Parempaa seksiä tuleville sukupolville

Tästä alkaa pohdiskelevien postausten sarja, jonka aiheena on vauvojen vessahätäviestintä (vvv), varhainen kommunikaatio, seksuaalisuus, aivot ja tunnetaidot. Olen jo vuosia ollut vakuuttunut vauvojen vessahätäviestinnän merkityksestä aivojen kehitykselle. Kokeilin menetelmää molempien lasteni kanssa ja totesin sen toimivaksi. Olen lukenut tämän vuoden alusta paljon tutkimuksia aivoihin liittyen. Innoistuin aiheesta, sillä olen tehnyt viimeiset kuukaudet DNRS-treeniohjelmaa, joka muokkaa...

Talviturkki heitetty Itämereen, mutta miten sen saa sieltä pois?

Tämä ihana lämmin lauantai on ollut täydellinen kesäpäivä! Aiempina kesinä olen saanut houkutella tämän perheen poikia mereen. Nyt luonnonvedet ovat heidän mielestään voittaneet uima-altaat. Se on minusta kiva juttu, sillä itsekin tykkään uida enemmän luonnonvesissä. Monet talviturkit eivät ole oikeaa turkista, vaan muovia. Ihmiset jotka haluavat suojella tuotantoeläimiä kärsimykseltä saattavatkin unohtaa sen, että synteettisistä keinokuiduista...

Vinkki syysvauvan ristiäisiin: kuusenkerkkäjuoma

Voi en kestä, ensimmäisestä raskaudestani on jo niin pitkä aika! Esikoisen odotusaika oli yksi elämäni kauneimmista aikakausista. Oli ihanan jännittävää ja ihmeellistä odottaa ensimmäistä lasta. Rakastin raskaana olemista ja masussani olevan vauvan syntymään valmistautumista. Neuloin töppöset (potkupuku jäi kesken), sisustin pinnasängyn (vauvan synnyttyä tajusin, miten epäkätevästi olin sen tehnyt) ja tein diplomityön melkein valmiiksi (en ymmärrä miten!)...

Hyvää varhaiskasvatusta: Kukkia ja mehiläisiä Stadissa

Olen ollut niin tyytyväinen lasten koulun tarjoamaan varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Opetukseen kuuluu paljon ilmiöpohjaista oppimista: siis tiedettä, taidetta ja taitoja hienosti mietityissä kokonaisuuksissa. Myös ruokakulttuuri on iso osa opetusta. Tänä vuonna lapset ovat taas tutustuneet muun muassa ruuan tuotantoon. Tänään perehdyttiin tarkemmin lähiruokaan ja erityisesti pölyttäjähyönteisten merkitykseen ruuantuotannon kannalta. Lähdin mielelläni nuoremman lapsen ryhmän kanssa opettajien avuksi,...

Ravintola ilman jätettä

Mikä ihana, keväinen viikonloppu! Lauantaina ajoin ystävieni kanssa Sysmään tapaamaan DNRS-porukkaa. Oli todella voimaannuttavaa tavata niin monta ihmistä, jotka ovat hyötyneet DNRS-menetelmästä. Päivän aikana söimme, jaoimme harjoittelukokemuksia, -vinkkejä ja tietenkin myös teimme DNRS-harjoituksia yhdessä. Launtantaista jäi aivan ihmeellisen hyvä fiilis, joka on kantanut koko sunnuntain. On ihana nähdä, miten hyvä olo leviää läheisiin. Kävimme...

Sammuta valot ja syö keitetyt kasvikset kynttilänvalossa

Olen osallistunut WWF:n Earth Hour -tapahtumaan jo tosi monena vuonna, joten tämähän menee jo rutiinilla! Osallistu sinäkin sammuttamalla valot tänään kello 20.30-21.30! Tänä vuonna haluan, että ilmastoteema näkyy myös valaistuksen lisäksi lautasillamme. Aion siis illalla laittaa perheelleni mahdollisimman ilmastoystävällisen illallisen. Itseasiassa tänään lounaskin kestää päivänvalon: söimme päivällä Tervens-kikhernepastaa sekä vegaanista pestoa. Olin jo kerran aiemmin tehnyt lapsille kikhernepastaa,...

VESI, ainesosa jota vältän kosmetiikassa (melkein aukoton nyrkkisääntö)

Minulta kysytään tosi usein, mitä ainetta ainakin kannattaisi välttää kosmetiikkatuotteissa. Kysymykseen on tosi vaikea vastata, sillä aineita on niin paljon: liuta säilöntäaineita, muovit, silikonit, synteettiset hajusteet, alkoholit jne. Nyt koen keksineeni loistavan nyrkkisäännön. Kannattaa välttää vettä! Vesihän on todella terveellistä, eikä siinä ole haitallisia kemikaaleja (ainakaan pitäisi olla). Jokaisen pitäisi juoda päivittäin noin kaksi litraa...

Ulkoilemaan ilman mikromuovia

Mikromuovista jaksetaan puhua, etenkin kosmetiikan yhteydessä. USA kielsi mikromuovia sisältävät kosmetiikkatuotteet ja siksi monia kosmetiikkatuotteita mainostetaan nyt muovittomina. Se on hyvä se! Itsekään en aio enää koskaan käyttää omalle tai lasteni iholle mitään muovia tai muuta petrokemian tuotteita sisältävää kosmetiikkatuotetta. Siinä on muun muassa yksi syy, miksi olen perustanut myös kosmetiikkaa myyvän nettikaupan. Kosmetiikan mikromuovista on tullut pahis, sillä useissa...

Mineraalimeikkien maailmassa

Olen viime aikoina meikannut ihan silkasta meikkaamisen ilosta. JOO! Siis sellaistakin on. En yleensä meikkaa, mutta koska olen saanut meikkejä testattavaksi nettikaupastamme*, niin onhan se homma tehtävä. Eli meikkejä on silloin myös testattava, vaikkei meikkaaminen kuuluisikaan päivittäisiin rutiineihin. Olen ollut niin fiiliksissä siitä, että on mahdollista meikata pelkkiä mineraalipigmenttejä käyttäen. Testaamani Alima Pure mineraalimeikkipohjat...

Pyhiinvaellus hyvän ruuan luo: Vegan Restoran V

Ah, Tallinna, rähjäinen rakkaani! Minulla on ollut todella ristiriitainen suhde Tallinnaan. Välillä vihaan kaikkea Länsisataman laivaterminaalista alkaen. Välillä lempi leiskuu Itämeren laineilla ja vie vatsan kautta suoraan sydämeen. Viime viikonloppuinen reissu oli TÄYDELLINEN pieni pakomatka arjesta. Löysin ihania ravintoloita, museoita ja seuraa. View this post on Instagram 🌶 Vegan Restoran vihdoin, iskän kaa 🍀...

Scroll to top