Kokemus yliherkkyyksien parantumisesta DNRS-menetelmällä

Minua haastateltiin Helsingin Sanomiin liittyen DNRS-menetelmään. Olen nyt tehnyt 6kk DNRS-treeniä ja nähnyt esimerkiksi lukuisten DNRS-treenajien palaavan töihin yliherkkyyksistä parannuttuaan.

DNRS on lyhennelmä sanoista Dynamic Neural Retraining System. Suomeksi nimeä ei vielä ole varsinaisesti käännetty. Kyse on neurologisesta kuntoutusmentelmästä. Suomessa menetelmää on käytetty menestyksekkäästi monien yliherkkyyksien sekä allergioiden hoitoon, mutta se toimii moniin muihinkin limbisen järjestelmän häiriöihin, kuten autoimmuunisairauksiin.

Nyt olen tehnyt jo monta vuotta töitä sisäilma-asioiden parissa. Olen kiitollinen kaikista kiinnostavista kohteista ja asiakkaista, joiden kautta olen oppinut niin paljon. Tällä hetkellä kiitollisin olen kuitenkin eräälle erittäin rajoittavasta monikemikaaliyliherkkyydestä kärsineelle asiakkaalle, joka kertoi minulle DNRS-menetelmästä viime vuonna. Ensireaktioni oli epäusko moista ”huuhaamenetelmää” kohtaan, sillä olivathan kaikki oireeni fyysisiä ja lääkärissä todettuja. Sanoinkin tuttavalleni, etten suorastaan usko että DNRS:stä voisi olla hänelle hyötyä.

Viime talvena tapasin entisen asiakkaani ja näin muutoksen hänessä. Vielä samana päivänä tilasin paketin. Sain parin päivän päästä kotiini DVD-setin, harjoituskirjan sekä tietokirjan aivojen plastisuudesta sekä limbisen järjestelmän häiriöistä. Laitoin ensimmäisen DVD:n pyörimään ja kirjoitin blogiini tämän tekstin.

Opin pian että yliherkkyyteni (kaikki niistä) olivat johtuneet limbisen järjestelmän häiriöstä ja aivojen pyrkimyksestä suojella minua, toki oma osuutensa oli kokemillani traumoilla sekä ympäristön olosuhteilla. Myös raskauksillani ja vauva-ajoilla on ollut suuri merkitys yliherkkyyksien syntyyn, sillä silloin aivot erittävät oksitosiinia, joka edistää aivojen plastisuutta: sama aivojen muokkautuvuus, jota hyödynnetään parantumisessa, on itse asiassa aiheuttanut yliherkkyydet ja autoimmuunisairauteni.

Yliherkkyyksien syntyyn vaikuttaa moni tekijä, mutta yhdistävä tekijä on stressi. Enkä nyt tarkoita työstressiä tai sitä miksi yleensä stressiksi mielletään. Täytyy myöntää, etten itsekään vielä puoli vuotta sitten ymmärtänyt, mitä stressi on. Ajattelin stressin olevan vain psykologinen ilmiö. Stressiä aiheuttaa kuitenkin mikä tahansa altiste, jonka keho tai aivot tulkitsee vaaralliseksi. Sisäilmasta aiheutuneet oireet olivat kehon stressireaktio, jonka pyrkimys oli suojata minua uhalta.

Stressiä astetta vakavampi ongelma on trauma. Trauma kuulostaa kamalalta sanalta, jota ei halua assioisisoida itseensä, mutta lupaan: kaikilla meillä on jonkinlaisia traumoja. Aivot tulkitsevat traumaksi minkä tahansa sillä hetkellä henkeä mahdollisesti uhkaavan normaalista poikkeavan altisteen, joka aiheuttaa stressiä: trauma voi syntyä kemikaalicocktaillille altistumisesta, liialliselle säteilylle altistumisesta, homealtistuksesta, virushyökkäyksestä, bakteerista, hiivatulehduksesta, rokotteesta, psyykkisestä tai emotionaalisesta stressistä ja niin edelleen.

Useimmiten kyseessä on kuitenkin näiden edellisten yhdistelmä. Yliherkkyydet saattavat lähteä kasaantumaan myös yksittäisestä tapahtumasta esimerkiksi päähän kohdistuneen iskun, borrelioosin, antibioottikuurin tai synnytyksen jälkeen. Traumasta tai stressiä aiheuttavasta altisteesta ei tarvitse olla tietoinen vaikuttaakseen terveyteen. Itsellänikin kesti kauan ennen kuin ymmärsin, mistä oli kyse. Useimmiten traumoja on useita.

Tieto ei riitä, tarvitaan toistoa 

Olisi niin helppoa katsoa DVDt tai perehtyä limbisen järjestelmän traumojen syntyyn ja niiden hoitoon ja todeta, että ”Ok, nyt tiedän tuon, homma on hoidettu.”. Menetelmän toimintamekanismin ymmärtäminen on tärkeä osa paranemisprosessia. Prosessi on neurologinen kuntoutus ja sitä voi verrata esimerkiksi aivovauriosta kuntoutumiseen. Tieto siitä, miten paraneminen tapahtuu, ei kuitenkaan riitä. Paranemista ei tapahdu pelkästään sillä, että tietää miten harjoitukset tehdään, vaan harjoituksisa pitää todella tehdä päivittän vähintään tunnin ajan. Lisäksi neurologista prosessia pitää tukea myös tietyillä periaatteilla, kuten harkitulla kielenkäytöllä. Näillä tukitoimilla tuhotaan vanhat, haitalliset radat ja hermoyhteydet aivoista.

Lohdutukseksi voin sanoa, että olen usein tehnyt uudenvuoden lupauksia tai päätöksiä että lisään jonkin pienen jutun arkeeni. Mikään lupaukseni ei kuitenkaan ole pitänyt niin kuin DNRS-harjoittelupäätös. Treeniin on ohjelmoitu nimittäin kannustin, joka saa harjoittelemaan, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Ja jos harjoituksista meinaa lipsua, on meillä Suomessa kehittynyt aivan poikkeuksellisen upea DNRS Finland -vertaistukiryhmä sekä Whatsapp-ryhmä, josta voi hakea treeniseuraa. Kun toinen on puhelimen päässä, tulee todellakin treenattua!

Oireiden parantuminen alkoi itselläni lähes heti. Toisena harjoitteluviikkona treenasin ystäväni kanssa. Nauroimme vedet silmissä, kun harjoituksen jälkeen haistoimme taas lasinpesunestettä, joka oli ennen aiheuttanut oireita. Sen tuoksu oli täysin muuttunut! Tai siis oikeammin, aivojemme luoma kuva hajusta oli muuttunut. Aine ei myöskään aiheuttanut mitään oireita: ei äänenlähtöä, ei pahoinvointia, ei aivosumua, ei vapinaa, ei silmien kirvelyä. Seuraavalla viikolla olin neljä tuntia ”mummonmökiltä” haisevassa rakennuksessa töissä ilman mitään oireita. Sitä pidin jo ihmeenä.

Kuukauden treenattuani aloitin harjoittelun gluteenilla, mikä olikin yllättäen astetta suurempi haaste. Aloitin harjoittelun pelkällä mielikuvalla, sitten hypistelin leipäpalaa. Kolmannella gluteeni-treenikerralla laitoin suuhuni jo pienen murusen korvapuustia. Parin viikon harjoittelun jälkeen söin jo kokonaisen pizzan! Välillä oireita meinasi tulla, ja hieman sitä pelkäsinkin, mutta sain stopattua ne harjoittelulla. Prosessi ei siis ole aina täysin oireeton, mutta oireet eivät ole kuitenkaan merkki siitä, etteikö edistystä aivoissa tapahtuisi koko ajan.

Eräs konkreettinen asia, jota treenasin kovasti olivat sinapinkeltaiset nojatuolit, jotka tilasin kaupasta heti kun aloitin DNRS-treenin. Tuolien toimitus kesti kuusi viikkoa, treenasin siis mielikuvissa ja tuolien saavuttua treenasin tietenkin niissä istuen. Ennen ei olisi tullut mieleenkään ostaa nojatuoleja, joissa on memory-foamia sisällä.

Joillain harvoilla onnekkailla parantuminen on lineaarista, jolloin jokainen päivä on edellistä parempi. Useimmilla parantuminen on lähinnä vuoristorataa. Harppauksen jälkeen oireet saattavat hetkeksi tulla takaisin. Itselläni pahin vaihe oli noin kuukauden treenin jälkeen. Olin oppinut tunnistamaan limbisen järjestelmän ylireagoinnin ja tuntui, että lähes mikä vaan ajatus tai ympäristötekijä saattoi aiheuttaa stressireaktion. Ymmärsin että tuskaa aiheutti lähinnä se, että olin tullut tietoiseksi tästä, eivät varsinaiset oireet.

Olen kuullut, että joillain parantuminen on tapahtunut yhdessä yössä useiden kuukausien harjoittelun jälkeen. Eli oireiden jatkuminen tai jopa niiden hetkellinen pahentuminen tai kuten minun tapauksessa, tunne että kaikki aiheuttaa limbisen järjestelmän stressireaktion, ei ole merkki siitä etteikö parantumista tapahtuisi. Aivot muuttuvat vaikka väkisin, kunhan harjoittelee ahkerasti ja vähintään noin puolen vuoden ajan. Useilla paraneminen kestää pidempään.

Muutamilla tuntemillani nuorilla parantuminen on ollut ilmiömäisen nopeaa. Tiedän myös monia tapauksia, joissa lapset ovat parantuneet (monenlaisista yliherkkyyksistä ja allergioista) vanhempien tai toisen vanhemman aloitettua treenit. Useat vanhemmat ovat myös muokanneet menetelmää lapsille sopivaksi. Itse treenaan usein lasten kuullen.

Olen nyt treenannut vaaditun 6kk. Olen aikalailla täysin parantunut kaikista fyysisistä vaivoista, mitä minulla oli. Ainoa jäänne on yksi pieni sinnikäs elohiiri, joka yrittää vielä silloin tällöin muistuttaa minua ympäristön vaaroista silmäkulmassani, mutta aion lempeästi jatkaa treenejä ja saada limbisen järjestelmän luovuttamaan senkin osalta. Muuten olen 100% parantunut! Yksi uskomaton muutos on ollut huomata se, että kun menen illalla sänkyyn, en murehdi mitään. Ei ole päässä jauhavia ajatuksia. Se on ihan mahtavaa!

Minulla on hyvä olla kaikissa tilanteissa ja paikoissa. Olen kuitenkin tullut hieman ahneeksi, hyvällä tavalla. Treeniä voi käyttää fyysisten haasteiden lisäksi psyykkisiin ja henkisiin haasteisiin. Itse asiassa aloinkin hyvin pian treenata myös näitä osa-alueita. En halua että mikään asia, olosuhde, ihminen tai tapahtuma horjuttaa sisäistä järjestystäni. Lisäksi käytän menetelmää itseni kehittämisiseen. Aina voi olla läsnäolevampi äiti, rakastavampi ja hyväksyvämpi puoliso, järjestelmällisempi ja rennompi työntekijä, tai mitä vaan!

Kenelle?