Ilmansaasteet ja ennenaikainen synnytys

Ilmansaasteita on pidetty pitkään tekijänä, joka nostaa riskiä ennenaikaiseen synnytykseen. Synnytys on ennenaikainen, jos se alkaa ennen 37. raskausviikkoa.

Kaliforniassa suoritettiin tutkimus, jossa tarkasteltiin ilmansaasteiden vaikutusta ennenaikaisiin synnytyksiin kahdeksan vuoden ajanjaksolla. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös erikseen primääristen ja sekundääristen ilmansaasteiden vaikutusta. Primääriset ilmansaasteet ovat suoraan päästölähteestä tulevia aineita, sekundäärinä ilmansaasteina pidetään aineita, jotka syntyvät edellisten reagoidessa ilmassa.

Tutkimuksessa tilastoitiin muun muassa erikokoisten pienhiukkasten, typpidioksidin sekä otsonin pitoisuuksia kahdeksan vuoden ajan eri alueilla.

Syntyneiden vauvojen tiedot saatiin synnytystodistuksista. Asuinalueilla, joilla oli korkeimmat pienhiukkaspitoisuudet oli eniten ennenaikaisia synnytyksiä. Primaarisilla ja sekundäärisillä ilmansaasteilla oli yhtä suuri vaikutus raskauden kestoon.

Lähde:
Environment Health Perspectives
Tutkimus-PDF

Sinussa on enemmän voimaa kuin tiedätkään! Yli 60 000 asiakastani Suomessa ja maailmalla ovat hyötyneet Free to Heal® menetelmästä, meditaatioistani sekä workshopeista. Opetan sinulle mielen tehokkaimmat työkalut Eroon oireista -kirjassa tai Free to Heal 2.0. -verkkokurssilla. Tule mukaan ja löydä oma voimasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top