1. päivä eristyksessä

Kun ajatukset ovat silppua, ulkoilma saa ne… uuteen järjestykseen.

En vielä ole päättänyt kuinka vakavasti otan vesirokon, joten ehdottomuus on valintani tällä kertaa. Olemme viettäneet ensimmäisen päivän ilmaeristyksessä.
Päivä kotona kuulostaa lomailulta, mutta pienten lasten kanssa se on kaikkea muuta. Neljän seinän sisällä huomaa pian arjen epävirallisten ohjelmanumeroiden sivumerkityksen. Se on pelata aikaa.
Lastenkasvatus on nimittäin vaikeinta kun ei ole nähtävää, mentävää ja tehtävää. Juuri silloin lapselle tulee mieleen siivota eteinen vessaharjalla, työntää paperinpaloja pikkusiskon suuhun tai (kaikista klassisin esimerkki) piirtää tussilla vaaleaan sohvaan. Vaihtoehtona on myös tuntikausia kestävä ”mä haluun herkkuja/lastenohjelmia”-mantra.
Arkkitehtuurikasvatusta
matkalla ja perillä 
Paikasta toiseen siirryttäessä (mieluiten kävellen) voi pohdiskella työkoneiden nimiä ohikulkijoiden kanssa, tutustua vastaantuleviin koiriin, keksiä salareittejä ja tehdä näyteikkunaostoksia, siis tarkkailla kaikkea mahdollista ympäristössä.
Nyt tajusin itsekin. Selitän tässä omin sanoin mietelausetta matkasta, päämäärästä ja tärkeysjärjestyksestä, lastenkasvatukseen sovellettuna. Matka puistoon on saman arvoinen, tai tärkeämpikin, kuin se keinuminen ja liukuminen.
No, nyt ollaan oltu vaihteeksi koko päivä perillä. Lounaan jälkeen kello tuntui kulkevan epätodellisen hitaasti. Ajanvietteeksi leivoimme, siivosimme, leikimme salapoliisia ja lopulta askartelimme Amag -lasten arkkitehtuurilehden toukokuun artikkelin ohjeen avulla naamarit.
Huomenna soitan neuvolaan ja kysyn, saako vesirokkoinen ulkoilla.