Uudenvuoden tina onkin lyijyä

Perinteisesti uudenvuodeaattona valetut hevosenkengän muotoiset tinat ovat suurimmaksi osaksi ympäristölle ja terveydelle vaarallista lyijyä. Lyijy on raskasmetalli, joka voi kulkeutua elimistöön. Lyijylle ei ole alarajaa, missä sillä ei olisi haitallisia vaikutuksia.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston mukaan mukaan uudenvuoden tinasta jopa 90 prosenttia on lyijyä.Kirjaimellisesti tulisi siis puhua uudenvuoden lyijyn valamisesta.

Vala turvallisesti

Tinaa valaessa tulee huolehtia hyvästä ilmanvaihdosta. Tinaa kuumentaessa syntyy lyijyhöyryjä, joista etenkin lapset kannattaa pitää loitolla. Valettua tinaa ei myöskään pidä antaa lapselle leikkikaluksi, sillä lyijy imeytyy ihon läpi. Tinamurusen nieleminen voi aiheuttaa lyijymyrkytyksen.

Tinat eivät kuulu sekajätteen joukkoon, eivätkä metallinkierrätyspisteeseen. Ellei tinoja halua valaa uudelleen seuraavana vuonna, ne kuuluu viedä vaarallisen jätteen vastaanottopisteeseen.

Vaihtoehtoja uudenvuodentinalle

Markkinoilla on myös mehiläisvahasta valmistettuja ekologisia vaihtoehtoja perinteiselle tinalle. Valamiseen voi käyttää myös sulatettua kynttilänpätkää tai sokeria. Myös vahatinoja valaessa tulee olla tarkkana, sillä vahan sulamispiste on huomattavasti alhaisempi kuin tinan. Jos mehiläisvahakiekkoja kuumennetaan kuten tinaa, ne saattavat syttyä tuleen.

Turvallisinta on sulattaa mehiläisvaha vesihauteessa, koska silloin lämpötila ei pääse nousemaan liian korkeaksi.

Jos vaha syttyy tuleen, älä sammuta sitä vedellä. Palo tulee sammuttaa tukahduttamalla, esimerkiksi sammutuspeitteellä tai vaikka kattilankannella.

 

 

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top