Luonnollista kynsitaidetta – vihreät sydämet

Tein kynsitaidetta ensimmäistä kertaa viime kesänä. Kukapa uskoisi, että minä, maailman kemikaalikriittisin, ryhtyisin moiseen! Syy kokeilulle oli se, että halusin tehdä erilaista kynsitaidetta. Halusin kokeilla jotain aivan uutta, sillä minua harmittaa geeli- ja rakennekynsien liimat ja muut kemikaalit. Joka kerta kun menen kynsistudion ohi mietin, tietävätkö työntekijät todella kynsiaineiden riskeistä terveydelle. Lisäksi suurin osa kynsitaiteilijoiden luomuksista...

Munanmaalausta kuukautisverellä

Muistan vieläkin vuoden 1995 ARS-näyttelyn. Tulin Helsinkiin käymään isäni luona ja menimme Ateneumiin. Tehosekoittimessa ja pesukoneessa pyörivä kuukautisveri- ja spermaseos herätti ajatuksia. Toisaalta, olin pohtinut kuukautisveritaiteen merkitystä jo vuotta ennen kyseistä taidenäyttelyä. Koska kuukautiseni eivät olleet vielä alkaneet, jouduin tyytymään musteeseen toteuttaessani Naisen ajatuksia – teosta Kuopion kaupunginmuseoon. Kaikki taideteokseni myytiin. View this post on Instagram...

Tarzan verkkokalvoilla

Olen jo parikin kertaa maininnut blogissani Päivälehti-museon. Siellä on vielä vuoden loppuun asti Takapihan Tarzanit -näyttely, josta meidän lapset ainakin pitävät kovasti. Sadepäivinä menemme usein sinne leikkikoulun jälkeen viettämään aikaa. Minulle siellä on pitkät rivit uusimpia aikakausilehtiä ja lapsille näyttelyalue, jossa voi kiipeillä Tarzanin tyyliin. Tuntuu, että olen turtunut jatkuvasta kuvavirrasta, joka joka päivä...

Päätön veistos

Seuraan jonkin verran taidemaailman tapahtumia. Viime viikolla valittiin talvisodan muistomerkikkikilpailun ehdokkaista voittajaksi Pekka Kauhasen teos Valon tuoja. En nyt millään muista olenko, maininnut lähileikkipuistomme uudistuksesta aiemmin. Entiset leikkivälineet olivat järkyttävän kulahtaneet. Tilalle tuli puhdaslinjasia leikkihärveleitä. Erikoisuutena voisi pitää leikkivälineiden väriä, kaikki on mustaa. Uusittu puisto avattiin vuoden alussa. Ensireaktion jälkeen puisto on tuntunut ihan toimivalta. (Vaikka...

Kolme äidin pelkoa

En tiedä mikä minussa on vialla, mutta minulla on kamala tarve tutkia pelottavia asioita. Haluan ymmärtää kauheutta, surua ja hirveitä kohtaloita. Haluan kokeilla uskallanko katsoa, uskallanko tuntea. Olen positiivis-pessimistinen. Ajattelen, että jos etukäteen pelkään jotain asiaa, on minulla pienempi todennäköisyys kohdata se. Esimerkiksi koko lapsuuteni olin varma, että kuolen lapsena. Ajattelin, että pelko suojelee minua...

Kohukermaa

Filosofi minussa heräsi Marimekko-kohun myötä! En ole nukkunut kunnolla kolmeen yöhön. Tytöllä on myös tulossa uusi poskihammas. En kuitenkaan voi syyttää häntä silmäpusseistani tälla kertaa. Hän vain keskeyttää syvälliset pohdintani. En ole nukkunut, koska olen ajatellut tätä ja tätä kaikkea liian intensiivisesti. Kohun perimmäinen syy, teoksen synty, ja taiteen etiikka on kiinnostanut minua jo vaihto-oppilasvuodestani asti. Asuin silloin...

Ryhmäpaine

Ihan mahtavaa. Pitkästä aikaa minulla on oma harrastus! Minulle ryhmäpaine sopii. Saan parhaiten aikaan kun teen töitä muiden silmien tarkkailun alla. Sen huomasin jälleen eilen, kun ensimmäinen sessio Toimelan opiston Avoimessa ateljéessa oli takana. Kurssilaisten keski-ikä on ehkä 78, kuten muillakin toimistoaikaan järjestettävillä kursseilla. Oikeastaan on aika hauskaa kuulla eläkeläisten juttuja. Mitäs sieniä niitä...

Yks’kaks synttärit

Meidän lapsilla on synttärit niin lähekkäin, että kun vielä keräillään lahjapaperin jämiä sohvan takaa, pitäisi jo juhlia tytön synttäreitä. Tällä kertaa juhlapäivä niin tuli puun takaa, että juhlajärjestelyt jäivät aivan viime tinkaan. Kutsuin osan vieraista vasta pari tuntia ennen juhlia. Ei niin kohtelaiasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Ehkä lasten juhlat voisi vaan...

Luova lahjapaja

Kiireinen, mutta ihan nappiin mennyt työviikko takana. Mistä lie johtuu, että valtava inspiraatio on iskenyt perheeseemme. Viime yönä olemme mieheni kanssa viinilasit kädessä laittaneet koko kodin uusiksi. Olohuoneen ja aikuisten makuuhuoneen paikat on vaihdettu. Eteisen ja keittiön välistä on purettu ruma kaapistohäkkyrä. Keittiöön siirrettiin pitkä ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu ainakin kaksitoista ruokailijaa. Pyörryin onnesta!...

Erokipua

Olen viimeaikoina herännyt yhä useammin huomaten, että vieressäni nukkuukin outo tyyppi. Onko hän vielä se oikea? En todellakaan ole enää naimisissa sen miehen kanssa, jonka kanssa sanoin tahdon ja lähdin neljäksikymmeneksikahdeksaksi tunniksi juhlimaan Helsingin yötä. Itsekin olen muuttunut. Nykyään tuskin jaksan valvoa edes leffan alkutekstien yli, kun jo pilkin kumoten teekupin sisällön yöpaidan rinnuksille....

Scroll to top