VIERASKIRJOITUS
Tämä kirjoitus on atoopikoille ja allergisista oireista kärsiville. Oikeastaan en tahtoisi kertoilla tällaisia henk koht juttuja, mutta astun nyt mukavuusalueeni ulkopuolelle siksi, että jos edes yksi aiheen kanssa kituva saa apua niin mulla ei ole oikeutta olla jakamatta tätä tietoa. Mä oon vihdoin valaistunut tässä mun pari vuotta vain pahenneessa allergia-asiassa, joka ilmenee vaikeana atooppisena ekseemana ja mulle on myös puhjennut astma.
Olen tiennyt puolisen vuotta, että sitruunahappo (E330) aiheuttaa mulle ihoon kamalia kutisevia paukamia ja olenkin välttänyt sitä ruoassa aika tiukasti ja pahimmat järkyttävät kutina/ihoreaktiot on vähentyneet. Siltikin ihon kunto on vain kokonaisuudessaan huonontunut ja Iho- ja allergiasairaalan lääkärit olisivat halunneet aloittaa mulle jo syksyllä metotreksaatin, se on sisäinen solunsalpaaja. Sain sovittua, että koetan vielä kaikkia muita (jo kokeiltuja) keinoja tammikuun loppuun asti. Ymmärrän kyllä lääkäreiden kannan, koska kaikki lääketieteen tarjoamat vaihtoehdot on käyty läpi (toki lähes kaikki muukin), mutta en mä silti sitä sytostaattia aio alkaa syödä.
Kerron tämän, koska se selventänee, miten vakavasta asiasta tässä mun kohdalla on kyse ja voi olla jollain toisellakin.
Olen tiennyt toki, että sitruunahappoa tungetaan joka paikkaan, mutta jostain käsittämättömästä syystä en ole katsonut tarkemmin muita kuin ruoka-aineita. Kosmetiikkaa en ole käyttänyt oikeastaan koskaan juuri lainkaan, meikit ja naisrasvat ei ole mulle sopineet vaan ovat aiheuttaneet silmien umpeenmuurautumisia ja ihottumia.
Äsken kurkkasin mun ainoaa Lumenen jotain heleyttävää voidetta, jota olen laittanut ehkä kerran kuukaudessa nassuuni: sitruunahappoa. Ja olen sen kyllä huomannut, näinä iltoina on kasvot olleet tulipunaiset.
Katsoin myös perheemme suihkusaippuoita (mm. Erisan -yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa), jokaisessa sitruunahappoa.
Shampoo, Erittäin hieno suomalainen shampoo, se sininen pullo, joka on ollut jostain 1800-luvulta asti jokaisessa kesämökkisaunassa ja olen ajatellut, että siinä ei voi olla mitään ylimääräistä: sitruunahappoa.

Syksyn mittaan olen huomannut, että olo on suihkun jälkeen ollut aina erityisen kamala, ja iho on kutissut aivan järkyttävästi. Katsoin myös deodoranttini, joka on apteekista Acon alumiiniton ja extra sensitive, vaihdoin siihen joku vuosi sitten, koska halusin alumiinittoman vaihtoehdon: tulos, sain ihottumaa myös kainaloiden alueelle, jossa sitä ei ole koskaan ollut. Sisältää citric acid, kuten se siis useimmiten kosmetiikassa lukee.
Seuraavaksi kävin läpi antihistamiinit, joita mulla on toki tällä hetkellä kahdeksalla eri nimellä. Viimeksi käytössä Histec: natriumsitraattia eli sama sitruunahappo se siellä. Sitruunahappoa ovat muutkin kuin E330, myös E331 (natriumsitraatti), E332, E333, E380, E472c ja E1505 ovat samaa kamaa. Olen todennut useita kertoja tässä viime kuukausien aikana, että musta tuntuu, että aina kun mä otan Histeciä niin mä kutisen vaan enemmän.
Olen sairastanut atopiaa kohta 41 vuotta. Se on oireillut mun elämän eri vaiheissa eri tavoin, pahimmillaan olen asunut vauvani kanssa HYKSin allergiasairaalan osastolla viikkoja, toisinaan ollut täysin terve vuosikausia ja tuohon väliin kaikki mahdolliset muodot ja tilanteet. Mulla on paljon ruoka-aineyliherkkyyksiä ja mä tiedän, että tämä sitruunahappo”löydös” ei yksin tee mua terveeksi.
Tämä on kuitenkin mulle niin merkittävä asioiden 1+1+1+1 havahtuminen, että halusin kirjoittaa, jos joku muukin huomaisi omassa oireilussaan helpottumista sitruunahapon poisjättämisen avulla.
Varmastikaan kaikki atoopikot eivät ole herkistyneet sitruunahapolle, mutta sitä on ihan joka paikassa (myös luomutuotteissa!) ja atoopikon keho on herkempi altistumaan, joten jos oireilun syy ei ole löytynyt niin suosittelen kokeilemaan aineen välttämistä.
Ruotsissa tälle löytyy jo ihan oma Facebook-ryhmä (Fri från allergi genom att undvika E330 – Citronsyra). Jossa on iso määrä ihmisiä, jotka ovat havainneet eriasteista parantumista, ekseeman häviämistä kokonaan ja mm. siitepölyallergian hävimistä täysin.
En ois itse koskaan osannut ajatella sitruunahappoa, sehän kuulostaakin ihan luonnolliselta. Tuttu jakoi artikkelin, joka sai mut kunnolla pysähtymään tän asian kanssa ja tekemään vihdoin nämä kaikki havainnot. Artikkeli tässä alla. Mä liityin siihen Facebook-ryhmään tänään.
Sellasta.
Sitruunahapotonta kosmetiikkaa Safkanetissä:
MeineBase – Mineraalisuola, jolla on 16 eri käyttötarkoitusta
Sopo-saippuat keholle, käsille, kasvoille ja hiusten pesuun
Flow kosmetiikan vartalovoit, atoopikolle sopii erityisesti Sheavoi ja Sheavoi Kehäkukka
Abies Organics – vartalo – ja kasvovoiteet
Alima Puren ja Flow Kosmetiikan jauhemaiset mineraalimeikit ovat sitruunahapottomia
The Ohm Collectionin jauhemaiset deodorantit
Flow kosmetiikan ruusuvesi sopii kasvovedeksi ja hiussuihkeeksi
Lue lisää sitruunahaposta:
Pää sumussa sitruunahaposta
Sitruunahapposoppa – lisätietoa E 330:n epäpuhtauksista
21.2.2016
Jos vaan pystyt metotrexaatin välttämään niin vältä! Minulle se on aiheuttanut elinikäisen vyöruusun sekä luultavimmin ison kasvaimen synnyn.
21.2.2016
Kiitos Maria, että jaot tämän. Kurkkasin heti Dermosilin Sensitive tuotteita, jotka ovat kohtuullisesti sopineet minulle. Ja siellähän se citric acid komeilee. Kutina näistä tuotteista tulee samalla tavoin kuin kaikki atopian/allergian oireeni; satunnaisesti ja muista vallitsevista olosuhteista johtuen. Nyt olisi sitten löydettävä kosteuttava tuote kasvoille ja siedätettävä olemaan ilman. Huh…
21.2.2016
Olettehan huomanneet, että myös pyykinpesuaineissa on sitruunahappoa, oma laaja-alainen ihottumani parani huomattavasti muutamassa viikossa, kun aloin pestä pyykit pesupähkinöillä. Ihminen on suurimman osan päivästä vaatteet päällä, joten aiemmin kutisin jatkuvasti. Lakanoissa olleet sitruunahapon valmistustuotteiden jäämät olivat aiheuttaneet sen, että kutisin järkyttävästi kaikki yöt ja silmäni valuivat vettä ja luomet turposivat. Nyt nukun rauhassa ilman kutinaa, mikään ei ole parempaa. Sitruunahapon avulla valmistetaan myös tuoksut ja hajusteet, joita kemikaaleissa on ja esimerkiksi meikkituote ei ole välttämättä sitruunahapoton, vaikka siellä ei lukisikaan citric acid.
17.5.2016
älkääpä puhuko höpöjä….väitteillenne ei oo mitään tieteellistä perustaa. sitruunahappoa valmistetaan edelleenkin sitrushedelmien mehusta koska se on paljon halvempi keino kuin tämä väitetty GMO-maissi.
20.5.2016
Voisko joku laittaa listaa tuotteista mitkä ovat sopineet?
2.6.2016
jos sitruunahappo on niin myrkyllistä niin mitenkäs sen laita että sitä on meidän elimistössä kokoajan? joudutte lopettamaan myös siiderien juonnin…kaljan juonnin…. oikeastaan kaiken….hitto mitä höpöä….höpöks tämän todistaa se että varmasti löytyy joku porsaanreikä että minkä takia sitten jotain sitruunahapollista tuotetta voitte käyttää.