Tuhatjalkainen paratiisissa ja lapsi joka selvisi myrkkypistoksesta

Tsunami, lapsikaappaus, malaria, liikenneonnettomuus, dengue-kuume, maanjäristys… tässä muutamia, joita olen etukäteen pelännyt. Myrkyllisistä tuhatjalkaisista en ollut kuullutkaan, joten niitä en osannut listalleni lisätä. Roikuin riippumatossani, kun tytär alkoi huutaa kivusta ja kauhusta. Ensireaktioni oli adrenaliinin aiheuttama ponnahdus riippumatosta, mutta sitten muistin että kyseessä on lapsi, joka pelkää muurahaisia. Hän huutaa siis samalla tavalla, jos...

Luonnollista kynsitaidetta – vihreät sydämet

Tein kynsitaidetta ensimmäistä kertaa viime kesänä. Kukapa uskoisi, että minä, maailman kemikaalikriittisin, ryhtyisin moiseen! Syy kokeilulle oli se, että halusin tehdä erilaista kynsitaidetta. Halusin kokeilla jotain aivan uutta, sillä minua harmittaa geeli- ja rakennekynsien liimat ja muut kemikaalit. Joka kerta kun menen kynsistudion ohi mietin, tietävätkö työntekijät todella kynsiaineiden riskeistä terveydelle. Lisäksi suurin osa kynsitaiteilijoiden luomuksista...

Metsäretki ruuhkaisessa Nuuksiossa

Ihan nolottaa myöntää, mutta olin ensimmäistä kertaa Nuuksiossa retkellä. Olemme kyllä käyneet Suomen luontokeskus Haltiassa, mutta eilen ajoimme ensimmäistä kertaa sen ohi kansallispuiston parkkipaikalle. Lauantai osoittautui loistavaksi retkeilypäiväksi, aurinko paistoi, mutta viisituntisen ylämäki-alamäki-kävelyn jälkeen ei kuitenkaan ollut liian hiki. Valitsimme reitiksi Haukankierroksen, joka on sinisellä merkitty neljän kilometrin pituinen kiertolenkki. Lisäksi poikkesimme noin kilometrin...

Perheretki inkkarikanootilla

Parempi myöhään kuin ei moneen kesään. Toissakesäisellä kesäretkilistallani oli kajakkiretki Siuntionjoelle. Kesä jos toinenkin vierähti melaa kastamatta. Mutta tänään, kahden vuoden haaveilun jälkeen, se tapahtui! Ajoimme aamupäivästä Se-Action -melontakeskukseen, joka sijaitsee Siuntionjoen suulla. Olimme varautuneet vuokraamaan kaksi tuplakajakkia, mutta kanoottitelineessä oli iloinen yllätys: intiaanikanootti, johon mahtuu koko perhe! Koska mies on painavin, hän oli perämies,...

Scroll to top