Minulle on tärkeää, että otan matkalle mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Haluan, että matkustaminen on helppoa ja kevyttä. Minun pitää olla joka hetki valmis vaihtamaan majapaikkaa ja siksi jokainen vaate, tavara ja tuote joka minulla on mukana on tarkkaan harkittu. Meillä oli kuukauden matkalla mukana vain cabin-laukku, joten tilaa kosmetiikalle tai lääkekaapillekaan ei ollut liioin.

Aiemmassa postauksessa olen kertonut, millaista kosmetiikkaa minulla oli mukanani matkalla Thaimaassa tammikuussa. Muutamien kosmetiikkatuotteiden lisäksi minulla oli mukana pieni sinivalkoinen Marimekon pussukka. Pakkasin siihen lääkekaappini tärkeimmät tuotteet, sekä kuukupin, joka ei ikävä päässyt näihin.
Lomamatkaan varustautuessa pitää käydä läpi kaikenlaiset mahdolliset ikävät kämmit ja hätätilanteet. Ennen matkaa kävin mielessäni läpi monenlaisia vaaroja, mitä voisimme Thaimaassa kohdata. Käytin vaaralistaa työkaluna kun pakkasin nesessääriin pienen lääkekaapin.
Kuumaan maahan matkustaessa mahdollisia ongelmia ovat ainakin vatsavaivat, tulehtuvat haavat, trooppiset sairaudet, palovammat ja vaaralliset eläinten tai hyönteisten puremat. Naisilla lisäksi runsas uiminen ja lämpö saattaa aiheuttaa emättimen bakteerien ja hiivojen epätasapainoa, johon kannattaa ennalta varautua.
Lääkekaappini tropiikkiin:
- Rönnin pihkavoide
- Propolis-uute
- Aspiriini
- Burana
- Postafen-matkapahoinvointilääke
- Iocidin Plus- oliivinlehtiuute-greippiöljy-oregano
- Acidophilus Forte
- Laastareita
- Pinsetit
- Sakset
- Kuumemittari
- Kurkumaa
- Valkosipulia
- Aloe veraa
Rönnin pihkavoide
Rönnin pihkavoiteen otin mukaan tulehtuvien haavojen varalta. En ole koskaan ennen toivonut että minulle sattuu pieni onnettomuus, mutta tällä kertaa jopa salaa niin tein. Niin kovasti halusin testata tätä superkehuttua tuotetta tositarkoituksella.
Tuote osoittautui loistotuotteeksi, taltutin sillä kolme pientä hieman tulehtunutta haavaa jalastani. En tiedä, mikä ihmeen onni minulla oli, mutta aina kun yksi haava oli parantunut, astuin taas johonkin terävään kepukkaan meressä ja taas sain nilkuttaa päivän ajan.
Pihkaa on käytetty haavanhoidossa tuhansia vuosia eikä suotta. Se osoittautui ainakin minulla älyttömän tehokkaaksi. Kerron toisessa postauksessa tästä tarkemmin.
Propolis-uute
Propolis-uute on peräisin lapsuuteni lääkekaapista. Join propolisvettä aina jos olin tulossa kipeäksi tai jos kurkku oli jo kipeä. Matkalla otin sitä lähinnä vastustuskykyä parantamaan. Jouduimme nimittäin yöpymään muutaman yön varsin homeisessa majatalossa. Juotin propolista myös lapsille. En tiedä oliko propoliksella vaikutusta, mutta emme kuitenkaan tulleet kipeiksi.
Aspiriini ja Burana
En todellakaan ole näiden fani, en muista edes milloin olisin itse syönyt särkylääkkeitä. Otin silti molemmat mukaan. Jotenkin ehkä henkiseksi tueksi enemmänkin kuin oikeasti nautittavaksi. Aspiriinin otin mukaan siksi, että minulla on veressä geenimutaatio, joka altistaa veritulpille. Lentomatka on muun muassa yksi tekijä, joka voi aiheuttaa veritulpan. Ajattelin että jos tulisi veritulpan oireita, ottaisin aspiriinia. Se nimittäin ohentaa verta. No ei tullut veritulppaa.
Buranan otin mukaan siksi että jos jostan syystä tulisin todella kipeäksi (vaikkapa hammaskipu – mistä se nyt muka olisi tullut?) saisin ehkä buranalla hieman puhtia hoitaa lapsia kunnes pääsisin lääkäriin. Ei onneksi toteututunut tämä kauhuskenaario.
Buranalle kyllä tuli tarvetta, sillä ”lainasin” kahdelle kaverille puolikkaat buranat kuukautiskipuihin. Luojan kiitos itselläni kuukautiset ovat olleet vuosikausia täysin kivuttomat. Nämä särkylääkkeet olivat kai mukana koska sellaisia vaan pitää olla mukana.
Postafen-matkapahoinvointilääke
Otin yhden Postafenin ennen menomatkaa. Lento menikin ihan hyvin, mutta toisaalta niin meni paluulentokin, jolloin en ottanut matkapahoinvointilääkettä. Huomasin, että molempien lentomatkojen jälkeen minulla oli pitkään todella oksettava olo. Olen siis kärsinyt lentomatkapahoinvoinnista ihan lapsesta saakka, nykyään en ilmeisesti oksenna, mutta hutera olo jää vuorokaudeksi tai pariksi roikkumaan mukana.
Menomatkan jälkeisenä päivänä oksensinkin koko päivän. En ole varma, olisiko tuo johtunut lennosta vai sainko sitten samantien jonkinlaisen ruokamyrkytyksen thaimaalaisesta ruuasta. Oksentaminen loppui kuitenkin kuin seinään, kun keksin ottaa vielä yhden matkapahoinvointilääkeen. Se oli ilon hetki se!
Löysin netistä jopa keskusteluita, joissa raskaana olevat kertoivat syöneensä tätä lääkettä raskauspahoinvointiin. Kuulostaa mielestäni hieman huonolta, näin lääkevastainen kun olen. Mutta muuhun oksenteluun ainakin minulla toimi loistavasti.
Acidophilus Forte
Syömme kotona päivittäin probiootteja, joten miksi matkalla muuttaisimme tapoja? No tietenkin siksi, että en tehnyt matkalla joka-aamuista smoothia johon kotona piiloitan hyvät bakteerit. En suorastaan muistanut sekoittaa probiootteja lasten ruokiin tai juomiin matkalla. Lapset eivät siis syöneet koko matkan aikana yhtään probioottia tai maitohappobakteerivalmistetta. Minä sen sijaan söin vähintään yhden kapselin joka päivä.
Lapset eivät olekaan koskaan syöneet antibiootteja, joten luulen, että heillä on kaikki hyvät bakteerit tallella. Siksi heillä ei vissiin ollutkaan minkäänlaista vatsaongelmaa koko matkan aikana. Ja ehkä myös sillä on vaikutusta, että syömme kotona säännöllisesti probiootteja sekä hapatettuja ruokia.
Minulle sen sijaan on lapsena syötetty antibiootteja kuin karkkeja, joten söin varmuuden vuoksi matkalla probiootteja lastenkin edestä.
Iocidin Plus- oliivinlehtiuute-greippiöljy-oregano
Koska tosiaan olen syönyt paljon antibiootteja lapsena, pitää minun olla tarkkana elimistön hiivan kanssa. Tämä valmiste sisältää ainesosia, joiden pitäisi ehkäistä hiivan liikakasvua elimistössä. Otin tätä yhden kapselin joka aamu tyhjään vatsaan.
Kurkuma ja valkosipuli
Kurkumaa ja valkosipulia ostin pieneltä vihannestorilta. Ne molemmat ovat luonnon omia antibiootteja, joiden vaikutuksia on tutkittu tieteellisissä tutkimuksissakin. Söin silloin tällöin yhden valkosipulinkynnen ja palan kurkumaa, jonka kuorin kynsisaksilla.
Aloe vera
Thaimaassa myydään jokaisessa supermarketissa aloevera-tuotteita, kuten geelejä ja kosteusvoiteita. Vaikka purkkien etiketeissä lukee 100% natural, ainesosaluettelot paljastavat jotain aivan muuta (jos tuotteissa edes on ainesosaluetteloita!). En suosittele ostamaan noita tuotteita, vaan kääntymään ravintolan tai hotellin puutarhaan. Lähes kaikilla on puutarhassaan aloevera-kasvi palovammojen varalta.
Minä nappasin aina tarpeen vaatiessa hotellin puutarhasta yhden lehden omistajan luvalla. Aloeveraa teki mieli sivellä aina tuntui että olimme olleet auringossa liikaa. Aurinkovoiteita käytin todella vähän ja suojasin itseni ja lapset enimmäkseen vaatetuksella. Yritimme olla auringossa aamuisin ja iltapäivisin. Välillä uiminen kyllä venähti ja silloin iltaisin saattoi meillä hieman selät punottaa.
Toisen lapsen mielestä oli tosi hauskaa taittaa lehdestä pala ja kaivaa sen sisällä oleva geeli ulos ja levitellä sitä kaikkien olka- tai poskipäille. Aloevera on siis loistava apu silloin, kun auringossa palanut iho tarvitsee viilennystä ja rauhoitusta.
Onneksi matka meni hyvin, eikä suurempia tai tujumpia lääkkeitä tarvittu. Paitsi yhden kerran ja aivan turhaan! Sain väärinkäsityksen seurauksena toiseksi viimeisenä päivänä antibiootia suoraan suoneen. Grrr. Kerron tästä lisää, kunhan ehdin.
Nyt ärsyttää, mutta toisaalta tosi hyvä että varauduin etukäteen syömällä probiootteja ja aineita, jotka estävät hiivan liikakasvua elimistössä. Antibioottikuurien kun tiedetään sekoittaavan elimistön bakteeritasapainoa pahoin.
Huomasitteko muuten mikä meidän lääkekaapista puuttui? Käsidesi! Sitä vastustan. Vastoin kaikkia suosituksia, emme käyttäneet käsidesiä emmekä edes kiinnittäneet erityistä huomiota käsihygieniaan. Silti lapset, jotka ovat välillä varsinaisia rähmäkäpäliä, selvisivät täysin ilman mitään vatsa- tai muita ongelmia.
Kaikkeen voi yrittää varautua, mutta todennäköisesti jotain aina puuttuu. Esimerkiksi vastalääkettä tuhatjalkaisen pistokseen ei löytynyt pussukastani, vaan ravintolan kukkaruukusta. Tässä, kuten monessa muussakin uskon, että täsmälääkkeet moneen vaivaan löytyvät suoraan luonnosta.
30.1.2017
Moi! Olen tässä nyt muutaman tunnin kuunnellut miten zinzinon balance oil -lisäravinne on maailman parasta ja parantaa kuulkas melkeinpä mitä vaan. Itse olen luonnonkosmetiikan, ja -lääkinnän kannalla. Sekä terveellisen puhtaan ruoan ystävä. On totta, että omega-3 on tärkeä, mutta minusta on vain väärin myydä sitä sillä tavalla miten kyseinen yritys ja henkilö sen tekee. Osaisitko sinä tai joku tuntemasi asiantuntija kertoa, miten elimistön rasvahappotasapainon saa kuntoon ilman ylikalliita kapseleita. Itse tiedän perus periaatteet, mutta miten voin sen todistaa tälle verkostomarkkinointiin hurahtaneelle, että siihen ei niitä heidän pillereitä tarvita. Enkä muuten ole pyynnöistä huolimatta saanut tarkkaa ainesosaluetteloa….
31.1.2017
Minäkin olen törmännyt tähän Zinzino-asiaan. En tosiaan ole expertti tässä. Itse olen silloin tällöin syönyt kalaöljyä – nyt voisin itseasiassa ottaa taas kuurin.
30.3.2017
Ensinnäkin kyse on kalaoliiviöljystä, jonka sisällysluettelo löytyy monesta paikasta. Harmillista jos tuttavasi ei ole osannut vastata kysymyksiisi. Yrityksellä on kyllä laajat koulutusmateriaalit jälleenmyyjille. Voit tutustua tuotteeseen täältä. Tuote on ollut myynnissä myös Norjan apteekeissa aikoinaan. Vahvin näkemäni Omega-3 valmiste, jonka tehon voi myös todentaa testillä. Kuten toki oman tilanteen riippumatta siitä, mitä Omegaa käyttää http://www.zinzino.com/site/FI/fi-FI/page/Balanced-Health
30.1.2017
Miten hyttyset: kiusasivatko pahasti? Milähän olisi hyvä mahdollisimman myrkytön suojautumiskeino?
31.1.2017
Heh, kyllä ne kiusasi! Ne oli täysin äänettömiä ja huomaamattomia, mutta huomasimme olevamme paukamilla – oikeastaan koko matkan. En ottanut hyönteismyrkkyä mukaan, ostin sieltä yhden OFfin tai minkä lie, mutta ei se kyllä auttanut. Lisäksi ongelma oli kun itse olen niin herkkä noille kaikille kemikaaleille, että hyttyskarkottimen sijaan tuotteen nimi voisi olla mariankaroitin. Eli hyttysenpistoja tuli kyllä jonkin verran. Suurin ongelma taisi olla se että stressasin niistä, tai siis dengue-kuumeesta alkuun. Juttelin monien siellä asuvien länsimaalaisten ja paikallisten kanssa ja kaikki vain nauroivat pelolleni. Dengue on kuulema todella harvinainen ja useimmiten menee ohi oireetta. Viikon jälkeen lopetin pelkäämisen.
31.1.2017
Ne on kyllä aika pirullisia. Hyvä jos denguepelko jäi sulta pois! Sitä ei kannata pelätä. Jos osuu kohdalle, niin osuu. Minä olen se, jonka lapsi sairastui Thaimaassa dengueen (kommentoin teidän reissun aikana). Silloin oltiin mantereella ja kun seuraava reissu on suunnitteilla enemmän viidakkoon (saarelle), niin pohdiskelen tässä jo etukäteen mahdollisen hyttysmyrkyn käyttöä. Viimeksi jäi hyttysmömmöt tosiaan laukun pohjalle.
31.1.2017
Jep, kyllä vähän yritin käyttää sitä karkotetta, mutta haisi niin pahalle että vaikeaa se oli. Olisi pitänyt valella itsensä jollain aineella, että ne olis mitenkään auttaneet. Vaatteilla yritin suojautua, mutta kyllä ne pisti niidenkin läpi..
31.1.2017
[…] Arvostan nyt jokaista ihohuokosta, joka tekee töitä minun hyvinvointini vuoksi. Siksi minulle ei tulisi mieleenkään meikata tai ylihuolehtia ihostani täällä. Tarkoituksemme on olla täällä kuukausi, ja todellakin kuten edellisessä postauksessa kerroin, mukanamme on vain käsimatkatavara. Siksi myös kosmetiikkavalikoimani on hyvin niukka. Niukkuus näkyy myös matkalääkekaapin sisällössä, josta kerron tässä postauksessa. […]
31.1.2017
Tropiikkiin särkylääkkeeksi parasetamolia ei tulehduskipulääkkeitä
31.1.2017
En tiedä mikä sä kuvittelet olevas noitten rehottavien karvojen ja luonnon piperrysten kanssa. Et pelasta maailmaa etkä ittees käyttämällä jotakin järkyttävää huuhaa kosmetiikkaa naamaas ja vetämällä kurkusta alas jotakin ”toimivia” luonnon rohto mömmöjä. Okei se on sun valintas, mutta vedät ton kaiken kankkulan kaivoon ja teet itestäs naurettavan lentämällä lentokoneella thaimaaseen tms kaukaseen maahan. Tiesitkö että se 1lento suuntaansa saastuttaa maailmaa yhtäpaljon kun vuoden autoilu joka päivä? Jos oisit yhtään uskottava noissa sun asenteissa niin sähän kävelisit sinne 😀 ei paljoo ruususuola suihkeet tee susta mitää natural mamaa..on ihan fine uskoo mihin haluaa, vaikka noihin luonnon pöperöihin mutta älä tee ittestäs noin tärkeetä.
31.1.2017
Ja lisäyksenä kommenttiini, kannattaa tehdä tutkimuksia ja johtopäätöksiä vasta sitten kun on asiasta jotain todellista tietoa. Omat empiiriset johtopäätelmät ja tutkimukset voi olla jopa vaarallisia. Todettakoon että ei varmaan ihan turhaan ole opetettu yli vuosisadan mm. käsihygieniaa. On omituista pyristellä pätevää ja erittäin ammattimaista suomen terveys- ja hoitotiedettä vastaan vaan omin nenineen tehtyjen tulosten perusteella. Jokainen uskoo ja tekee mitä haluaa, mutta en voi kun olla järkyttynyt miten kehtaat tuoda näitä sun ”tutkimustuloksia” julkisuuteen näin vahvasti.
1.2.2017
Tämä! Veit sanat suustani. On ok uskoa asioihin mutta tuo itsensä nostaminen jalustalle ja asioiden perustelemattomuus faktatiedolla on alkanut ottaa päähän pitkään blogia seuranneena. Varmaan huomasit itsekin hintikan tv showssa miten halveksuen muut vieraat katsoivat ja kuuntelivat juttujasi, tai sitten olet vain niin sokea ja naiivi ettet itse edes sitä tajua. Ikävä vanhaa jalat maassa olevaa nöyrää Mariaa. Mistä lie tämä uusi ylimielisyys ja muitaolevinaanparempi- maria on tullut. Voisiko kenties liian pitkään tallottuna olo parisuhteessa tehnyt sinusta sellaisen.. 🙁 voi kun itse huomaisit. Ei sinulla ole juuri ystäviäkään enää.
2.2.2017
Faktatietoa ylihygienisyyden seurauksista, allergioiden lisääntymisestä ja ihmisen luontaisen mikrobiston kapenemisesta on todella paljon. TV-ohjelmassa ylistin lähinnä ihmiskuntaa ja ihmisaivoja, sinuakin siis! Mielestäni koulussa, päiväkodeissa ja yhteiskunnassa yleensäkin aliarvioimme älyllistä kapasiteettia. Kiitos vaan kommenteista!
10.2.2017
Hyvä pointti, mutta nämä nimenomaiset faktatiedot on otettu aika pienillä otannoilla. On hyvä miettiä ja verrata tätä nykyaikaista kansanterveyttä, ja terveyttä siihen aikaan kun tämän tasoista hygieniaa ja terveydenhuoltoa ei ollut. Olen ammatikseni terveydenhoitaja ja perustan työskentely tapani näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, jossa näyttö ei ole koostunut pienistä tutkimuksista lyhyellä aikavälillä. Sanoisinko näin, että terveydenhuollon näkökulmasta tulevaisuuden riski on nimenomaan kansalaisten lisääntynyt tiedon saanti, josta tehdään omia johtopäätöksiä. Tällä tarkoitan esimerkiksi rokottamattomuutta. Sikainfluessa rokotteesta tullutta narkolepsia skandaalia peilataan nykyään kaikkiin perus rokotteisiin, ja ajatellaan että on terveellisempää olla ottamatta mitään enää. Tässä ihmiset palaa tyhmästi aikaan kun väestöä on kuollut runsaasti leviäviin epidemioihin. Ei uskota monen sadan vuoden ajan kehittyneeseen terveydenhuoltoon, vaan hoidetaan itse itseään omilla poppakonsteilla. Tästä seuraa että saadaan väestöön samat epidemia sairaudet, mitkä piinasi väestöä ennen aikaan. Ydin pointtini on se, että ei nykyaikainen terveydenhuolto ole turhaan tällaiseksi kehittynyt. Ajat muuttuu ja katson myös avoimin silmin vaihtoehtoisia hoitosuosituksia, ja minäkin olen enemmän kuin iloinen ettei esim. antibiootti kuureja anneta ihan heti kaikkeen vaivaan, mutta rajansa kaikella ja tällaisella itsekkäällä omalla poppakonsti hoidolla. Siinä voi pahimmillaan saattaa myös toisia ihmisiä riskeihin. Kiitos kuitenkin asiallisesta vastauksestasi. Terkuin alkuperäinen kommentoija.
1.2.2017
Moikka Maria! Voisitko kertoa mitä probiootteja ja/ maitohappobakteeri valmistetta annat lapsille? Mietiskellyt mikä olisi paras…?
1.2.2017
Olen kokeillut paljon erilaisia. Pitkään oli Wild Nutrition Multi Strain, sitten Vivomixiä, nyt käytössä Acidphilus Forte meidän omasta nettikaupasta: http://www.safkanet.fi
2.10.2018
Säilytätkö jääkaapissa noita acidophilus forte maitohappobakteereja?