Jäätä ja tulta

IMG_9584
Lauantai klo 6.30. Jään alla.

IMG_9596
Lauantai klo 10.30. Jään päällä.

Olen aina rakastanut uimista luonnonvesissä. Lämpötilalla ei ole ollut väliä, kunnes tulin raskaaksi.
Ensimmäinen synnytykseni ei ollut erityisen kivulias (esikoisen erikoinen synnytystarina onkin vieläkertomatta teille!), silti kyky nauttia kivusta katosi synnytettyäni.
Ennen lapsia pulahtelin uimahallin kylmävesialtaassa, treenasin veren maku suussa ja paikkautin hampaat ilman puudutusta. Tämä kaikki ihanuus tyssäsi ensimmäiseen synnytykseen. Synnytysten jälkeen olen vältellyt ruumillista kidutusta että pikkukiusaa.
Mutta nyt, kolme ja puoli vuotta viimeisimmän synnytyksen jälkeen, olen luonut nahkani! Kävin viikonloppuna avannossa kahtena peräkkäisenä aamuna, kun naapurimme suostutteli minut mukaansa.
Lähdimme kotiovelta aamukuudelta, mikä vaatii itsekuria sekä jäsenneltyä itsekidutus-intoa. Tänään suununtaina herätyskellon soidessa olin jo lähettämässä naapurille viestiä, että en tällä kertaa tule sittenkään mukaan, kun sissi-Maria sisälläni huusi PERKELE. Pakkasin nöyränä uikkarit ja hiippailin perheen nukkuessa ulos.
Avantouinti on hullujen homaa itsessäänkin, mutta vielä oudompaa siitä tekee viikonloppuaamun autio Helsinki. Samaan aikaan kun jengi ahtautuu baari-illan jatkoille, toinen ui merijäähän tehdyssä reiässä. Tämä on psykedeelinen kaupunki!
Olemme nauttineet talvisesta kaupungista myös jään päällä. Kuopuskin kokeili vihdoin luistimia.
Viikonloppu oli jään lisäksi tulta. Lauantai-ilta meni perheessämme ilmiliekeissä. Reinolla oli jäätävän hyvä keikka Tavastialla. Nähtävästi uusin levy on kuumaa kamaa.
Kuva Annika Penttinen
Lauantai klo 22.30. Kuva Annika Penttinen

Lauantai klo 23.30. Kuva Julius Konttinen

P.S. Onko muita avannossa koukkuun jääneitä?

7 Comments

  1. rosa
    25.1.2015

    Mä en ole tainnut uida koskaan avannossa, kylmävesialtaissa kävin kiduttamassa itseäni joskus aikana ennen lapsia.. Ei ole tosiaan tullut sen jälkeen pahemmin käytyä uimassa! Ilman lapsia ollaan kerran käyty kylpylässä, mutta en kyllä kiduttanut sielä itseäni 😀 Lasten kanssa taas on hankala itse karata uimaan. Nyt kyllä tekisi kamalasti mieli! Huh!
    Mahtavat luistelukelit tänä viikonloppuna 🙂 Me mennään varmaan huomennakin, olen niin innoissani kun meidän 3v harjoittelee (ja okei, itsekin tykkään!)!

    Vastaa
    1. maria
      28.1.2015

      Lupaan, avantoon on helpompi mennä kuin uimahallin kylmäaltaaseen. Kun ulkona tuulee ja on pakkasta, vesi tuntuu lämpimämmältä. Kokeilemaan, mars!

      Vastaa
  2. Täällä! Minä käyn avannossa vähintään 4-5 kertaa viikossa. Kuvasin vähän videotakin siitä lystistä ja aion tehdä aiheesta pläjäyksen vlogiini Vlogiaan, kunhan saan matskun editoitua.
    Jäinen vesi tekee ihmeitä… Sen terveysvaikutuksista ei vielä tiedetä puoliakaan! Siihen syntyy nopeasti riippuvuus, mutta positiivinen =)

    Vastaa
    1. maria
      27.1.2015

      Vau! Unohdinkin mainita, miksi aloitin avannossa käynnin: toivon, että se vähentäisi homeoireita. Altistin itseni viimevuonna pahasti tutkimustöissä.

      Vastaa
  3. Landemutsi
    27.1.2015

    Meillä luistellaan ympäri vuoden. Lähinnä hallissa … 😀 tai kiekkoillaan. Jää harrasteista löytyy enemmän mun blogista Landemutsi. ☆ t.marjokoo

    Vastaa
    1. maria
      27.1.2015

      Vau. Meillä mies käy hallissa lähes päivittäin. Minusta luistelussa on ihanaa juuri se ulkona oleminen. Mutta harmillisen lyhythän ulkojäiden sesonkin on.. Luen blogiasi!

      Vastaa
  4. Jenni
    29.1.2015

    Avannossa käyminen on ihanaa ja teenkin sitä joka talvi mökillämme ! Kerran teimme pilkkopimeässä otsalampun valossa jäähän reikää ja niin me vain saunasta pääsimme jäiseen veteen. Eikä muuten tarvinnut tuona yönä villasukkia jalkaan 😉 aioitko jatkaa tätä harrastusta ?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top