YLE: Ylilääkärit pitävät Eroon oireista -verkkokurssia tutustumisen arvoisena

Olipa mukava avata YLE:n uutiset täna aamuna, kun vastaani tuli tämä artikkeli: Suomen ainoa toiminnallisten häiriöiden poliklinikka tutkii potilaita, joiden oireisiin ei löydy lääketieteellistä syytä – lääkärien oudot suositukset herättävät kritiikkiä.

”Klinikan ylilääkäri pitää Maria Nordinin kiistanalaista Eroon oireista -kurssia tutustumisen arvoisena” siteerataan artikkelissa HUS:n toiminnallisten häiriöiden poliklinikan ylilääkäriä Helena Liiraa. Liira kertoo haastattelussa klinikan potilaiden olleen tyytyväisiä ja kiinnostuneita uusista mahdollisuuksista, joita klinikalla on tarjottu.

YLEN artikkelissa on haastateltu myös Työterveyslääkäri Markku Sainiota, joka kertoo puolestaan suositelleen potilaille epävirallisesti kurssiani ja muita menetelmiä joilla voi tukea parantumista toiminnallisista häiriöistä. Hän kertoo potilaiden hyötyneen ja jopa parantuneen harjoittelun avulla:

– Me ajatellaan niin, ettei siitä ole mitään haittaa, ja meidän on vähän pakkokin kertoa. Se olisi jopa vähän epäeettistä, jos me ei kerrottaisi, että ihmisiä on tällä tavoin täysin parantunut, jopa paremmin kuin meidän omilla toimilla.”

Vuosien hoitokierre

Toiminnallisten häiriöiden klinikka on avattu syksyllä ja sen tarkoitus on auttaa ihmisiä, jotka kärsivät vuosia kestäneistä oireiluista. Kyseinen HUS:in alainen klinikka olisi ollut minullekin oikea paikka,  kun vuosia sitten kärsin vuosia epämääräisistä oireista, kasvokivuista, nielemisvaikeuksista, nivelkivuista, purentakivuista, ruokayliherkkyyksistä, rytmihäiriöistä ja lopulta ympäristöyliherkkyydestä, joka ilmeni homeyliherkkyytenä sekä kemikaaliyliherkkyytenä eli sisäilmasairautena.

Näin toiminnallisia häiriöitä kuvaillaan YLEn artikkelissa, johon on haastatteltu HYKSin ylilääkäri Risto Vatajaa:

”Jopa 15–30 prosentilla sairaaloiden ja terveyskeskusten potilaista on oireita, joille ei löydy selkeää lääketieteellistä selitystä. Sydämentykytystä, vatsakipuja, voimakasta väsymystä, unettomuutta, nivelkipuja, ahdistuksen tunnetta – lista on pitkä ja se koskee kaikkia lääketieteen erikoisaloja.

– Tämä häiriöryhmä on sellainen, että oireet ovat se sairaus ja niitä oireita me hoidetaan. Täällä ei tehdä enää laajoja tutkimuksia, vaan keskitytään ihmisen toimintakyvyn parantamiseen ja kuntoutukseen, sanoo yksi klinikan perustajista, HYKSin ylilääkäri Risto Vataja.

Monella toiminnallisten häiriöiden klinikalle päätyvällä potilaalla on taustalla pitkiä tutkimuskierteitä erikoissairaanhoidossa. Tällainen tilanne on raskas sekä lääkäreille, potilaalle että yhteiskunnalle: pitkä tutkimuskierrre maksaa pitkän pennin.”

Tämä kuvaa tilannettani täysin! Kävin läpi terveyskeskuslääkärit, erikoislääkärit, funktionaalisen lääketieteen lääkärit ja kokeilin vaivoihini myös erilaisia vaihtoehtohoitoja, kuten akupunktiota, homeopatiaa ja vyöhyketerapiaa. Sain näistä pientä helpotusta, mutta ongelman ydin ei muuttunut. Oireilu jatkui ja välillä muutti muotoaan.

Uusi näkökulma terveyteen

Oma polkuni teki täyskäännöksen, kun lähes neljä vuotta sitten löysin menetelmän, joka perustui aivojen plastisuuteen. Olin tähän asti ihmetellyt ympäristöyliherkkyyden mekanismia yliherkän sekä sisäilma-asiantuntijan näkökulmasta. Kumpikaan näkökulma ei tuonut ratkaisua ja jättti paljon selittämättä.

Kun tutustuin aivojen plastisuuteen ja ajatukseen, että voin itse vaikuttaa fyysisiin oireisiini tietoisella harjoittelulla, löysin puuttuvan palasen, joka yhdisti molempien näkökulmien ajatukset

Toiminnallisissa häiriöissä ei ole kyse luulosairaudesta tai psykologisoinnista, vaan oireet ovat täysin todellisia. Kyse ei ole myöskään pelkästä huoliajattelusta, joka laukaisisi oireet. Mutta yhtä todellinen on näkökulma, että voimme itse vaikuttaa mekanismiin oireiden taustalla. Kyse on aivojen, kehon puolustusjärjestelmien, ja koko minuuden kokemuksen häiriöstä, jota ei voi vaan sysätä syrjään.

Oireiluni oli siis todellista, mutta siihen vaikuttivat syvällä olevat uskomukset itsestäni ja maailmasta sekä tiedostamaton mieli ja puolustusjärjestelmieni ylireagointi. Nämä kaikki muodostivat tiukan vyyhdin.

Häiriön voi halutessaan korjata, siinä avuksi voi käyttää esimerkiksi menetelmää, jonka olen kehittänyt omien kokemusteni ja eri tieteenaloihin perustuvan tutkimuksen pohjalta.

Tämä kaikki selittää sen, miksi en saanut apua lääkäreiltä, vaan jouduin itse tekemään työtä ja harjoittelemaan 7 kuukautta noin tunnin päivässä parantuakseni.

Markku Sainio kuvaa tätä uutta näkökulmaa terveyden hoitoon näin:

”– Lääkäreiden koulutus on se, että joku elimistössä on rikki ja sitä pyritään korjaamaan tai lääkkeillä kääntämään parempaan. Tässä se ajatus onkin hermostossa, ymmärryksessä, ajattelussa ja suhtautumisessa, jotka eivät ole ihan sitä ydintä lääketieteessä, mutta terveydenhuollossa kylläkin.

– Tulevaisuudessa 10 vuoden kuluttua tämä on jokaiselle aivan selvää. Nyt tämä on vielä vähän uutta ja herättää vastustusta, vaikka ei tiedetä edes mistä on kysymys.

Itse olen todella innoissani tästä, tuntuu kuin olisimme yhteiskuntana astumassa aivan uuteen aikakauteen. On upeaa olla mukana tässä muutoksessa.

Toiminnallisia häiriöitä ovat muun muassa:

  • Krooninen väsymysoireyhtymä, CFS
  • Krooninen keskushermostoborrelioosi, LYME
  • IBS – Ärtynyt paksusuoli
  • Fibromyalgia
  • Monikemikaaliherkkyys, sähköherkkyys, MCS, EMFS
  • Kipuoireyhtymä
  • Lantion kiputilat, PMS
  • Pruritus, toiminnallinen purpura
  • Epätyypilliset rintakivut ja rytmihäiriöt, POTS
  • Epätyypillinen astma, hyperventilaatio
  • Toiminnallinen äänihuulisalpaus, toiminnallinen tinnitus, ääni- ja nielemishäiriöt
  • Epätyypilliset suun alueen kiputilat
  • Lievän aivovamman epätyypilliset jälkitilat
  • Toiminnalliset kohtausoireet, halvaukset, vapina
  • Kasvokivut

Voit tutustua menetelmääni tästä:

Eroon oireista – Free to Heal ®- Suomi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top