkamerat räpsyneet kun mulla oli vielä stringit: kukaan ei kuvannut mitään harrastussaavutuksiani videolle!
Teininä muun muassa ratsastin ja lumilautailin. Näissä lajeissa kilpailin ja pärjäsinkin. Nyt ruusukkeet ja pokaalit on annettu lasten leikkejä varten. Muutamien valokuvien lisäksi, noilta ajoilta ei ole muita muistoja tallella.
Videoita on erittäin kiva katsella vuosien päästä, mutta on niillä muutakin merkitystä.
Jos nyt kerran kuitenkin pitää käyttää sanaa voimaannuttava niin se on nyt: oman onnistuneen suorituksen katselu on voimaannuttavaa! Ja ei niin onnistunut suoritus on taasen hyvää oppimateriaalia.
Ratsastuksen ja lumilautailun lisäksi harrastin telinevoimistelua, jotta olisin parempi lautailija. Sieltä minulle on jäänyt taito muutamiin temppuihin. Trampoliinillä onnistuu takaperinvoltti, permannolla arabialainen ja puolivoltti.
Minulla on periaate, teen joka kesä yhden puolivoltin. Jos se ei onnistu, olen varmaankin lähempänä hautaa kuin kohtua.
Tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikinä puolivoltti ei onnistunut ensimmäisellä yrityksellä. Kokeilin kymmenen kertaa ja lysähdin aina maahan. Videolta näin syyn: minulla oli liian vähän vauhtia. Asemoin itseni uudelleen puistossa, jolloin pääsin ottamaan pidemmän kiihdyytyksen. Ja temppu meni heti päälle.
Huh, olen siis vielä nuori. Unohdinkin kertoa, että täytin viime viikolla 32! Kännykkäkameran lisäksi tarvitsee tietenkin jonkun, joka kuvaa. Kiitos ylläolevasta videosta kuuluu Reinolle.
Hän on tehnyt perheen pojille voimaannuttavat futisvideot.
Voitte vain arvailla, kuinka siistiä tämä oli pojista. Varsinkin viisvee oli varsin tyytyväinen potkuun.
Elokuvassa on myös taikaa, kenenkään ei tarvitse tietää, että tuossa videossa pallon maaliin potkaisi iskä… Pieni huijaus sallittakoon.
Hieman epistä tässä on se, että hyvällä ja kalliilla puhelimella saa hieman hienompia videoita. Hidastus on todella hyvä apu monia liikuntaharrastuksia kuvatessa. Minulle teininä olisi kyllä riittänyt mikä tahansa pikselikuva itsestäni hyppäämässä tai kieppumassa.
Kuvatkaa siis lapsia harjoittelemassa taitojaan, itsensä näkeminen videolla auttaa hahmottamaan omaa tekemistä. Saavutukset voivat olla ihan pieniäkin!