YLE luo yhteyden väkisin – Ajatukseni eivät kumpua äärijärjestöstä, vaan useista eri tieteenaloista

”Yle Uutisista hei. Toivottavasti viesti tulee oikeaan numeroon, tavoittelen siis Maria Nordinia. Olemme tekemässä juttua hyvinvointi- ja terveysvaikuttajien parissa ilmenneestä virallisten koronaohjeistusten vastustamisesta, ja siitä, mitä yhtäläisyyksiä tällä on Yhdysvaltain ääriliikehdintään. Liike pitää koronavirusta salaliittoteoriana. Kerroit Instagramissasi muutama päivä sitten, että et esim. juurikaan pese käsiä tai välttele flunssaisia ihmisiä. Haluaisimme antaa sinulle mahdollisuutta tulla kuulluksi jutussa. Ehtisitkö antamaan haastattelua?”

Sain Instagramissa sekä tekstiviestinä yllä olevan haastattelupyynnön. Vastasin Instagramissa haastattelijan nimimerkillä lähettämään viestiin ja sanoin että sanomaani on vääristelty YLE:n haastattelussa aiemminkin ja siksi lähden mukaan vain, jos tässä toimitaan toisin. Haastattelija vakuutteli, että minulle annetaan mahdolisuus kertoa ajatukseni ja että saan kommenttini tarkastettavaksi ja tarkennettaviksi.

Sain aamulla minua koskevan osuuden haastattelusta luettavaksi. Siinä sanomani on sensuroitu ja minusta annetaan harhaanjohtava kuva. YLEn artikkelissa annetaan olettaa että äärijärjestö olisi soluttautunut ajatuksiini ja että he nyt käyttävät minua ja minunkaltaisia hyväkseen. Haastattelussa tätä harhaanjohtavaa kuvaa vahvistaa äärijärjestöihin perehtynyt asiantuntija.

EDIT: Kirjoitin tapauksesta alla olevan kirjoituksen, jossa avasin toimittajan kanssa käydyn keskustelun. Vielä aamulla puhelinkeskustelun aikana minulle vakuutettiin, ettei näkökulmaa voida muuttaa, vaan että aiheena on heidän olettamansa minun ja äärijärjestön välinen yhteys (yhteyttä ei ole).

Blgikirjoituksen julkaisemisen jälkeen sain toimittajalta alla olevan viestin.

”Hei Maria, Olemme toimituksen sisäisen keskustelun pohjalta päättäneet muokata tekeillä olevaa juttua. Emme siis kirjoita juttua, jossa käsiteltäisiin QAnonin ja koronarajoitus/-ohjeistusvastaisuuden yhteyttä, koska totesimme tämän yhteyden olevan heikko ja luovan liian helposti mielikuvan, että toimit liikkeen nimissä.

Teemme kuitenkin jutun, jossa tarkastelemme kasvavaa koronaohjeistusvastaisuutta ja ohjeiden noudattamattomuutta.

Olen nämä kysymykset esittänyt aiemminkin mutta esitän ne nyt uudelleen tämän uuden kontekstin valossa. Voin käyttää myös aiempia vastauksiasi, jos et koe tarvetta vastata kysymyksiin uudelleen.”

Toimitus on nyt muuttanut lähestymiskulman takaisin alkuperäiseen näkökulmaan, jolla minut haastatteluun pyydettiinkin. Jätän haastatteluun antamani vastaukset tähän kokonaisuudessaan, jottei synny enempää väärinkäsityksiä.

YLE:n sähköpostiviestillä esittämät kysymykset ja vastaukseni niihin:

Kysymykset liittyvät muutaman päivän takaiseen postaukseesi Instagramissa (https://www.instagram.com/p/CGWm252BWS9/)

1. Miksi et toimi THL:n koronaohjeistusten mukaisesti? (Teimme olettamuksen, että et noudata niitä, koska listaat postauksessa asioita, joita THL ja muut terveysviranomaiset suosittelevat välttämään.)

2. Kiellätkö koronan riskit/olemassaolon?

3. Ovatko koronaohjeistukset ja -suositukset (etätyösuositus, turvavälit, maskisuositus jne.) mielestäsi tarpeellisia? Jos eivät, niin miksi ei?

4. Onko postauksesi tarkoituksena rohkaista myös muita ihmisiä toimimaan suositusten vastaisesti, eli tapaamaan flunssaisia ihmisiä tai olemaan pesemättä tai desinfioimatta käsiäsi, vaikka koronaviruksen on tutkimusten valossa todettu leviävän juuri tekemällä näin?

5. Somessa sinut on yhdistetty jo amerikkalaiseen QAnon-liikkeeseen, joka pitää koronavirusta ja -rajoituksia salaliittona (ks. esim. https://twitter.com/tiiamaija/status/1276053477362409475?lang=fi). Mitä ajattelet siitä? Koetko, että ajatuksesi ovat millään tavalla yhteneväisiä QAnoniin liitetyn koronavastaisuuden kanssa?6. Yksi lisäkysymys, joka ei liity itse postaukseen: 6. Onko korona-aika tuonut lisää seuraajia somessa tai lisää ihmisiä kursseillesi?

Vastaukseni sähköpostilla:

Mietin vielä, haluaisitko muotoilla kysymyksiä. Nyt niistä paistaa aika vahva asenteellisuus ja ennakko-oletukset. Tuntuu aika hankalalta vastata näihin”

Toimittajan vastaus:

”Hei Maria, Yritin soittaa, mutta linja oli varattu.Tartuimme tosiaan tähän aiheeseen, koska nämä tuntuivat olevan kysymyksiä, joihin halutaan vastauksia. Aihe ei tiivisty myöskään vain sinuun vaan laajempaan ilmiöön (esim. https://seura.fi/asiat/tutkivat/hyvinvointivalmentajia-ja-terveysguruja-hurahti-qanon-salaliittoteoriaan-joogaopettajat-jakavat-maskipelotteluita-ja-haukkuvat-koronarajoituksia/) ja yritämme haastatella juttua varten lisäksesi ainakin toista henkilöä, jos tavoitamme hänet. On totta, että kysymyksissä on vahvojakin ennakko-olettamuksia, mutta se johtuu myös siitä, että nettikeskustelussa ihmiset ovat nostaneet niitä esiin ja ihmetelleet koronasuositusvastaisuuttasi. Haluamme siis esittää vain ne kysymykset, joita meidän odotetaan kysyvän, kun tällaista juttua teemme. Asia on kuitenkin niin, että sinulla on paljon someseuraajia ja vaikutusvaltaa, ja postauksessasi toimit THL:n ohjeiden vastaisesti. Haluamme siis kysyä, miksi.

Vastaamalla kysymyksiin voit myös osoittaa olettamuksemme vääriksi tai ainakin korjata niitä kohti suuntaa, joka on mielestäsi totuudenmukaisempi.

Vakuutan, että nämä kysymykset syntyivät vilpittömästi aiheeseen perehtymisen pohjalta ja että minulla ei ole sen kummempaa tarvetta tai agendaa laittaa sinua mihinkään hyvä–paha-akselille. Harvoja asioita voikaan sellaiselle maailmassa laittaa. Minua vain aidosti kiinnostaa tietää vastaukset näihin kysymyksiin ja en oikein tiedä, miten muuten ne sinulta kysyisin.”

Vastaukseni kysymyksiin:

1. Miksi et toimi THL:n koronaohjeistusten mukaisesti? (Teimme olettamuksen, että et noudata niitä, koska listaat postauksessa asioita, joita THL ja muut terveysviranomaiset suosittelevat välttämään.)

Pohjaan arjen valintani tutkittuun tietoon mikrobeista ja niiden yhteydestä terveyteen. On tieteen vahvistama tosiasia, että lajirikas ja monilukuinen mikrobisto eli mikrobiomi on yhteydessä hyvin toimivaan immuunijärjestelmään ja terveyteen. Häiriintynyt mikrobiomi (vähälukuinen mikrobilajisto) puolestaan on yhteydessä sairauksiin ja immuunijärjestelmän häiriöihin. Omaan mikrobiomiin voi vaikuttaa mielen avulla sekä käytännön toimilla. Olen jo vuosia perustanut arjen valintani tutkittuun tietoon siitä, miten voin parhaiten tukea immuunijärjestelmäni toimintaa ja siten terveyttäni. Yksi tärkeä osa hyvää immuniteettia on tutkitusti mikrobiston tuhoamisen sijaan tukea kehon kaikkien pintojen monipuolista mikrobistoa. En esimerkiksi käytä tästä syystä turhia lisäaineita sisältäviä puhdistusaineita tai säilöntäaineita sisältävää kosmetiikkaa tai rasvoja ihollani. Valintani perustuvat tutkittuun tietoon siitä, miten monipuolinen mikrobiomi vahvistaa kehon puolustusjärjestelmää ja ehkäisee sairastumista. Tutkimustietoa aiheesta on paljon ja lisääntyy koko ajan:

Tutkimus: Metsämaassa möyriminen paransi jo kuukaudessa päiväkotilasten suojaa sairauksilta – Tutkija suosittelee lapsille päivittäistä multakosketusta

Vauvan iholle sivellään metsäpulveria – ”hyvä lika” voi suojata allergialta ja sitä tutkitaan nyt ensimmäistä kertaa ihmisellä

2. Kiellätkö koronan riskit/olemassaolon? 

Ympäristö ja ilma ovat kauttaaltaan täynnä mikrobeja ja viruksia, ja koronavirukset ovat yksi ryhmä tuhansien ja tuhansien joukossa. En kiellä koronaviruksen olemassaoloa. Jaamme jatkuvasti tiedostamattamme informaatiota ympäristön kanssa. Tämä tiedonvaihto tapahtuu muun muassa mikrobien kautta. Evoluutiobiologian näkökulmasta mikrobit auttavat suurempia eliöitä sopeutumaan muuttuvaan elinympäristöön tuottamalla geneettisiä päivityksiä. Mikrobit kykenevät sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön suurempia eliöitä nopeammin. Muun muassa virusten avulla eliöt jakavat tuota geneettistä tietoa keskenään. Näen, että kaikilla mikrobeilla on tehtävänsä ja tuhoamisen sijaan meidän olisi keskityttävä vahvistamaan terveyttä. Myös viruksiin pätee sama tutkittu tieto mikrobiomista: mitä enemmän lajeja ja mitä suurempi mikrobien lukumäärä ihmisen luontaisessa mikrobilajistossa on, sitä paremmin immuunijärjestelmä toimii. Mikrobiomin lajirikkauden ja -lukumäärän ja immuuniteetin yhteydestä on lukuisia tutkimuksia. Muun muassa elämäntapojen, tunteiden käsittely kykyjen, meditoinnin, tietynlaisen ruokavalion, liikunnan, hengitysharjoitusten ja runsaiden sosiaalisten kontaktien on todettu olevan yhteydessä lajirikkaaseen mikrobiomiin ja parempaan terveyteen. Keskityn itse tuomaan esiin näkökulmaa monipuolisen mikrobiston tutkitusta tarpeellisuudesta.

3. Ovatko koronaohjeistukset ja -suositukset (etätyösuositus, turvavälit, maskisuositus jne.) mielestäsi tarpeellisia? Jos eivät, niin miksi ei?

En ota kantaa ohjeistuksiin enkä vastusta niitä. Lyhyellä aikavälillä saatavien mahdollisten hyötyjen lisäksi olisi tärkeä arvioida suositusten aiheuttamat pitkän ajan haittavaikutukset. Vaikutukset voivat olla kauaskantoisia ja ilmetä yllättävillä tavoilla, sillä suositukset vaikuttavat ihmisyyden ytimeen: sosiaaliseen käyttäytymiseen sekä ajatuksiin ja tunteisiin ympäristön ja muiden ihmisten ”turvallisuudesta”.

Monipuolisen mikrobiston terveysvaikutuksiin liittyvän laajan tutkimustiedon valossa koen itse hyödylliseksi tukea monipuolista mikrobiomia, immuunijärjestelmän toimintaa ja mielen hyvinvointia. Mikrobien tuhoaminen lopulta köyhdyttää mikrobiomin lajirikkautta, heikentää immuunijärjestelmän toimintaa ja koko yhteisön terveyttä.

4. Onko postauksesi tarkoituksena rohkaista myös muita ihmisiä toimimaan suositusten vastaisesti, eli tapaamaan flunssaisia ihmisiä tai olemaan pesemättä tai desinfioimatta käsiäsi, vaikka koronaviruksen on tutkimusten valossa todettu leviävän juuri tekemällä näin?

Ajatukseni, joita jaan somekanavissani, eivät ole ohjeita tai suosituksia, enkä kannusta ketään toimimaan mitään vastaan. Viittaamassanne postauksessa kerron, miten itse ylläpidän monipuolista ja monilajista mikrobistoa. Postausteni tarkoituksena on tuoda esiin monipuolisen mikrobiomin merkitystä ja mikrobeista tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia, jossa mikrobeja ei nähdä enää vain sairauden ja vaaran kautta. Mikrobit ovat toki yhteydessä sairastumiseen, mutta alustan eli kehon olosuhteiden on todettu valikoivan, alustalla viihtyvät mikrobit. Näin ollen mikrobiomiin ja kehon puolustusjärjestelmien toimivuuteen liittyvien tutkimusten valossa tärkeämpää kuin vältellä mikrobeja, olisi tukea kehon omaa mikrobistoa ja sen hyvinvointia, jolloin sairautta aiheuttaville mikrobeille ei jää elintilaa.

5. Somessa sinut on yhdistetty jo amerikkalaiseen QAnon-liikkeeseen, joka pitää koronavirusta ja -rajoituksia salaliittona (ks. esim. https://twitter.com/tiiamaija/status/1276053477362409475?lang=fi). Mitä ajattelet siitä? Koetko, että ajatuksesi ovat millään tavalla yhteneväisiä QAnoniin liitetyn koronavastaisuuden kanssa?

Minä tai jakamani ajatukset eivät liity mitenkään kyseiseen liikkeeseen. Tosin en ole myöskään tuohon liikkeeseen juurikaan tutustunut, joten en tiedä tarkalleen mistä on kyse tai mistä he puhuvat. Omat ajatukseni pohjaavat kuitenkin vain ajatusten ja tunteiden sekä monipuolisen ja lajirikkaan mikrobiomin merkityksestä terveydelle tehtyihin tutkimuksiin. Olen kirjoittanut mielen ja mikrobien merkityksestä terveydelle blogissani jo vuodesta 2012 alkaen, eikä näkemykseni liity mihinkään muuhun agendaan kuin näiden merkityksen ymmärtämiseen ja tukemiseen.

Täsmennyksenä yleisesti vielä, että en edes koe olevani  koronavastainen, vaan ehkä sitten pikimminkin monipuolisen mikrobiston vaalimiselle ja immuunijärjestelmän säätelyn tukemiselle myönteinen. En vastusta mitään, vaan pyrin vain vahvistamaan terveyttä.

Yksi lisäkysymys, joka ei liity itse postaukseen: 6. Onko korona-aika tuonut lisää seuraajia somessa tai lisää ihmisiä kursseillesi?

Korona-aikana olen keskittynyt tekemään meditaatioäänitteitä, joiden tarkoitus on ollut auttaa ihmisiä tämän kaiken epävarmuuden keskellä kokemaan tutkitusti terveyteen positiivisesti vaikuttavia tunteita ja saamaan kehoon stressihormoni kortisolin sijaan esimerkiksi terveyttä tukevaa oksitosiinia. Meditaatioäänitteitä on kuunneltu paljon ja olen saanut niistä paljon positiivista palautetta. Osa äänitteistä on saatavissa myös maksutta YouTube-kanavallani ja erityisesti näitä on kuunneltu paljon. Julkaisin ensimmäisen äänitteen YouTubessa saataville maaliskuun lopussa, ja sitä on kyllä kuunneltu ja jaettu paljon.

Yleisesti kysymyksistä huomaan, että oletatte minun vastustavan viranomaisten suosituksia ja toimivan jotakuta vastaan. En vastusta ketään tai mitään.  Sen sijaan korostan omassa toiminnassani tutkimusten mukaan terveyttä edistäviä ja hyvinvointia tukevia näkökulmia ja toimintatapoja, joita olen edistänyt ja joiden puolesta olen puhunut jo vuosia.

Osa näistä täysin tutkittuihin terveyshyötyihin perustuvista näkökulmista saattaa toki olla tällä hetkellä sivussa viralliselta agendalta ja ohjeistuksissa on keskitytty vain kapeaan näkökulmaan unohtaen ehkä monet muut asiaan liittyvät tutkitut näkökulmat, mutta se että puhun edelleen myös tutkituista terveyden vahvistamisen keinoista kuten immuunipuolustuksen vahvistamisesta ja aivoterveyden merkityksestä kokonaisterveydelle ei pitäisi olla tulkittavissa kategorisesti vastustukseksi, vaan enemmin nähdä terveyden tukemisen puolestapuhumisena. Maria”

Toimittajan lisäkysymykset haastattelun jälkeen:

Tämän jälkeen toimittaja lähetti vielä uudet jatkokysymykset:

”Hei Maria,Tässä jutun taustoja selvitellessä olemme törmänneet yhteen tapahtumaan ja yhteen podcast-jaksoon, jossa olet esiintynyt ja jotka on liitetty QAnoniin. Annoit 14.7. Totuuden Etsijöiden järjestämässä tapahtumassa videoluennon. Salaliittoja tutkineiden asiantuntijoiden mukaan Totuuden Etsijät on aktiivisesti jakanut QAnoniin ja sen teorioihin liittyvää materiaalia.

En siis väitä, että sinä olisit levittänyt QAnonin nimissä tietoa, mutta olet esiintynyt QAnoniin vahvasti linkittyvän liikkeen tilaisuudessa. Lisäksi esiinnyit Leveli-podcastin jaksossa lokakuun alussa. Podcast on levittänyt QAnon-sisältöjä ja haastatellut mm. Blokkimediaa, joka on keskittynyt levittämään QAnon-salaliittoteoriaa Suomessa.

Ymmärrän, että tämä voi tulla yllätyksenä, mutta joudun esittämään muutaman kysymyksen tähän liittyen.Tiesitkö, että nämä tahot ovat levittäneet QAnonin teorioita?Mitä tiesit Leveli-podcastista tai Totuuden Etsijöistä etukäteen?Luuletko, että kertomasi asiat ja tieto voisivat palvella jotenkin QAnonin tavotteita?ystävällisin terveisin,”

Vastaukseni lisäkysymyksiin:

”Minä tai ajatukseni eivät liity mihinkään järjestöön.

Minä olen valmis puhumaan siellä, missä saan puhua ilman, että sanomani sensuroidaan tai muunnellaan, toisin kuin valtamediassa.

Jos minun sanomassa on yhteneväisyyttä, minä en voi ottaa vastuuta siitä, jos muilla on samoja ajatuksia.

Leveli haastatteli myös Päivi Räsästä, ovatko he silloin Kristillisdemokraatteja? Ymmärtääksesi he nimenomaan pyrkivät ennakkoluulottomasti antamaan äänen ilman kytköksiä.

En tiennyt mistään kytköksistä etukäteen mitään. Ylipäätään en ole tiennyt koko QAnonista ja heidän teorioistaan mitään ennen kuin minua on alettu yhtäkkiä liittää median toimesta heihin. En tiedä heidän tavoitteitaan, joten en voi ottaa kantaa voivatko he hyötyä minun ajatuksistani. Jaan ajatuksiani auttaakseni ihmisiä voimaan paremmin, se on ainut tavoitteeni. Jos jollain on sama agenda, en voi ottaa vastuuta siitä.

Toivon että vastaukseni esitetään kokonaisuudessaan, jotta kantani tulee selville.”

YLEn versio haastattelustani ja reaktio korjauspyyntööni

Luonnoksessa, jonka sain toimittajalta kommentoitavaksi oli jätetty pois kaikki perusteluni ja taustat siitä, mistä ajatukseni kumpuavat. Alkuperäisessä artikkelissa annettiin ymmärtää, että ajatukseni kumpuaisivat äärijärjestön jakamasta materiaalista  ja että äärijärjestö olisi salakavalasti vaikuttanut ajatuksiini. Artikkelissa annetaan myös ymmärtää, että nyt äärijärjestö käyttäisi minua hyväkseen levittääkseen agendaansa.

Pyysin toimittajaa lisäämään artikkeliin perustelut ajatuksilleni, mutta hän vastasi että artikkeliin on haastateltu ääriliikkeitä tutkivaa asiantuntijaa ja että aihe on nyt tämä.

En halua luoda tai voimistaa vastakkainasettelua, mutta koen että oikeusturvani on vaarassa.

Irtisanoudun luonnollisesti kaikista äärijärjestöistä. Olen puhunut täällä blogissani mikrobiomin ja mielen merkityksestä terveyden osatekijöinä jo vuosien ajan. En liity mihinkään äärijärjestöön, tai muuhunkaan järjestöön (paitsi Puutarhaliittoon ja Asumisterveysyhdisykseen).

Toivon, että jaat tätä kirjoitusta, jotta todellinen kantani tulee ilmi.

EDIT. Toimitus on nyt muuttanut haastattelun lähestymiskulmaa.

7 Comments

  1. Pauli Vahtera
    22.10.2020

    Olette aivan oikeassa. Kun olin lapsi 1950-luvulla, ei kellään koulussa eikä kylässämme ollut allergioita, eikä mitään erityisruokavalioita ollut kellään. Niistä ei edes tiedetty mitään. Kyllä selitys on se, mitä kerrotte eli oltiin ”likaisia” täynnä multaa ja kaikkia bakteereja ja siksi kukaan ei sairastunut.

    Ylen touhu alkaa olla yhä sairaampaa. Toimittajien omaa agendaa ajetaan vääristämällä asiat ja esittämällä itsenäisesti ajattelevat ihmiset jotenkin outoina. Ylessä pitäisi tehdä toimittajakunnan suursiivous.

    Vastaa
  2. Janne
    23.10.2020

    Hei Maria!

    Tämä on hieno kirjoitus, mutta huomaatko että artikkelin otsikollasi ikäänkuin leimaat Qanon liikkeen äärijärjestöksi? Hehän ovat vain totuuden etsijöitä, jotka valtamedia haluaa nyt leimata. Tsekkaatko vielä tuon, ettet auta heitä heidän pyrkimyksissä huomaamattasi..?

    Vastaa
  3. […] häntä. En tiedä, onko juttu tullut jo julki. Maria Nordin kertoo blogissaan, millainen haastattelu oli ja mitä hän vastasi. Siitä näkyy havainnollisesti, että Yle todellakin yritti aluksi […]

    Vastaa
  4. Ramppa
    30.10.2020

    Moi, olet hyvin oikeilla jäljillä ajatuksissasi. Vielä paljon opittavaa. Sulkeutuneisuus tiedon janoon estää maailmaa tällä hetkellä kehittymästä. Toisaalta se ei ole yllättävää. Ei ole salaliittoja vain tietämättömyyttä. Valitettavasti ensin on väkiluvun pienennyttävä ennen, kuin ihmiskunta astuu seuraavalle tasolle. Tsemppiä !

    Vastaa
  5. 22
    6.11.2020

    Täällä lymykammiossani tanssin meille, siskoni. Wardruna-Yggdrasil (2013).

    Vastaa
  6. Anne
    14.1.2021

    Röyhkeää toimintaa YLEltä!

    Vastaa
  7. […] haastatteli minua syksyllä mikrobiomista, vaikka kuvatkin oli otettu, juttua ei koskaan julkaistu. Miksi mikrobiomin merkityksestä vastustuskyvylle ei saisi puhua? Nythän olisi erittäin tärkeä […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top