1. mentalisti Noora Karma Noora kutsui minut vieraaksi ohjelmaansa. Olemme tavanneet muutaman kerran ja jutelleet yhden baari-illan. Kuuntelin Nooran ja hänen lapsuudenystävänsä juttuja. Tuli tunne, että olisimme olleet parhaita ystäviä, jos olisimme tavanneet lapsina. 2. ovulaatiolaskuri Tarkin laskuri on oma kehontuntemus. Kun on säännölliset (tylsät) elämäntavat, huomaa pienetkin muutokset kehossa. Mielenkiinnosta tutkin joskus hormonien...
Helmikuun hakusanat top 10
1. jälkivuodon kesto Suurin järkytys äidiksi tultua oli jälkivuoto. Luulin sen muistuttavan kuukautisvuotoa. Mutta jälkivuoto voikin kestää 6—8 VIIKKOA! Sehän on kuin yhdeksät kuukautiset putkeen. Meitä on huijattu. 2. lauluesitys häihin Romanttisinta mitä tiedän on puoliso, joka laulaa. Haaveilin, että olisin opetellut laulun ja yllättänyt kaikki ristiäis- ja hääjuhlissamme. Ehkä vielä joskus… 3. bikini challenge ja...
Hakusanat joulukuu top 10
Google Analytics -palvelussa voi seurata blogin kävijämääriä sekä muun muassa hakusanoja, joilla blogiini on päädytty. Käyn silloin tällöin vilkaisemassa tilastoja, jotta näkisin, mitkä kirjoitukset ovat saaneet eniten lukijoita. Sitten voin miettiä, haluanko kirjoittaa, aiheista, joista haluan kirjoittaa. Vai yrittäisinkö sittenkin miellyttää teitä? Hakusanoista voi sen sijaan päätellä ihmisiä kiinnostavia tai askarruttavia aiheita. Kotitalouskriisiin on...