Kiireinen, mutta ihan nappiin mennyt työviikko takana. Mistä lie johtuu, että valtava inspiraatio on iskenyt perheeseemme.
Viime yönä olemme mieheni kanssa viinilasit kädessä laittaneet koko kodin uusiksi. Olohuoneen ja aikuisten makuuhuoneen paikat on vaihdettu. Eteisen ja keittiön välistä on purettu ruma kaapistohäkkyrä. Keittiöön siirrettiin pitkä ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu ainakin kaksitoista ruokailijaa. Pyörryin onnesta!
Muistatteko vielä viimevuotisen synttärilahjamme pojalle? Se aiheutti jopa meille itsellemme paineita tämän vuotista lahjaa keksiessä…
Pikkutunneilla aloitimme kodin muutoksesta rohkaistuneina lahjan toteutuksen lastenhuoneen seinälle. Nukkuvat lapset siirrettiin varovasti evakkoon aikuisten sänkyyn. Leikkelimme jämätapeteista muotoja, joista sommittelimme kaksi puuta.
Noitametsän hahmottuessa, näpit liisterissä itkimme muutamat onnen kyyneleet. Tähdet tuikkivat taivaalla. Meistä on tullut vanhemmat, jollaisista olemme lapsesta asti unelmoineet. Olemme kääntäneet kaiken voitoksi perheellemme.
Tänä yönä piirrämme seinään tusseilla metsän eläimiä, joita lapset saavat sitten värittää. Ja luultavasti itkemme vähän lisää. Huomenna poikamme on matkannut neljä kertaa auringon ympäri.
Tänään yllätän pojan lisäksi Raoul-nykysirkusesityksellä, jonne menemme ihan kahdestaan.
Tietenkin siivous jää viimetinkaan. Mutta kyllä nyt kelpaa vieraita kestitä!
17.8.2013
Voi ei, nuo puut on niiiiiiiin hienoja! Aivan ihastuttava synttärilahja, ja vielä noin spontaanisti ja salaa yöllä tehtynä 🙂 Kyllä mahtaa sekä poika että pikkusisko olla ilahtuneita.
17.8.2013
Ihanat yllättyneet ilmeet tuli kyllä aamulla! Mutta tämähän ei ole vielä edes valmis… Laitan sitten kuvan lopputuloksesta.
17.8.2013
Voi ei, nuo puut on niiiiiiiin hienoja! Aivan ihastuttava synttärilahja, ja vielä noin spontaanisti ja salaa yöllä tehtynä 🙂 Kyllä mahtaa sekä poika että pikkusisko olla ilahtuneita.
17.8.2013
Onnitteluni pienelle Miehenalulle.Tiedatko mita?
Sina ja miehesi lolette todelakin luovia persoonia.
Ja tuo teidan luovuutenne ja uskalluksenne siirtyy lapsiinne
juuri todellisessa arkielamassa tapahtuvien kokemusten
myota.
Mielestani lahjanne on ” huippu sellainen”.
terveisia Ulla dilonilta Ransanaalta
21.8.2013
Kiitos Ulla!
19.8.2013
Aivan ihanat puut! 🙂 Kyllä te keksitte kaikenlaista..!