Luonnon oma mielialalääke – Mullan mikrobit ovat yhteydessä onnellisuuteen

Olen onnellisempi kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni, minulla on ikioma puutarha. 

Olen sanonut monta kertaa tämän kesän aikana, että olen liian laiska asumaan kaupungissa. Kaupungissa on liian helppoa jäädä sisälle kököttämään, tehdä vähän töitä ja roikkua puhelimella. Täällä mökillä puutarha laittaa minut hommiin: Aamusta asti keksin pientä tekemistä kasvien kanssa. Enimmäkseen ihastelen kasveja, mutta välillä huomaan että jokin kasvi tarvitsee erityishuomiot. Poistan rikkaruohoja sieltä täältä, rakentelen tukia joillekin kasveille, siirtelen toisen rönsyjä parempaan paikkaan, jollekin tarjoan ravinteikkaan aterian tuhkaa tai kompostia…

Ne ovat kuin lempeitä orjapiiskureita. Alla oleva meemi on mielestäni varsin osuva…

Tutkimusten mukaan onnellisuutta tuo myös mullan kanssa kosketuksissa oleminen. Multa elää. Se koostuu miljardeista ja miljardeista mikrobeista. Multa sisältää jonkin verran kiviainesta, mutta suurimmaksi osaksi se on jotain, mikä ennen on ollut elollista: kasveja, eläimiä, edellisiä sukupolvia. ”Kuollut” ravitsee meitä.

Mycobacterium vaccae on maaperässä asuva mikrobi. Se ei luonnostaan esiinny ihmisen kehossa, vaan se kulkeutuu sinne ulkopuolelta. Mullassa tuota mikrobia on yllin kyllin. Kun ihminen istuttaa, kitkee tai kuopsuttelee puutarhassa, hengitämme sitä sisään tai saamme käsiemme kautta suuhun.

Suolistoon päästyään Mycobacterium vaccae edistää bioaktiivisten molekyylien tuotantoa, ja lähettää aivoille ja suolistolle viestin tuottaa lisää serotoniinia. Se on luonnon oma mielialalääke!

Suuri viisaus on rakentanut upean kokonaisuuden: puutarhanhoito tuottaa ihmiselle mielihyvää ja puutarha tuottaa ravintoa. Ei ole kuitenkaan samantekevää, kuinka puutarhaa hoitaa. Jos puutarhanhoitoon perehtyy syvällisesti, sen voi lisäksi tehdä niin, että puutarha hyödyttää maailmaa. Olen itse nyt perehtynyt luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon ja permakulttuuriin. Tavoite on, saada hiiltä sidottua maaperään ja ravinteet kiertämään. Ihminen voi edistää luonnon monimuotoisuutta uskomattomalla tavalla ja samalla hyötyä siitä suoraan itse.

Jumalattarien voimakasvit

Jos kasvit alkoivat kiinnostamaan, suosittelen lämpimästi tutustumaan ystäväni, kasvituntija Eeva Maria Leinon Jumalattarien voimakasvit -verkkokurssiin.

Kurssi on upea matka kasvien ja Kalevalan maailmaan! Osallistuaksesi kurssille sinulla ei tarvitse olla omaa puutarhaa!

Lähteet ja lisätietoja:
Mieliala korkealle mylläämällä mullassa
Permakulttuuri

5 Comments

  1. Nyymi Nuolivaara
    4.7.2020

    Mä laitoin yrttejä ja amppelimansikan parvekkeelle alkukesästä. Olen nyt jo kyllästynyt hoitamaan niitä. Ehkä se on niin, että se mikä tuottaa mielihyvää jollekin, ei tuota sitä kaikille. Masennuksen aiheuttamien tunteiden ja itsensä pakeneminen tekemiseen, siirtää ongelmaa vain eteenpäin.

    Vastaa
  2. Muslimi
    6.7.2020

    Miltä tuntuu olla niin tyhmä ettei tiedä olevansa tyhmä? Saakelin eläinrääkkäjä.

    Vastaa
  3. saijakoo
    7.7.2020

    Hei Maria! Vaikutat tosi fiksulta ja elämänmyönteiseltä ihmiseltä. Haluaisin kysyä sinulta kysymyksen, johon tieteestä ei vastausta tunnu löytyvän. Energia on elämän perusta. On monenlaisia energioita, sen uskon. Mutta en ymmärrä, miksi sydän lyö, tai miksi hengitämme? Antaako energia meille energiaa, vai annammeko me energialle energiaa? Olen lukenut soluhengityksestä, ja sen pitäisi kai selittää kaikki biologisesti, mutta se ei edelleenkään selitä, mistä se energia on peräisin, joka saa solumme hengittämään. Kaikessa maailmankaikkeudessa on sitä energiaa, mutta voimmeko todella mielen voimalla vaikuttaa siihen, minkälaatuista energiaa solumme hengittävät? Mistä on peräisin paha energia ja hyvä energia? Miten ne määritellään? Minulla ei ole varaa osallistua sinun kursseillesi, toivoisinkin, että tutkimuksesi saisivat enemmän julkista näkyvyyttä, että niitä voisivat myös muut ihmiset testata. Hyvällä asiallahan tässä ollaan, vai mitä? Kiitos jo etukäteen, jos edes jonkinlaista vastausta kysymyksiini saisin sinulta!

    Vastaa
  4. Kalle ingman
    18.9.2020

    Moikka pitäs saada ostettuu sun kirja vaimolle.
    Mistä mä voin sen ostaa?

    Vastaa
    1. marianordinoma
      3.11.2020

      Ihanaa, kirja löytyy täältä signeerattuna http://www.freetoheal.org/eroon-oireista-kirja

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top