Apua stressiin ja ahdistukseen
Tästä nopeasta harjoituksesta voi olla apua kuormittavassa tilanteessa. Tämän harjoituksen opetti minulle anestesiaylilääkäri Robin Youngson, joka on käyttänyt tätä esimerkiksi neulafobiasta kärsivien leikkauspotilaiden kanssa ennen anestesialääkkeiden antamista. (Tästä linkistä näet minun ja lääkärin Youngsonin keskustelun.)
Harjoituksen sanotaan purkavan tehokkaasti ahdistaviin ja stressaaviin tilanteisiin liittyviä hermoverkkoja aivoissa.
Kosketus lievittää ahdistusta
Harjoituksen teho perustuu kosketuksen voimaan. Ahdistavassa tilanteessa ihmisellä on luonnostaan taipumus silittää itseään. Yleensä tämä tapahtuu täysin huomaamattomasti – yleensä sitä ei siis huomaa edes itse!
Tästä puhuu esimeriksi elekielen asiantuntija Sami Sallinen YLE Uutisissa: ”Riidan kuumentuessa puoliso saattaa tyynnyttää itseään pyyhkimällä käsiä reisiin. Sallinen kertoo, että ihminen aktivoi silloin hermopäätteitä, mikä tuo rauhottavaa tunnetta kehoon.
– Osa ottaa käsivarsistaan kiinni ja samalla silittää toista kättään. Huomaamattomampi tapa on kielen pyörittely poskessa, mutta kyse on samasta asiasta. Kielellä silitetään poskea sisältäpäin.”
Parantava kosketus
Tätä samaa efektiä voidaan käyttää myös tietoisesti purkamaan stressiä ja ahdistusta ja parantamaan hyvinvointia ja terveyttä. Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa asiantuntija kertoo, kuinka kosketuksen puute uhkaa terveyttämme. Kosketuksen puute tuottaa fyysisiä oireita ja voi olla keholle viesti vaarasta, vaikka tietoisella mielellä tietäisimme olevamme turvassa.
Kerron kosketuksesta myös Eroon oireista -kirjassani:
”Kosketuksen vaikutuksesta on kertynyt tutkimustuloksia jo vuosikymmenten ajan. Kosketus hellii aivoja, se saa aivot tuottamaan tietynlaisia aivoaaltoja ja kehon tuottamaan tie- tynlaisia hormoneita, oksitosiinia, serotoniinia ja luonnollisia opioideja. Kosketus saa aivoaallot synkronoitumaan ja toimi- maan harmonisesti, jolloin aivot oppivat herkemmin uutta. Kosketuksen parantava voima on tunnustettu aikojen alusta. Esimerkiksi Kalevalassa kuvataan, kuinka parantumista kai- paavaa hoidettiin voitelemalla ja sivelemällä.” Maria Nordin, Eroon oireista – Opi vapauttamaan parantava voimasi
Kosketus on siis edellytys hyvinvoinnille! Tämän takia suosittelen harjoitusta, jos haluat tukea terveyttä ja hyvinvointiasi.
Silittelyharjoituksen voi myös halutessaan tehdä toiselle. Esimerkiksi omat lapseni nauttivat tästä harjoituksesta yhdistettynä Free to Heal® -menetelmän harjoituksiin.
Tutustu Free to Heal®- menetelmääni
Kosketus- ja silittelyharjoitus on myös osa Free to Heal® -menetelmän harjoitusohjelmaa. Harjoitus tehostaa neuroplastisuuteen perustuvan menetelmän harjoituksia. Harjoituksen voi myös halutessaan tehdä ilman silittelyä.
Voit oppia Free to Heal ® -menetelmän kahdella tapaa:
- Verkkokurssilla, jonka voit käydä omaan tahtiisi (Talvitarjous 15.2. asti!)
- Eroon oireista -kirjasta (löytyy esimeriksi Adlibrikestä ja muista kirjakaupoista)
Ennen kuin aloitat, laita ylös stressi- / ahdistustasosi asteikolla 1 – 10. Kun olet kirjoittanut olotilaasi kuvaavan luvun, katso tämä video:
Millainen olosi nyt on asteikolla 1 – 10. Jos haluat laskea stressitasojasi edelleen, jatka vielä harjoitusta.