Vauvamme on tehnyt hampaita. Parin viikon välein pienin on kuolannut niin, että saan olla koko ajan vaihtamassa kuolalappua, esiliinaa, huivia ja paitaa. Tämä on muutaman kerran huipentunut kiukkuiseen päivään, jolloin vauvan posket ovat olleet punaiset ja kuumottavat, eikä ruokakaan ei ole maistunut normaaliin tapaan. Risaisen yön aikana ikenestä on puskenut läpi uusi hammas. Nyt...
Tämän takia vanhemman tulisi hoitaa myös itseään jos lapsi ei voi hyvin
Olen aiemmin kirjoittanut omasta kokemuksestani DNRS-aivotreenillä parantumisesta. Olen myös joissain tilanteissa suositellut sitä vanhemmille, joiden lapset kärsivät erilaisista herkkyyksistä. Suositus perustuu siihen, että moni suomalainen aivotreeniä tehnyt on huomannut positiivisen vaikutuksen omissa lapsissaan. Menetelmään perehtymättömien on todella vaikea tätä ymmärtää ja olenkin kohdannut paljon krittiikkiä, minunkin oli aluksi vaikea ymmärtää, mihin teho perustuu. Haluan...
Tukehtumiskammo ja trauma lapsuudesta – Näin autat tukehtuvaa lasta
Minulla on jonkinlainen tukehtumiskammo. Se on perua lapsuudesta. Istuin lapsuudenkotini sohvalla, katsoin Maija Mehiläistä ja söin appelsiininpalaa. En saanut appelsiinin kalvoja katkottua ja appelsiininpala jäi kurkkuuni. Luulin kuolevani siihen paikkaan. Siitä tapahtumasta asti joidenkin ruokien syöminen on vaatinut erikoijärjestelyjä. Leikkaan esimerkiksi appelsiinit ja lihan aina hyvin hyvin pieniksi paloiksi, sitkeitä karkkeja en syö, enkä...
Tuhatjalkainen paratiisissa ja lapsi joka selvisi myrkkypistoksesta
Tsunami, lapsikaappaus, malaria, liikenneonnettomuus, dengue-kuume, maanjäristys… tässä muutamia, joita olen etukäteen pelännyt. Myrkyllisistä tuhatjalkaisista en ollut kuullutkaan, joten niitä en osannut listalleni lisätä. Roikuin riippumatossani, kun tytär alkoi huutaa kivusta ja kauhusta. Ensireaktioni oli adrenaliinin aiheuttama ponnahdus riippumatosta, mutta sitten muistin että kyseessä on lapsi, joka pelkää muurahaisia. Hän huutaa siis samalla tavalla, jos...
Influenssarokote, antibiootti vai ei kiitos
Minusta tuntuu, että joka puolella manataan tulevaa flunssakautta, johon pitäisi varustautua ottamalla infuluenssarokote. Ei voi mitään, mutta itselleni on jäänyt kyllä pienoinen kammo rokotuksia kohtaan sikainfluenssarokotteen ja sen aiheuttaman narkolepsiaepidemian takia. Tiedän, että todennäköisyys vastaavan tragedian toistumiselle on hyvin pieni. Ymmärrän myös, että lääkeyhtiöiden aivopesemät lääkärit ja THL vahvasti suosittelevat rokotuksen ottamista. Laskeskelmieni mukaan lääkefirmat...
DIY punkinpoistin
PUNKKIKÄÄK! Hesarissa on ollut viimepäivinä juttua ihmisten uusavuttomuudesta liittyen terveydenhoitoon. Tuntuu, että sitä on liikkeellä myös terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa. Näin noin kymmenen vuotta sitten järkyttävän dokkarin borrelioosista jenkeissä. Ohjelmassa seurattiin punkin kantaman viruksen sairastuttamia ihmisiä, joiden tautia eivät vakuutusyhtiöiden lääkärit tunnistaneet. Toivottavasti tilanne on nyt parempi. Borrelioosi on levinnyt punkkien keskuudessa Suomessakin. Sen olen...
Ensimmäinen pipi ja sen hoito
”SE ON PUNAINEN!” huutaa kaksivuotias ihastuneena polveaan katsoen. Punainen (ja vaaleanpunainen) on hänen, mega super hyper, ”kaikkein paras lempiväri”. Olimme retkellä ja uskomatonta kyllä, vilkas pienimmäisemme sai ensimmäisen oikean pipin vasta nyt! Retkellä mukana oli pullollinen vettä, jolla huuhdoin haavan. Ajattelin, että kotona sitten heti desinfioin ja laastaroin haavan oikein perusteellisesti. Kuten kuka vaan...
Artisoppaa potilaalle
Ulkona tuntuu kesä! Ja lapsilla on kevätflunssa. Karhunpoika sairastaa ja häntä hellitään lempiruuilla. Yksi niistä on artisoppakeitto. Maa-artisokkakeitto kilo (kaksi pussia) maa-artisokkia litra vettä puolikas kasvisliemikuutio puoli ruokalusikallista hunajaa purkki kermaa tai maidotonta ruuanlaittovalmistetta Kuori tai harjaa maa-artisokat. Heitä pilkotut maa-artisokat kattilaan kasvisliemikuution kera. Keitä 20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä. Soseuta ja mausta hunajalla....
Maaliskuun hakusanat top 10
1. koti talouskriisi On nyt. Mitä sitä peittelemään. Meillä on tänä vuonna tiukkaakin tiukempi talouskuri. Mätkyjä tuli reilusti ja lisäksi aloitin kalliin koulutuksen. Onneksi kohta on pääsiäinen, jonka alle paastoilu, säästäminen ja nuukailu sopii kuin muna päähän. Suunnittelen seuraavaksi ensi viikon ”säästöruokalistan”, kertokaa siis edullisimmat (mutta myös terveelliset) ruokavinkkinne! 2. perhehytti Ikävää, että joka kuukausi...
Baby-Vac-nenäimuri taistelussa korvatulehduksia vastaan
Antibioottien liikakäytöstä on vihdoin alettu puhua. Yksi suuri ihmisryhmä, joille määrätään paljon turhiakin kuureja ovat korvatulehduskierteessä olevat lapset. Päiväkoti-ikäiset lapset altistuvat usein huonolle sisäilmalle päiväkodeissa tai kodeissa, joiden rakenteissa on kosteus- ja homevaurioita. Yksi hyvin yleinen huonon sisäilman aiheuttama oire ovat hengitystie- ja korvatulehdukset. Itsekin olen ollut lapsena samassa korvatulehdus-antibiootti-kierteessä päiväkodin sisäilmaongelman takia, tilanne...