Safkanetin valikoimiin on saatu monta kuusenpihkaa sisältävää tuotetta. Kuusen tuottaman pihkan ihoa parantavaa vaikutusta käytetään hyväksi esimerkiksi kosteuttavissa ja ihoa korjaavissa kosmetiikkatuotteissa sekä ihmisten ja eläinten haavanhoidossa.
Pihkan antibakteerisuutta käytetään hyväksi myös muualla kuin ihonhoitotuotteissa. Keittiössä on myös orgaanista materiaalia, ruokaa ja nestettä, mikä tarkoittaa riskiä haitallisesta mikrobikasvusta. Keittiössä pihka auttaa ruuan säilyvyyden parantamisen lisäksi vähentämään muovia. Suositut ”elmukelmunkorvaajat”, eli Bee’s Wrap -mehiläisvahakääreet sisältävät myös aitio pihkaa. Se edistää ruuan säilymistä, vähentää ruokahävikkiä ja muovin määrää keittiössä.
Pihkaa ennen ja tulevaisuudessa
Pihkaa on käytetty kauneuden- ja terveydenhoidossa tuhansia vuosia. Lisäksi tutkijat ovat löytäneet ikivanhoja pihkapalloja, joissa on painautuneet ihmisen hampaan jäljet. Pihkaa käytettiin siis purukumina, sitä ei vielä tiedetä, käytettiinkö sitä huvin vuoksi, vai ehkäistiinkö pihkapurukumilla ientulehduksia. Pihkaa on myös käytetty suitsukkeissa ja mirhamissa.
Tulevaisuudessa pihkaa tullaan varmasti käyttämään taas monessa vanhassa ja uudessakin käyttötarkoituksessa. Ihmiset ovat huomanneet, kuinka synteettisten kemikaalien rinnalle on tullut tehokkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä luonnonmateriaaleja. Pihkasalvan ylivoimainen teho on jo havaittu säärihaavojen sekä muiden vaikeahoitoisten haavojen hoidossa.
On vain ajan kysymys, milloin pihkaa käytetään esimerkiksi purukumin ainesosana tai hammaslankojen pinnoitteena estämään ja parantamaan ientulehdusta. Me Safkanetissä tietenkin toivotamme kaikki hyväksi todetut pihkatuotteet tervetulleiksi valikoimaamme.
Kuusenkerkkien kerääminen on hauskaa
Mutta kuusissa on voimaa muuallakin kuin pihkassa. Pian saamme nauttia kuusenkerkkien raikkaan kirpsakasta mausta. Kuusen kirkkaita vaaleanvihreitä vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä voi poimia keväästä alkukesään. Juuri nyt on oikea aika alkaa tarkkailla kuusia. Nuoret kerkät tunnistaa heleän vaaleanvihreästä väristä. Kerkät tulee kerätä ennen kun ne vahvistuvat tummemmiksi ja kovemmiksi neulasiksi. Varjoisilla paikoilla keräämistä voi jatkaa jopa juhannukseen saakka.
Pihkatuotteet Safkanet.fi:ssä
Zenpuu:
Rönnin Pihkasalva
Rönnin Koirasalva
Rönnin Fail Stick
Abies Organics
Abies pihkavoide
Abies kuorintavoide
Abies marjavoide
Abies pihkaseerumi
Bee’s Wrap – mehiläisvahakääreet
Bees wrap on ekologinen ja turvallinen vaihtoehto ”elmukelmun korvike”. Kääri leipää, juustoa, kasviksia tai peitä kulho ruokaa Bee´s Wrapillä. Bee’s Wrap on luonnollinen vaihtoehto muoviselle kelmulle ruoan säilytykseen. Bee´s Wrap on uudellenkäytettävä ja luontoa säästävä. Bee´s Wrap on tehty mehiläisvahasta, orgaanisesta puuvillasta, orgaanisesta jojoba oljystä ja pihkasta. Bee´s Wrapit nyt saatavilla verkkokaupastamme