Palasimme eilen kotiin kuukauden lomalta. Kotiovelta poika juoksi heti harjoittelemaan pianokappaletta, jonka hän esitti joulukonsertissa. Lomaltapaluu tarkoittaa arkeen palaamista. Minulla jatkuvat työt tavalliseen tapaan. Arkeen kuuluvat tietenkin aikaiset kouluaamut, iltapäivän välipalaleivät ja harrastuksiin kulkeminen. Olemme mielestäni olleet tosi varovaisia harrastusten kanssa, mutta eilen tajusin että silti niitä on liikaa.
Kuvan lapsi ei liity juttuun
Keskustelin lasten kanssa siitä mitä kaikkea taas tehdään kun tultiin kotiin ja palataan normaalielämään. Harrastusten kohdalla kuului pieni parahdus. Lapset käyvät purjehtimassa, pianotunneilla ja tanssitunneilla. Toinen lapsista ilmoitti, että ei aio kevätlukukaudella jatkaa tanssia. Ensin yritin suostutella lasta jatkamaan ja sitten tajusin, että olemme juuri olleet kuukauden lomalla. Emme ole tehneet mitään suunnitelmallista tai aikataulutettua, silti lapset ovat voineet hyvin ja kehittyneet normaalisti. He ovat keksineet vaikka mitä tekemistä, taiteilleet, askarrelleet, tasapainoilleet, liikkuneet, tarinoineet aivan itsestään. Täysin ilman ilmoittautumismaksuja tai nuoriso-ohjaajia.
Toisaalta lapset ovat myös vain olleet, olleet tosi paljon. Toinen lapsista vietti tuntikausia riippumatossa loikoillen ja kankaan läpi siivilöityviä auringonsäteitä ihmetellen. Luulen, että noina hetkinä lapsen päässä syntyi niin monia uusia hermoyhteyksiä, että legolaatikon palikat eivät riitä niiden laskemiseen.
Tänään Hesarissa oli kirjoitus aiheesta:
”Voi miettiä, onko harrastamisessa kyse suorittamisesta ja siitä, että ihmisen pitää harrastamisella osoittaa olevansa kunnollinen. Uskon, että osalle ihmisistä järjestetty harrastustoiminta sopii. Toisten on mukavampaa elää ilman aikatauluja ja velvoitetta olla aina kärppänä paikalla.”
”En keksi yhtään syytä, miksi lapsen olisi pakko osallistua järjestettyyn vapaa-ajan toimintaan ja miksi elämän pitäisi olla järjestettyä, suunniteltua, tavoitteellista ja sovittua.”
Ehkä todellakin pitää paikkaansa, että lapset eivät tarvitse sen kummempaa ohjelmaa. Me vanhemmat olemme vaan luulemme, että tarjotaksemme hyvän lapsuuden täytyy olla paljon tekemistä.
26.1.2017
Ihanaa!
Käly ja anoppi on sitä mieltä ettei lapsistani kasva fiksuja ja taitavia ilman, jääkiekko+fudista+kuoroa sekä tanssia+laulua+pianoa. Viisi vuotta olen väitellyt heidän kanssa asiasta ja nyt luen ensimmäistä kertaa jonkun blogista aiheesta. Hyvä Maria !!
Metsäretket ja luonnossa liikkuminen, eläinten hoitaminen (asutaan maalla) ovat meille tärkeitä ja meidän kaksivuotiaskin tunnistaa lintuja sekä erottaa kuusen/männyn ja niiden kävyt. Osaa numerot ja on sosiaalisesti taitava. Tarvitaanko siihen maksullista toimintaa,että lapsi kehittyy ja sitä ettei itse tee lasten kanssa mitään?
26.1.2017
Ihana! Kiitos palautteesta. Itsekin olen tässä muuttanut mielipidettäni.
27.1.2017
Ihana Mietteliäänä juuri näin pidä omat rajat!
Meidän lapset (talviaika haaste silloin voisi olla jokin kaikille lapsille sopiva harraste niin menis samalla kyydillä:)ovat tosi innoissaan mökillä tutkimassa etenkin sienet, murkut, hämähäkit, laiturilta isän kanssa katiskat ja laiturilta perinteistä ongintaa, saunaklapeja yhdessä hakataan ja sytytetään, ulkona tosiaan voi kuunnella lintujen ja muiden ääniä
26.1.2017
Meillä myös yliherkkää esikoistani yritti ja yrittää vieläkin saada anoppi nappulaliigaan, kun heidän iltatähtikin siinä on. Poikani on nyt 7 ja vuosi sitten kesällä päätin sitten kokeilla ja ilmoitin pojan yleisurheilukerhoon. Kaksi kertaa vietiin itkevä poika kotiin. Olisi pitänyt videoida se todisteeksi anopille. Väittää nimittäin, että lapsista ei tule muuten liikunnallisia ja järkeviä, vaan pelaavat kaikki päivät pelikoneella. Hupaisaa tässä on, että tämä heidän liigalainen ei kotona juuri muuta teekään ku pelaa pleikalla ja vanhemmat kuskaavat muuten peleissä. Kun taas meillä ei pelata muuta kun harvoin pikku2sen pelejä tabletilta ja muuten ollaan ulkona ja sisällä muiden aktiviteettien kanssa. Aioin myös pitää lapset mahdollisimman kauan erossa suuremmalta pelaamiselta konsoleilla, kun omassa lapsuudessa omat veljet antoivat hyvän esimerkin mitä on olla siihen koukussa. Niitä kerkiää sitten pelaamaan myöhemmällä ikää. Asumme pienessä maalaiskylässä ja lähin kauppa on 17km päässä. Onneksi koulu on vieressä ja leikkikavereita kylä täynnä. Tässä vaan huomaa miten erilailla me vanhemmat katsomme maailmaa. Itselle ei kyllä ole vielä tullut mieleen pohtia, millä joku pilaisi lapsen elämän jo alle 10 vuotiaana, jos ei huumausaineita ja väkivaltaa lasketa sen liiallisen pelaamisen lisäksi (ym.OIKEASTI PAHOILLA ASIOILLA)… Olen siis varmaan monen mielestä se ”liian rento” xD
26.1.2017
Ihana, kiitos liian rento!
26.1.2017
Itse olen kasvanut metsässä sisarusten kanssa leikkien. Kerran viikossa oli ratsastustunti. Pari vuotta harrastin myös 4h-kerhoa ja pianonsoittoa. Ihan täysjärkinen minusta tuli. ? Liekö johtuu lapsuuden vapaudesta, että en näin aikuisenakaan halua aikatauluttaa vapaa-aikaani ohjatuilla harrastuksilla.
26.1.2017
Juuri näin.
26.1.2017
En itse niin perusta lasten harrastuksista.
Yksi käynti / lapsi viikossa on minulle ihan tarpeeksi.
Ja on muuten ollut aina kahdelle vanhemmalle lapsellenikin. Heille olisi varmasti ollut ihan ok, vaikka siitä ainoastaan harrastusmenosta olisi luovuttu.
Mutta kuopus on toista maata. Hän on aina nauttinut harrastuksistaan. Siitä ensimmäisestä tanssitunnistaan alkaen. Kuumeisesti tuo kolmevuotias laski päiviä, että pääsisi taas… Kuopus on aina ollut myös harrastamissaan lajeissa hyvä. Harrastaminen on ollut helppoa. Uuden oppiminen ja uusiin harrastuskavereihin tutustuminen.
Lapset, perheet ja vanhemmat ovat erilaisia. Tyylistä riippumatta lasta kuunnellen päästään varmasti ihan hyvään lopputulokseen tavalla jos toisellakin.
27.1.2017
Esikoinen kävi vauvauinnit ja perheuinnit, jatkoi kaupungin uimakoulussa kaikki tasot alkeista tekniikkaan, vuosi sitten syksyllä kokeiltiin yhteistä luistelukoulua pikkusisko ja isoveli 3-6v ryhmässä mutta opetus oli huono, kumpikaan ei oppinut edes liukumaan mikä on perusasia, jouluun loppui kun vitutus oli liian suuri isojen maksujen takia, ryhmiä kyllä jakoivat tasojen mukaan, mut näitä oikeita aloittelijoita ei huimioitu alun jälkeen eli alkeiskoulussa oppivat vain seisomaan ja töpöttämään eteenpäin syksyn aikana!!, menivät menestyjät edellä, karmeeta. Lähes rahan hukkaa koko syyskausi. Maaliskuussa aloittaa pikkusisko sitten uima-alkeet ja mä hengailen esikoisen kanssa sen aikaa muilla altailla ja liukumäessä. Sen olettaisin olevan oikein hyvä ratkaisu kun esikoinen saa äidin jakamattoman huomion sinä aikana.
27.1.2017
ja tuosta isovanhempien mielipiteestä unohtui kokonaan että kyllähän jo vauvamuskariin olisi pitänyt molemmat viedä ja toisten lasten kanssa ”harrastusryhmiin” (seurakunnan kerho ei ollut riittävä tai leikkipuiston kerho) kun olivat kotona 3v asti oman tahtoni mukaisesti ennen tarhauraa. Tytölle varsinkin satujumppaa, satubalettia, tanssia mitä vain ja isommalle pojalle kun jäi vaille vertaisseuraa=tarhaa alle 3v niin nyt ”kärsitään” kun ei ole yhtä raisu poika kuin muut, liian kiltti ja muut huomioiva, tulee etenkin tyttöjen kanssa toimeen, ei halua pelata futista tai sähkyä, kiipeilee mieluummin, mummin mielestä äitin vika kun ei aikanaan laitettu tarhaan kasvamaan muitten joukossa.
27.1.2017
MUlla on päiväkoti-ikäiset lapset ja koen, että he saavat tarpeeksi aktiviteetteja, ryhmätoimintaa ynnä muuta päikyssä. Vapaa-ajalla ei ole säännöllisiä harrastuksia ja epäsäännöllisiä harrastetaan yhdessä vanhempien kanssa. Kun ollaan päivisin ns. erossa, on minusta lapsille vapaa-ajalla tärkeintä saada olla vanhempien kanssa yhdessä. Ulkoillaan, käydään kirjastossa ja uimahallissa, harjoitellaan luistelua ja hiihtoa, käydään yhdessä kavereilla. Tällä viikolla oli peräkkäisinä päivinä (mukavaa!) toimintaa, ja torstaina lapsi sanoikin päiväkodin jälkeen: ”Äiti, eihän tehdä tänään mitään. Mää haluan vaan olla kotona ja leikkiä.” Olin samaa mieltä. 🙂
28.1.2017
käytiin ekaluokkailaisen kanssa koulun terveystarkastuksessa. Käskivät hankkimaan lapselle harrastuksen kun ei vielä ole.
29.1.2017
Häh! Ihanko totta. Onpa erikoista!
30.1.2017
Emme mekään ole pakottaneet, on tuolla lapsella silti harrastus. 3v se halusi temppuja tekemään vilkkaana ja muiden lasten tekemisiä nähneenä. Siispä se kävi jumppakoulua 2v ajan,innoissaan kerran viikossa. Tuli sitten parin vuoden tauko ja 7v innostui partiosta jossa nyt toista vuotta. Meille sopivaa on se kerta viikossa harrastusta ja päälle satunnaisia vkonloppumenoja sen tiimoilla. En jaksaisi ilta illan perään kuskata lasta sinnetänne ja tuskin jaksaisi lapsikaan. Muutenkin käydään uimassa yms yhdessä. Uiminen on meillä ollut perheen yhteinen harrastus siitä alkaen kun lapsen veimme vauvauimaan 4kk iässä. Harrastus ei saa olla pakkoasia, kelle se joku juttu sopii ja kuka ei halua.
31.1.2017
Juuri näin. En tosiaan myöskään tämän jutun takia kieltäisi lapselta harrastusta. Jos tykkää ja haluaa niin hienoa.
31.1.2017
Hyvä kirjoitus! Meidän 7- ja 5v pojilla on molemmilla yksi harrastus kerran viikossa. Sen lisäksi puuhaamme paljon kaikenlaista; luistelua, uimahallia (molemmat ovat melkolailla itsekseen oppineet uimaan ilman uimakoulua), kirjastossa käyntiä, leipomista, retkeilyä, lautapelejä…Tablettia tai pelikonsolia ei ole, viikonloppuisin katsovat lastenohjelmia telkkarista ja vanhempi poika sai nyt älypuhelimen ja opettelee sen järkevää käyttöä.
7v pojalla oli kausi jolloin kokeilimme paria harrastusta ja hän halusi ne lopettaa. Niinpä hän oli reilun vuoden ilman harrastusta ja nyt itse kiinnostui telinevoimistelusta ja on tykännyt siellä käydä.
Mieheni kanssa ollaan samoilla linjoilla siitä että max 1 harrastus/lapsi riittää. Näin jää aikaa myös yhteiselle tekemiselle ja olemiselle.