Olen tällä viikolla päättänyt kuvata kaikki ruokaostokseni. Huomaan, että niitä on aika vähän, kun ottaa huomioon, että olemme kuitenkin nelihenkinen perhe. Yksi syy siihen taitaa olla se, että me aikuiset syömme lounaamme ja joskus myös aamupalamme ravintoloissa.
Teen töitä enimmäkseen kotona ja lounaalle lähteminen on usein parasta työpäivässäni. Näen silloin ihmisiä. Joskus näen lounaalla kavereita, mutta yhä useammin lounaspöydän toisella puolella istuu työkaveri tai asiakas. Tänään vein liikekumppanini, Safkatutkan yhden osakkaan lempiravintolaani Matiin.
Teimme aamupäivän mineraalimeikkaukseen liittyviä videoita Jolie Shopissa. Nauroimme, kun kesken kuvausten molempien, niin kuvaajan kuin kuvattavan, vatsat alkoivat kurnia samaan aikaan. Se oli viimeinen kuulutus lounaalle.
Kävelimme korttelin toiselle puolelle, Iso Roobertinkadulle, jossa on jo yli vuoden päivät ollut ehdottomasti lempi lounaspaikkani. Käyn Matissa lähes päivittäin ja joskus jopa kahdesti tai kolmesti. Parhaana päivänä kävin siellä aamupalalla, lounaalla ja vielä ennen lasten hakemista koulusta nappasin päivällisen Matin ihanasta vitriinistä.
Rakastan Matin lounaspöytää, jossa on aina kolme mielikuvituksellista, ruokaisaa ja useimmiten gluteenitonta ja maidotonta salaattia. Salaateista saa koota itse oman annoksen kilohinnalla. Lisäksi otan usein lisukkeeksi jonkun pyörykän. Tällä kertaa otin lehtikaalipyörykän, joka oli täydellistä!
Juomaksi otan usein inkivääri-kombuchan, joka on käymällä valmistettu sienijuoma… Kuulostaa herkulliselta.
Tällä kertaa en sortunut jälkkäreihin, jotka ovat maailman kauneimpia kukkakoristeineen. Myös kakkuja on useimmiten vegaanisena ja gluteenittomana – täydellistä!
12.2.2017
Maria!, apua!! Olemme muuttamassa uuteen kotiin ja omaa vaatekaappiani tyhjentäessä (kaappi sijaitsee kylmää kerrostalon ulkoseinää vasten) huomasin, että takaseinää vasten olevassa säilytyslaatikossa (kartonkia) olevan jotain vaaleaa hentoista kasvustoa osassa tavaroita. luonnollisesti poistin laatikon ja sen sisällön asap. Tämä kaappi on minusta ollut jo aiemmin epäilyttävän kylmä ja tuntunut kostealta, vaikkei olekaan haissut kosteudelta yhtään. Nyt onkin kysymys, että pitäisikö mun heittää kaikki muukin kaapista pois vai ne tavarat, jotka ovat olleet sitä takaseinää vasten vai voinko käyttää pesun jälkeen tavaroita. Mieheni mielestä on ihan ok säilyttää kaikki, mutta olen aika skeptinen itse ja en ainakaan halua, että itiöt kulkeutuvat uuteen kotiin. Toki taloudellinen tappio on aika suuri, jos joudun varmuudeksi heittämään kaiken pois. Kiitos tuhannesti, jos osaat neuvoa. Luotan tässä eniten sun tietämykseen.
12.2.2017
Joo, tuo on tyypillinen ilmiö, jos ulkoseinää vasten on eristäviä tavaroita. Voisit vaikka tilata multa 10 min konsultoinnin, niin käydään läpi mitä kannattaisi tehdä http://www.marianordin.fi/products/?categoryId=934586&show=content
13.2.2017
Kiitos vielä vinkeistäsi! Ja vaivattomasta ja nopeasta konsultaatioavusta!
13.2.2017
Kiitos! Toivotaan että asia hoituu kätevästi.