Mätäkuuksi sanotaan loppukesän kuuminta aikaa. Mätäkuussa myös haavat tulehtuvat herkimmin. Haavanhoidossa kannattaa olla kuitenkin tarkka, säästä tai hellejaksoista huolimatta. Olen niin tyytyväinen, että ”löysin” pihkan ja pihkasalvan haavojen hoitoon joitakin vuosia sitten. Pihkasalvan löytämisen jälkeen, meidän perheen haavat on parantuneet tosi nopeasti, tulehtumatta. Pihkaa on käytetty haavanhoidossa aikojen alusta Pihkaa on käytetty haavanhoidossa (sekä...
Pihkaa kosmetiikassa ja keittiötarvikkeissa – Missä on pihkapurkka ja -hammaslanka?
Safkanetin valikoimiin on saatu monta kuusenpihkaa sisältävää tuotetta. Kuusen tuottaman pihkan ihoa parantavaa vaikutusta käytetään hyväksi esimerkiksi kosteuttavissa ja ihoa korjaavissa kosmetiikkatuotteissa sekä ihmisten ja eläinten haavanhoidossa. Pihkan antibakteerisuutta käytetään hyväksi myös muualla kuin ihonhoitotuotteissa. Keittiössä on myös orgaanista materiaalia, ruokaa ja nestettä, mikä tarkoittaa riskiä haitallisesta mikrobikasvusta. Keittiössä pihka auttaa ruuan säilyvyyden parantamisen lisäksi vähentämään muovia....
Rönnin koirasalva – odotettu uutuus lemmikeille
Pihkaa on puun valmistamaa superainetta, jonka ominaisuuksista hyötyvät myös ihmiset ja nyt Rönnin Koirasalvan ansiosta myös nelijalkaiset ystävämme. Puun kuoren lisäksi pihka auttaa eläinten ja ihmistenkin ihoa parantumaan monenlaisista vaivoista. Pihka sisältää bakteeri- ja mikrobikasvua estäviä aineita sekä aineita, jotka edistävät haavojen umpeutumista. Jo muinaisessa Egyptissä käytettiin pihkaa vaikeisiin haavoihin ja ihovaurioihin. Suomessa kansa on...