Breden Kids alekoodi – Laadukkaita lastenvaatteita Virosta

Kaupallinen yhteistyö Breden Kids

Monet vanhemmat hurahtavat lasten myötä lastenvaatteisiin. Minä en ole yksi niistä, jotka tietävät ulkoa jokaisen merkin hittituotteet ja osaa nimetä mallistojen vuosikerrat.

En ole ihan perillä mitä kaikkea ihanaa markkinoilla on tarjolla. Mutta vaikken olekaan lastenvaatefanaatikko, minulle on tärkeää, että lapsilla on mahdollisimman myrkyttömät, ettisesti tuotetut ja mukavat vaatteet. Olenkin tosi kiitollinen kaikista vinkeistä eettisesti tuottettuihin luomulaatuisiin (katseen ja) kulutuksenkestäviin lastenvaatteisiin.

Vähän aikaa sitten sain vinkin Breden Kids -merkin luojalta itseltään. Virolainen Breden Kids valmistaa kauniita ja toimivia lastenvaatteita mm. luomupuuvillasta ja suomessa tuotetusta merinovillasta. Vaatteet on myös GOTS-sertifioitu, joten kankaat eivät sisällä haitallisia kemikaaleja.

Sain lasten kanssa valita nettikaupasta muutamia vaatteita testiin. Minusta lasten kanssa on oikeastaan tosi hauska tehdä nettikauppaostoksia. Ja yhdestä säännöstä olen nykyään tiukka – lapset saavat itse valita vaatteensa. Vaikka minulla on vahva visio siitä, miten haluaisin lasten pukeutua, päästän siitä irti.

Ja tällaista lapset valitsivat:

Poika valitsi musta-harmaan merinovillavuorisen hattuhuivin, sekä oranssi-harmaan merinovilla-asun, johon kuuluu housut ja paita. Merinovilla-asu on ollut aivan lemppari, se on ollut päällä koko edellisviikon. Tytär valitsi vaaleanpunaiset housut (en paheksu), sekä ihanan turkoosi-pinkin luomupuuvillaisen pipon ja huivin.

Ensimmäinen vaate vauvalle

Lasten kanssa yhdessä valitsimme ensimmäisen vaatteen vauvalle. Iltatähden odottaminen onkin ihanaa, kun saa odottaa vauvaa yhdessä isompien lasten kanssa.

Valitsimme vauvalle luomupuuvillaisen potkupuvun ja siihen sopivan pienen pipon.

Alekoodi ja kilpailu

Saan tarjota nyt teille Kaksplussan lukijoille 20% alennuksen Bredenkidsin (www.bredenkids.fi) verkkokauppaan. Alennuksen saa käyttämällä kirjautumalla sivustolle ja käyttämällä kassalla koodia MARIANORDIN20.

Mukavaa hiihtolomaviikkoa!

PS. Nyt pitäisi löytää äitiysvaatteita. Mistä sellaisia kannattaa hankkia?

8 Comments

  1. Nimetön
    19.2.2018

    Äitiysvaatteita kannattaa hankkia kirpputoreilta. Löytyy vaikka millä mitalla. Ja samoja reittejä vaatteet voi laittaa myöhemmin myös eteenpäin.

    Vastaa
    1. Maria
      19.2.2018

      Ihan totta. Ja kuten kuvasta näkyy, yritän pärjätä omilla vaatteilla mahdollisimman pitkään.

      Vastaa
  2. Essi Kulju
    20.2.2018

    Annettu alennuskoodi ei toimi…

    Vastaa
    1. Grete / Breden Kids
      20.2.2018

      Hi Essi! 🙂 Discount code MARIANORDIN20 works, if you are logged in. So please take these couple of minutes to sign up. Also, there are very good prices and outlet corner to the logged in clients. Have an enjoyable shopping!

      Vastaa
      1. Tiina
        20.2.2018

        En saanut toimimaan vaikka kirjauduin

      2. Essi
        21.2.2018

        Juuri näin, itsekin olin kirjautuneena, eikä silti toiminut.

      3. Grete / Breden Kids
        22.2.2018

        Also, it works only on full priced items – how about this? 🙂

    2. Maria
      20.2.2018

      Pahoittelut, olin tosiaan jättänyt vahingossa kirojittamatta että alekoodi toimii, kun on kirjautunut sivulle. Toivottavasti nyt onnistuu! 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top