Suksi kuuseen sukkasilteen!

Viimeiset joulujutut tulee tässä.

Kalliit tontut


Jos meillä on tullut tavaksi antaa lahjat ennen joulua, niin nyt meillä on myös tapana heittää joulukuusi pihalle ennen joulua. Saimme kaikki ihan hirveän nuhan hienosta, suomalaisesta ja niin raikkaan tuoksuisesta metsäkuusestamme.
Epäilykseni heräsi, kun omat sekä pojan korvat tulivat kipeiksi ja ääni käheni aina, kun olimme kuusen vieressä. Ajattelin jo olevani hullu, mutta löytyihän se syy. Vinkiksi vaan kaikille ”jouluflunssan” saaneille nuhanenille… Heittäkää se kuusi kuuseen, NYT!
Ensi vuodeksi pitää keksiä jonkinlainen design-kestokuusihökötys aidon sijaan. Muovikuusta en huoli. Vinkkejä?
 
Joulu
paketissa
Kuusesta huolimatta vietimme ainutlaatuisen joulun. Jotenkin olemme onnistuneet venytämään joulutunnelmaa ihan tähän päivään asti. Toisaalta itselläni on välillä ollut hieman epätodellinen (mökkihöperö) olo: milloin olen viimeksi poistunut keittiöstä, tai edes kotoa…?
Lahjoista yllätyssuosikiksi on noussut Peppi Pitkätossu seitsemällä merellä -elokuva. Ystävältä lahjaksi saadut merirosvonaamarit sattuivat sopimaan täydellisesti naaman että teemaan. Niillä on menty!

(Ihan kuin yrittäisin vihjailla näillä suhruisilla ja pimeillä kännykkäkuvilla, että olisin halunnut kameran lahjaksi... Kuuleeko kukaan?!)

Minulle mieluisin joululahja oli ehdottomasti kaunis, erittäin arvokas, neljän helmenvalkoisen aarteen setti: YKSIVUOTIAAMME KAIKKI POSKIHAMPAAT OVAT NYT PUHJENNEET!
Jatkuva yöheräily ja pinnasängyn vieressä tunnin välein seisoskelu alkaa olla jo liikaa. Toivottavasti unikoulu nyt puree ja saamme hampaiden tulon myötä kursittua yöt yhtenäisiksi. Jos tämä toteutuisi, saattaisin jopa luvata olevani ensi vuonna paljon parempi ihminen ja äiti.
Jos saan nukuttua muutaman kokonaisen yön, uudenvuodelupaukseni voisi olla jotain tällaista:
Lupaan olla parempi äiti. En roiku puhelimessa, kun sinä roikut minussa. Keskityn, kuuntelen ja ihmettelen kanssasi, lapseni. En huuda, en hermostu. En silloinkaan, kun et halua pukea haalaria ja kenkiä, vaan haluat kävellä sukkasillasi, vaikka ulkona on kaksikymmentä astetta pakkasta.

Pian pitäisi päättää uudenvuodenaaton ohjelma. Tai siis, oikeastaan täytyisi selvittää, saanko illalle lapsenvahdin. Haluaisin niin mennä käväisemaän Reinon vuoden viimeisellä keikalla.
Miksi aina pitää olla niin viime tingassa liikkeellä?
Nyt kohti huomista ja Tallinnaa.
Lisää juttuja ensi vuonna!

16 Comments

  1. Rosa
    29.12.2012

    Me meinattiin ottaa kuusi partsille/terassille, mutta ei sitten otettu ollenkaan kun mentiin mummolaan jouluksi 🙂
    Huoh! Poskihampaat! Voi kun meilläkin olisi jo takana tuo vaihe, toivottavasti kohta! Täälläkin haluaa lapsi ulos ilman varustusta! Kengät huolii kyllä, muttei haalaria 🙂 Toivottavasti pääset keikalle! Jammaile sitten meidänkin puolesta jotka ei päästä!

    Vastaa
  2. Lea
    30.12.2012

    Ihanan kuusen saa, kun iskee muutaman naulan seinään ja panee makunsa mukaista lankaa/nauhaa seinään siten, että saa ovelan sik-sak-kuusen. Siihen voi sitten ripustella kauniita koristeita. Paperisia, keveitä, ihan omantyylisiää. Ja latvaan kun taittelee vielä keveän ja kauniin origamitähden ja laittaa pienet ledivalot tai sitten tekee koko kuusen ledivalonauhasta, niin voi jopa nukkua yönsä joulukuusen alla 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      3.1.2013

      Ihan hyvä idea! Ehkä kehitän tästä ideasta kuusen ensi vuonna. Jossain näin myös ”kuusitapetin” johon voi piirtää koristeet. Se voisi olla aika hauskaa puuhaa lapsille. Ainoa, mikä puuttuu on se kuusen tuoksu. Ehkä sitten pitää osta Wunderbaum latvatähdeksi… Not.

      Vastaa
  3. Sara
    31.12.2012

    Appiukon luona kärsitään kuusiallergiasta. kuusi on valoineen ja koristeineen laitettu terassille, josta se loistaa isojen lasisten liukuovien takaa sisälle 🙂
    Ite laitettiin valkoinen muovikuusi, kun ei oikeaa saatu. Se osoittautui loistohankinnaksi! Koristeita ei ole montaa erilaista, hopeisia ja punaisia palloja ja nauhoja, muutama minun lapsuudesta tuttuja puna-valkoisia virkattuja sydämiä. Valkoinenkuusi loistaa kauniisti kun valot laittaa päälle. Aivan ihana minusta 🙂

    Vastaa
    1. Maria
      3.1.2013

      Kuusi parvekkeella olisi ihan kiva, jos olisi parveke. Olen samaa mieltä, koristeita ei tarvitse montaa. Itse pidän tällä hetkellä aika askeettisesta tyylistä. Ja tietenkin itsetehdyistä ja lahjaksi saaduista, ne saa olla millaisia vaan.

      Vastaa
  4. Tiina
    31.12.2012

    Olisi ihana nähdä enemmän lapsista kuvia, mutta en ite laita omastani mitään nettiin, joten vaikea pyytää toisiltakaan. Jos pystyt, kerro kuitenkin jossain välissä miten F on kasvanu sitten tv-sarjan ja ois kiva kuulla myös mitä kaikkee muksut touhuaa, sellasia pikkujuttuja. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    Vastaa
    1. Maria
      3.1.2013

      Kiitos, pidän mielessä. samoin kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

      Vastaa
  5. Sonja
    1.1.2013

    Miksi ei muovikuusta, jos se on ostettu esimerkiksi käytettynä? Autoilevan ja lentokoneella matkustavan ihmisen kannattaa mun mielestäni käyttää järkeä siinä, missä ns. ekoilee ja missä ei. Ja jos se muovikuusi on hyvin tehty, kestävä ja kaunis (kuten esimerkiksi meillä) ja se on ostettu käytettynä, niin mikä mättää? Eikö siinä ole ekoteko, että pelastaa sen muovikuusen joutumasta roskikseen ja käyttää sitä vuosia?
    Viimeksi eilen eräs ystävä – menestynyt ja tunnettu muotoilija btw – kysyi kuusestamme, että onko se oikea kuusi. Esteettisesti ei mitään eroa oikeaan, paitsi ehkä tuuheampi. Menee pieneen tilaan, säilyy pahvilaatikossa varastossa ja veikkaan, että voidaan jättää se perinnöksi lapsille 😉

    Vastaa
    1. Maria
      3.1.2013

      Hahaa! Se, etten halua muovikuusta ei johdu ekosyistä.
      Sitä paitsi autoilen todella harvoin. Vihaan autolla ajamista ja myös siellä istumista. Onneksi asutaan nyt kaupungissa, niin ei tarvita autoa.
      Käytän lentokonettakin erittäin harvoin, ehkä kerran neljässä vuodessa. Silloin menen tapaamaan sukulaisia Espanjaan. Minut on siunattu ilmeisesti lentopelolla, joten ei edes harmita, ettei matkustella. Yh, vihaan myös lentokenttiä ja moottoriteitä ja moottoriteiden liittymiä ja laivoja ja satamia… Pienenä oksensin nähdessäni Finnarin logon.

      Vastaa
  6. Ode
    1.1.2013

    Meillä joulukuusi kävi tänä vuonna suihkussa ennen olohuoneeseen tuomista. Netistä luettuna tämän pitäis vähentää hengitystieongelmien kanssa. Suihkussa kuusesta lähtee pois siitepölyt ym. pölyt ja liat.

    Vastaa
    1. Maria
      3.1.2013

      Niin, tämän kun olisin tiennyt ennen joulua. Nyt saatiin kyllä sellaiset oireet, ettei uskalleta enää ensi vuonna ottaa kuusta kotiin edes suihkun kautta.

      Vastaa
  7. Jenna
    2.1.2013

    Meillä kans muovikuusi, allergiasyistä. Tainnut olla käytössä jo kahdeksan joulua. Muovikuusi ajaa asiansa siinä missä aitokin ja vielä ilman ”sivuvaikutuksia” ja ylimääräistä sotkua. Niin ja rahaakin säästyy, kun ei tarvi joka vuosi hankkia uutta. Kun vaan hankintahetkellä malttaa ostaa sen kalliimman version niin kestää kyllä vuodesta toiseen (ehkä jopa isältä pojalle), eikä näin ollen synny turhaa jätettäkään. Kuusen materiaalista viis, koristeillahan se viimeinen silaus kumminkin tehdään ja niistä se tunnelma mielestäni syntyy.

    Vastaa
  8. Mitenniin ekoilua
    2.1.2013

    ”Miksi ei muovikuusta, jos se on ostettu esimerkiksi käytettynä? Autoilevan ja lentokoneella matkustavan ihmisen kannattaa mun mielestäni käyttää järkeä siinä, missä ns. ekoilee ja missä ei.”
    Muovikuusi on hanurista. Muovi ja tunnelma eivät sovi samaan lauseeseen.

    Vastaa
  9. Sonja
    7.1.2013

    ”Muovikuusi on hanurista. Muovi ja tunnelma eivät sovi samaan lauseeseen.”
    Ookoo, kukin taaplaa tavallaan. Kauhea homma on kyllä siivota koti kaikesta muovista, kun haluatte tunnelmoida. Ihailtavaa, että jopa kaikki kuusenkoristeetkin ovat puuta, korkkia tai muuta tunnelmallista materiaalia!
    Me nyt vain olemme tällaisia lattean tunnelman ystäviä muovikuusinemme, tavallisine lahjanauhoinemme, muovisine kuusenkynttilöinemme ja lasten leikkikaluinemme, muovisine kylpyammeinemme ja jopa muovisine pulkkinemme. Olisihan se ihan toista vaalia tunnelmaa pulkkamäessä ihan aidon ja oikean puukelkan kanssa.
    Nyt harmittaa nämä elämänvalinnat 🙁

    Vastaa
  10. Katri
    14.1.2013
    Vastaa
  11. […] allaskaappi, laminaattilattian saumat, laminaatin alle jätetytty muovimatto, uudet lakanat, joulukuusi, tuoksukynttilä, uusi matto, liljat, vanha […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top