Joku vaan -paita

Tässä toisen pääsiäispäivän ratoksi (vältelläkseni kaikin keinoin veroilmoitusten tekoa) olen selaillut äitiysblogeja. Minut yllätti lasten vaattejuttujen paljous.
Joskus kauan, kauan sitten minulla oli mielikuva siitä, kuinka suloisesti pukisin lapseni aina sointuviin väreihin, henkselihousuihin ja villanuttuihin. Hieno hattu viimeistelisi asukokonaisuuden.
Neuloin innoissani ensimmäiselle vauvalle haalarin, pipon ja töppöset luomulangasta. Vauva sylissäni huomasin, etten voi sittenkään pukea häntä aatteisiini. Ehkä en myöskään pysynyt neuleprojektieni kanssa kasvukäyrien vauhdissa…
Ja siksi en ole kovinkaan kiinnostunut lastenvaatteista tai muodista.
Ehkä ystävämmekin ovat huomanneet uupuvan kiinnostukseni lasten pukeutumiseen, koska saamme niin usein tutuilta kassillisen pieneksi jääneitä vaatteita.
Kiitos vaan kaikille!
Etenkin huonoina aamuina, kun pojalle ei ole kelvannut yksikään tarjoamistani kymmenestä paidasta, ”Danielin paita” todennäköisesti silti sujahtaa päälle. Samoin isoveljen vaatteilla on suurempi todennäköisyys päätyä pojan päälle.
Joskus olen huomannut sääliviä katseita, kun meidän tytölläkin on usein päällä isoveljen vanhat vaatteet. Mutta niin kauan kuin hän ei itse osaa vaatia selkeällä suomen kielellä ”vaaleanpunainen” en aio antaa periksi.
Itse vältän kaikenlaista tunteilua vaatteiden kanssa. Haluan olla valmis heittämään turhat vaatteet heti kiertoon.
Olen tyytyväinen kun saan lapsille päälle puhtaat, myrkyttömät, keliin ja tilanteeseen sopivat vaatteet.
Ja loppuun kiinnostava uutinen fleece-vaatteiden vaikutuksesta Itämereen.