Lasten koulun lähistöllä on monta viihtyisää kahvilaa, jotka vetävät smoothiekulho- ja raakakakkuvalikoimillaan minua puoleensa kuin magneetit. Houkutus on erityisen suuri, jos en ole ehtinyt keittelemään kahvia ennen koulutielle lähtöä. Silloin saatan pakata mukaani läppärin tai tabletin. Lapset koululle jätettyäni poljen pyörällä kotitoimiston sijaan kohti kahvilan wifiä.
Aloitan päivän työt siis usein kahvilassa. Tarvitsen nettiä, koska tsekkaan päivälle tulleet ajanvaraukset. Aamupäivisin myös kirjoitan ja lähettelen luottamuksellista tietoa sisältäviä raportteja ja hoidan uuden verkkokauppamme asioita. Voisin sanoa, että leipäni on paloina virtuaalimaailmassa. Eikä tämä varmaan ole mikään poikkeuksellinen tilanne.
Kaikilla netissä työskentelevillä ei ole kuitenkaan puhtaat jauhot pussissa. Sen olen ymmärtänyt itsekin vasta nyt, kun tuttavani salasanat varastettiin ja hänen laskuunsa tilattiin puhelimia satojen eurojen arvosta.
Sain kokeiltavaksi F-Securen TOTAL-paketin, joka sisältää kaksi eri tuotetta: F-Secure SAFEn ja F-Secure Freedomen. Vasta näihin tuotteisiin ja niiden ominaisuuksiin perehdyttyäni tajusin, että olenpa todella harrastanut huolimatonta ja suojaamatonta nettiyhteyttä ennen tätä.
Tietoturvan perusteet
Total-paketin SAFE huolehtii basic-tietoturvasta, joka on kaiken ”peruskivi”. Itse Macin käyttäjänä olen ehkä tuudittautunut virheelliseen turvallisuuden tunteeseen ajatellen, että Maceja eivät virukset vaivaa. Ongelma on, että saatan kuitenkin tietämättäni levittää viruksia muille.
Itseasiassa viime aikoina olen saanutkin monilta tutuilta outoja tiedostoja, jonka jälkeen tuttavat ovat lähetelleet varottavia viestejä joissa pyydetään olemaan avaamatta liitteitä. Olisi ärsyttävää saastuttaa jonkun tuttavan kone.
Kahvilan wifin tietoturvariskit
Kauralaten ääressä klikkailen itseni ilmaiseen wifiin ja tsekkaan, että SAFE ja FREEDOME ovat päällä. Yleensä kammoksun kaikenlaisia asentamisia, mutta näiden asentaminen onnistui lopulta yllättävän helposti. Eli ainakaan tästä ei kannata tehdä itselleen kynnystä.
Näiden avulla voin muodostaa turvallisen, tavallaan suojatun putken F-Securen oman serverin kautta nettiin, jolloin kukaan ei pääse siihen väliin varastamaan verkkoyhteyttä. Tätä en tiennyt ennen, mutta jos käyttää avointa verkkoa, voi taitava hakkeri murtautumalla siihen väliiin ja varastaa tietojani, kuten tunnuksia, salasanoja, luottokorttinumeroita tai yhteystietoja.
Toinen mitä nettirikolliset voivat tehdä on , että he tuovat nettipömpelin kahvilan lähistölle ja nimeävät verkon esimerkiksi kahvilan nimen mukaan. Tällöin luulet liittyväsi sen kahvilan wifi –verkkoon, mutta todellisuudessa olet rikollisen verkossa ja hän näkee kaikki tietosi, mitä nettiin syötät.
Nettiostosten turvallisuudesta
Oman verkkokaupan perustamisen kautta olen itsekin päässyt vihdoin nettiostosten makuun.
Tietoturva-aiheeseen perehtyessäni löysin yhden todella yksinkertaisen vinkin, joka on minulle täysin uutta tietoa. Aina ostoksia netissä tehdessä kannattaisi tsekata että yhteys on suojattu. Tämän näkee siitä, että nettiosoitteen vieressä näkyy lukon kuva.
Minulla on nyt asennettuna SAFE, johon kuuluu ostosten ja pankkiasioiden suojaus. Kun surffaan netissä, ohjelma softa tunnistaa onko sivu, jolle olen menossa luotettava. Näin ei tule mentyä sivuille, jotka saattavat sisältää jotain haitallista.
Lisäksi verkkopankin suojaus tunnistaa, että on aina menossa oikealle verkkopankkisivulle, jotta ei tule syötettyä väärälle sivulle verkkopankkitietojaan. On nimittäin mahdollista, että hakkerit rakentavat täysin omalta nettipankilta näyttävän valesivun. Kun sivulle syöttää tiedot, he nappaavat salasanat ja voivat esimerkiksi tehdä pankkisiirtoja tililtä.
Ohjelma salaa aivan tavallisen verkkopankki-istunnon, eli silloin rikolliset eivät voi tulla väliin ja varastaa tietoja.
Laitteet ja käyttäjät
Loistavaa SAFEssa on se, että se sisältää suojauksen kaikille laitteille, (läppärit, padit, tabletit ja älypuhelimet). Itse asensin ohjelman ensin koneelle, kunnes tajusin, että käytän puhelinta ja tablettia ihan yhtälailla asioiden hoitamiseen.
Olen asentanut ohjelman myös seitsenvuotiaan puhelimeen. Hänen puhelinajalleen on tiukat rajat. Puhelinta saa käyttää vain kahtena päivänä viikossa ja silloinkin vain puolentoista tunnin ajan. SAFEn avulla voin rajoittaa lasten ruutuaikaa.
Kokeile ilmaiseksi ja osallistu arvontaan
Voit kokeilla tuotetta ilmaiseksi eikä kokeilu velvoita mihinkään. Pääset kokeilemaan tuotetta tämän linkin kautta: F-Secure TOTAL
Kerro kommenttikentässä oletko pohtinut tietoturva-asioita ja jätä yhteystietosi (näkyvät vain minulle). Voit voittaa F-Securen Total-tietoturvatuotteen viidelle laitteelle vuodeksi. Palkinnon arvo on 99,99 €.
Arvonta päättynyt.
5.12.2016
Turhan usein ottaa aika kevyesti nämä tietoturva-asiat, kun mitään ei ole koskaan sattunut. Mutta kerta se on ensimmäinenkin!