Synttäriöverit

kuva kopio 6
”Kerran vuodessa sitä juhlitaan!”
Meidän Konsta-Romeon synttäreitä nimittäin.
Paitsi, että hetkinen. Meidän pojalla on 14 leikkikoulukaveria ja noin 10 muuta kaveria, eli yhteensä pojalla on suunnilleen 24 kaveria. Kavereilla on paha tapa vanheta. Ja kun kavereita on 24, se tekee keskimäärin kahdet syntymäpäiväjuhlat kuukaudessa läpi vuoden.
Ja kohta tyttökin on siinä iässä, että on omia kavereita ja synttärikutsuja. Siinä vaiheessa kerrataan synttäreiden määrä kahdella. Kahden vuoden päästä vietämme siis lasten kavereiden syntymäpäiviä kerran viikossa. Jos käytämme kavereiden lahjoihin 10€ per lahja, sehän tekee noin 580€ vuodessa.
Pari päivää sitten kuulin kauhutarinoita lähikoulusta, jonne meidänkin lapset menevät. Tässä alakoulussa on sääntö, että koko luokka kutsutaan synttäreille. Syynä on tietenkin se, että olisi kurjaa, jos kaikki paitsi yksi kutsuttaisiin. Joissain kasvatuslaitoksissa on päädytty kiusaamista kitkettäessä päinvastaiseen järjestelyyn: Ketään tarhakaveria ei saa kutsua. Surullista on tietenkin myös, jos kukaan ei kutsuista huolimatta tule syntymäpäiväkutsuille.
Mennään takaisin meidän lähikouluun. Se, että synttäreille pitää kutsua koko luokka on johtanut käytäntöön, että lapselle on pidettävä kolmet syntymäpäivät: Yhdet juhlat luokkakaverille, toiset kestit harrastuskavereille ja kolmannet bileet sukulaisille.
Siis kuudet synttärit kahdelle lapselle. Lohduttaudun ajatuksella, että onhan joillain kuusi lastakin. Kyllä tästä selvitään!
Ensi syksy ja meidän lasten synttärikausi jännittää reippaasta asenteesta huolimatta. Koko syksyn olemme ravanneet erilaisissa hoplopeissa, snadistadeissa ja puuhaluolissa. Ja monta kutsua on vielä vetämässä.
Lapset ovat olleet todella innoissaan puuhasynttäreistä. Hiki hatussa on kiivetty häkkyröissä ja pompittu tunti trampoliinilla. Välillä käyty hälyisessä kopissa vetämässä kaksin käsin karkkeja ja jäätelökakkua.
Nyt pelkään, että tulee mandaatti järjestää samanlaiset action-synttärit. Ettei äitsykän mansikka-kaurakakku enää kelpaisi? Tuleeko lapselle nolo-olo, jos hän on kavereista ainoa, jolla on ihan tavalliset synttärit kotona? Pitääkö vastaanotto siirtää Kehä II laidalle tai ostoskeskuksen kellariin? Ja vielä maksaa avokätisesti tästä ilosta?
Ja kun minusta on ollut niin kivaa kutsua vieraita kotiin!
IMG_4481
Viimeinen huoli juhliin liittyen on tarjoilut. Vaikka synttärit ovatkin ”kerran vuodessa”, on ihan järjetöntä tarjota limpparia tai karkkeja pienille lapsille. Lapsi kaipaa herkkuja vain, jos hänet opetetaan niitä haluamaan. Itselläni on ollut tapana tehdä lasten synttäreille vihannespöytä, popcornia ja kakku. Juomaksi laihaa sekamehua.
Loppupäätelmä on siis, että ottakaa iisisti! Kuvitelkaa, että juhlat olisivat kerran viikossa. Vai mikä teidän taktiikkanne selvitä synttäreistä, niin vieraina kuin järjestäjinä?
Toivottavasti meidän lapset kutsutaan tämän kirjoituksen jälkeen vielä synttäreille.
Ei se ole niiden vika, että äiti kirjoittaa blogia!
P.S. Käytiin eilen katsomassa Hobitti – Smaugin autioittama maa. Ja huomasinpa, että myös Tennispalatsi on homeessa!
kuva kopio 5
Öitä! Ja kiitos edelliseen kirjoitukseen tulleesta hyvästä palautteesta. Tulipa muuten muutama työtarjous ja tv-keikkakin…

13 Comments

  1. synttärityttö
    12.12.2013

    Olipa hyvä kirjoitus ja ihana asenne sulla! Itse teen opiskelujen ohella töitä leikkipaikassa, jossa järjestetään synttäreitä. Olen vuoden aikana suoraan sanoen järkyttynyt siitä, miten paljon rahaa ollaan valmiita lasten synttäreihin laittamaan. Pidin juuri 5-vuotiaan synttärit, joihin tuli 23 vierasta, ja kaiken kaikkiaan hintaa tuli noin 400€!! Toinen, mistä olen hämmästynyt on se, miten paljon ja kuinka arvokkaita lahjoja lapset kavereiltaan saavat.
    Monet lapset ajattelevat, että on ”coolia” pitää synttärit kyseisessä paikassa, mutta uskon, että enemmänkin vaikuttaa se, miten vanhemmat panostavat synttäriden ohjelmaan yms. Monet vanhemmat kertovat, että kotona ei riita tila tai että he eivät keksi 10-vuotiaille pojille ohjelmaa, jolloin on helpompi tuoda heidät meille riehumaan kun tilaa ja virikkeitä on. 🙂
    Tarjoiluista ovat harvat lapset edes kiinnostuneita, ja syövät sen mitä eteen tuodaan, kun meilläkin vaihtoehtoja on..

    Vastaa
    1. synttärityttö
      12.12.2013

      Että minä ainakin kannatan vihannestarjotinta ja muuta mitä olet tarjoillut! Ihanaa vaihtelua 🙂

      Vastaa
    2. maria
      13.12.2013

      Ah, ihana saada ”ammattilaisen” mielipide. Mutta näi ajattelinkin, ei ihan edullista synttäreiden pitäminen. Ei kaikilla ole mahdollisuuksia pitää sellaista. Ja vaikuttaako synttäreiden ”taso” sitten siihen, onko suosittu vai kiusattu. Aika hurjia ajatuksia. On hyviä ja huonoja puolia. En myöskään itse näe kahtakymmentä kymmenvuotiasta meillä kotona…

      Vastaa
  2. synttärityttö
    12.12.2013

    Olipa hyvä kirjoitus ja ihana asenne sulla! Itse teen opiskelujen ohella töitä leikkipaikassa, jossa järjestetään synttäreitä. Olen vuoden aikana suoraan sanoen järkyttynyt siitä, miten paljon rahaa ollaan valmiita lasten synttäreihin laittamaan. Pidin juuri 5-vuotiaan synttärit, joihin tuli 23 vierasta, ja kaiken kaikkiaan hintaa tuli noin 400€!! Toinen, mistä olen hämmästynyt on se, miten paljon ja kuinka arvokkaita lahjoja lapset kavereiltaan saavat.
    Monet lapset ajattelevat, että on ”coolia” pitää synttärit kyseisessä paikassa, mutta uskon, että enemmänkin vaikuttaa se, miten vanhemmat panostavat synttäriden ohjelmaan yms. Monet vanhemmat kertovat, että kotona ei riita tila tai että he eivät keksi 10-vuotiaille pojille ohjelmaa, jolloin on helpompi tuoda heidät meille riehumaan kun tilaa ja virikkeitä on. 🙂
    Tarjoiluista ovat harvat lapset edes kiinnostuneita, ja syövät sen mitä eteen tuodaan, kun meilläkin vaihtoehtoja on..

    Vastaa
  3. Nimetön
    12.12.2013

    Meillä on kolme lasta, ja syntymäpäiviä ja lastenkutsuja järjestetty kohta kymmenen vuotta.
    Vielä ei ole tarvinnut kotoa poistua, vaan aina ovat kotisynttärit vieraille kelvanneet. Ja ovat kelvanneet omillekin.
    Tottakai lapset ovat kysyneet, josko voitaisiin mennä viettämään synttäreitä kaupallisille areenoille, mutta tiukka linja on pitänyt, eikä aiheesta ole tarvinnut koskaan oikeasti edes vääntää.
    Kotiin on saanut järjestettä aina uudenlaiset, mukavat juhlat. Pojille ja tytöille, sankarin näköisin koristein ja tarjoiluin.
    Niihin synttärilahjoihin toivoisin niin antajana kuin saajanakin kimppakeräyksiä. Että jokainen vieras laittaisin euron tai kaksi kasaan, jotta yhdessä saataisiin hankittua yksi ”kunnon” lahja. Joku oikeasti toivottu.

    Vastaa
    1. maria
      13.12.2013

      Noin minäkin ajattelin pärjätä! Synttärilahjoistakin olen samaa mieltä! Itseäni ilahduttaa etenkin sellaiset lahjat joissa lapsi viedään jonnekin, vaikka leffaan tai esitykseen. Se on vähän lahja vanhemmallekin, kun tietää että lapsella on kivaa ohjelmaa ja itsellä hetki rauhaa.

      Vastaa
  4. kitty
    14.12.2013

    ”mandaatti”, ”täytyy” on pidettävä” – sanoo kuka? eikö kolmikymppinen nainen osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä edes omien lasten synttäreistä? synttäreille vietävän lahjan ja sen hinnan äiti myös voi päättää ihan itse…aikuisen elämä on valintoja täynnä !

    Vastaa
    1. maria
      15.12.2013

      Tottakai vanhempi päättää. Varsinkin meidän perheessä on hyvin selvät sävelet. Kun minä olin lapsi synttärit oli tietynlaiset ja piste. Ei ollut vaihtoehtoja. Ja juhlista oltiin iloisia ja tyytyväisiä. Ei tullut mieleenkään vaatia ohjelmaa tai hienoa juhlapaikkaa. Nyt kun (meidän) lapset ovat nähneet kaikenlaisia juhlia, harmittaa heidän puolesta, JOS kävisi niin, että he toivoisivat samanlaisia synttäreitä kuin jollain kavereilla.

      Vastaa
  5. tarhantäti
    14.12.2013

    Pikkasen taas on kasvattajat väärin ymmärretty. Kuka sano, että; Joissain kasvatuslaitoksissa on päädytty kiusaamista kitkettäessä päinvastaiseen järjestelyyn: Ketään tarhakaveria ei saa kutsua.
    Just, siis kutsuja ei JAETA päiväkodissa vaan vanhemmat hoitaa itse kutsujen perille pääsemisen, meille on ihan sama ketä ne kutsuu ja ketä ei….

    Vastaa
  6. kassu
    15.12.2013

    onnex asutaan täällä maalla niinn ei oo houkutuksena noi hoplopit sun muut synttäripaikaksi (ja muutenkin) 😀 meillä vanhin poika ekalla ja syksyllä oli ekat kaveri synttärit kotona, koko luokka kutsuttiin, mut kaikki ei päässy tulemaan. tais onnex lapsille riittää tekemiseksi se että juoksivat tuossa kotimetsässä (kylän lapsille tuo metsässä olo oli ilm.mieluinen juttu). kauhulla odotan tulevia vuosia kun esikoisen perässä on kumminkin 4 lasta kasvamassa ja kaverit varmasti halutaan kutsua isompana synttäreille…pakko varmaan jossain kohtaa rajottaa kutsuttavien määrää…meillä onneksi kolme vanhinta lasta on samassa kuussa syntyny niin sukulais/kummi juhlat on menny samoilla kakuilla 🙂
    synttäreistä sen verran vielä, että en voi käsittää tätä nykytrendiä et minkä takia lapsen synttäreillä pitää vierailla jakaa jotkut ns.lahjat (jotka on nyt täällä päin ollu kyl tyyliin tikkarit,ilmapallo tms.) aijon pitää pääni ja meidän lasten synttäreillä ei tulla vierailla mitn.lahjoja ees jakamaan, ei ees sitä tikkaria…

    Vastaa
    1. maria
      15.12.2013

      Lahjakassit! Sekin vielä! Lisää stressiä vanhemmille siitäkin.

      Vastaa
  7. Tiina vaan
    11.1.2014

    Toi Reino on kyllä vähän hobitin näkönen.

    Vastaa
  8. Äiti myöskin
    8.8.2015

    Mietin myös näitä kertautuvia synttäreitä; kolmella lapsella kolmet ulkoilukaverit, päiväkotikaverit ym. Synttäreitä piisaa pitkin vuotta ja sokeritarjonta on vailla vertaansa:(
    En ymmärrä myöskään, miksi lasten synttäreillä tarvii kakkujen ja keksien lisäksi tarjota karkkia. Sano siinä nyt omalle lapselle, että karkkia et syö (kun sitä on tarjolla tämän tästä), kun toiset napsii vierestä, puhumattakaan joidenkin vanhempien reaktioista (pidätkö itseäsi jotenkin parempana?)No en, mutta en vaan haluaisi lasteni syövän sitä sokerihöttöä).. Ainahan on myös se vaihtoehto, että jättää synttärit välistä, mutta näen sen vielä huonompana vaihtoehtona.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top