Myönnän olleeni kateellinen ystävälleni Lindalle. Hänellä on samanikäiset lapset kuin minulla. Hänen lapset ovat vaan aina nukkuneet öisin kaksitoista tuntia putkeen (Voiko se olla totta?!).
Linda kertoi, että häntä oli varoiteltu ennen toisen lapsen syntymää: ”Ensimmäisen lapsen kanssa elämä muuttuu. Toisen lapsen tultua elämää ei enää ole.”
Yhteistuumin oltiin sitä mieltä, että sanonta on ihan höpöhöpöä.
Elämäähän on, ja se on ihanaa ja täyteläistä kahden pienen lapsen kanssa. Pitää vaan ottaa rennosti ja oppia tekemään asioita kolmella kädellä yhtäaikaa. Siitäkin on hyötyä, että osaa samalla pukea yhtä ja syöttää toista jättiläispupua esittäen.
Täytyy olla järjestelmällinen ja luova.
Mutta kun Linda kertoi sanonnan VIIDETTÄ KERTAA puolen vuoden sisällä, ymmärsin kaiken. -Nukkui hänen vauvansa tai ei, on ystäväni pää haperoa, kuten minunkin pääni. Ei siis syytä olla kateellinen hyvin nukkuvista lapsista.
Tämä juttu tuli mieleeni, sillä meillä on taas seuraava kriisi käsillä. Tai siis suussa, kulmahampaat ovat tulossa. Vauva (ihan kohta jo 1v) heräili koko yön.
Ja nyt pitäisi tehdä töitä ja olen ihan vaan että zzzzZZZ. Elämää tämäkin!
Share This
29.8.2012
Ja minä niin kadehdin teitä joilla on pieniä lapsia ja näin ollen täyteläistä elämää! Aina kun kuuntelee äitien valitusta siitä kuinka taas joutui heräämään lapsen itkuun yöllä…. Se on suurin unelmani! Saan herätä OMAN LAPSENI itkuun ja ottaa syliin ja huolehtia. Olkaa onnellisia! Vaikka olen minäkin! =)
30.8.2012
jenna: joo-o,kannattaakin kadehtia sitä että ”saa” herätä oman lapsen itkuun huolehtiakeen omasta lapsestaan.. Se onkin niiiiin mukavaa. Vielä parempaa on herätä KAHDEN lapsen itkuun yhteensä kymmenisen kertaa 8 tunnin aikana.
30.8.2012
Mutta Mia sarkastisen kommentin kera ei ymmärrä, miltä tuntuu heistä, jotka eivät voi jostain erinäisestä syystä saada omia lapsia.. Minä haluaisin pienen nyytin ja olen valmis heräämään hänen vuokseen öisin. Ymmärrän kyllä, että välillä lasten kanssa olo ja huolehtiminen on rankkaa. Mut hei kuitenkin.
30.8.2012
Minäkin olen kateellinen. Tuntuu sydäntäraastavalta lukea jos joku valittaa lapsistaan ja elämän loppumisesta, kun itse on ”saanut” useamman keskenmenon (viimeisin viikko sitten) vaikka yrittää ottaa rauhassa ja olla stressaamatta.
Tottakai on ymmärrettävää että jokainen äiti voi olla väsynyt, mutta elämä vain muuttuu lasten syntyessä, ei suinkaan lopu.
Onneksi Maria tunnut nauttivan lapsistasi ja elämästä heidän kanssaan 🙂 Iloa ja voimia teidän perheellenne 🙂
31.8.2012
Joo, liian erilaista elämää ei kannata seurata jos ei oo pakko. Voip muuten käydä niin, että vallan katkeroituu! Jokaisella on OMA elämä, mitä se sitten pitääkään sisällään 🙂 ♥
31.8.2012
Tottakai sitä nauttii ihanista lapsistaan. Vasta lasten kanssa tajuaa miten joku voi saada saman minuutin aikana sydämmen pakahtumaan onnesta ja raivosta. Ei se, että sanoo ääneen että alkaa vähän kiristää kun neljä vuotta herää joka yö vähintään kaksi kertaa yössä, vähennä millään tavalla lapsistaan iloitsemista. Lapset ovat lahja, ja on tärkeää nauttia heidän kanssaan olemisesta. Mutta on myös tärkeää että äidit saavat purkaa myös negatiivisiä fiiliksiä. Luulen, että on tervettä luopua täydellisen äidin myytistä ja antaa äideillekkin inhimillisyys. Kuten Maria sanoit, tämä on elämää ja aivan ihanaa lasten kanssa kaikkine puolineen 🙂
1.9.2012
Tää on niin hankalaa, kun ei saisi mitään negatiivista sanoa lapsista, jottei pahoittaisi niiden mieltä, joilla ei ole lapsia. Vähän sama asia, kun ei saisi sanoa, että ruoka on pahaa, kun kuitenkin pahoittaa niiden mielen, joilla ei sitä ruokaa ole ollenkaan.
Mutta kuten edellinen sanoi, pitäisi antaa äideille oikeus tuntea myös negatiivisia fiiliksiä lapsista, kun kaikki ei tosiaan ole aina ruusuilla tanssimista. Ja pitäisi olla oikeus sanoa, jos väsyttää, ärsyttää tai muuten vaan on joku huonosti ilman, että pitää varoa jonkun pahoittavan mielensä.
1.9.2012
Itsekin keskenmenon kokeneena ja nyt kahden lapsen äitinä en ymmärrä miksi ei saisi kirjoittaa/puhua negatiivisistä tunteista. Sekinhän on elämää, ei sen enempää. On aivan normaalia että vaikka lapset tuntuvat lahjoilta vaikeiden kokemuksien jälkeen, tuntee välillä voimattomuutta ja riittämättömyyden tunnetta.. tai ylipäätään millaisia tunteita vaan, koska ne kuuluvat vanhemmuuteen. En usko, että niin täydellistä vanhempaa onkaan, jolla elämä olisi niin täydellistä että aina vaan aurinko paistaa 🙂
1.9.2012
Juu enkä minä missään nimessä tarkoittanut ettei äidin vaikeuksia saisi purkaa! Mutta tottakai se omaan korvaan kolahtaa… enkä minä siitä pahoita mieltäni. Odotan vain innolla itsekin sitä päivää kun saan valittaa lapsiperhearjesta 😀
1.9.2012
elizabet kirjoitit Asiaa! Sarkastinen kommenttini tuolla aiemmin pojautui paljolti edellisen yön heräilyihin. En tarkoita sanomisillani pahoittaa kenenkään mieltä,ja ymmärrän mitä tuskaa voi tuntea lapseton joka kaipaa omaa lasta syliinsä,hoivattavaksi. Mutta hei,vuosikausia jatkuvaa jokaöistä heräilyä ei rehellisesti voi kukaan kaivata. Ihan oikeasti,vaikka kuinka kaipaisi omaa lasta hoivattavaksi niin ei_voi_ haluta herätä jopa kymmeniä kertoja yössä,olla aina väsynyt jne.
2.9.2012
Mutta se on kaikki sen arvoista…. uskoisin…
3.9.2012
Juu, on se kaikki sen arvoista, mutta ei siitä silti nauti yhtään sen enempää. Mä kyllä todellakaan ajattele kuudelta aamulla, että ihanaa kun mä taas sain tsiljoonan herätyksen jälkeen herätä näin aikaisin! Ja silti mä vaan herään, huolehtimaan mulle tärkeästä lapsesta.
Elisabeth ja Tanja puhuivat hyvin, ei sen parempaa lisättävää.
3.9.2012
Elämä ei ole musta valkoista! kaikissa asioissa on ne hyvät ja huonot puolet. Toiset ei saa lapsia ollenkaan ja kadehtivat niitä joilla on ja toisilla on pieniä lapsia joiden kans saa valvoa yötä päivää voimiensa äärirajoilla. Meillä jokaiselle on suotu se oma elämä ja joikaisella on oikeus valittaa oli lapsia tai ei. Ymmärrän nyt niitä lapsettomia koska olen saanut ruveta nauttimaan omista lapsista ( ovat jo kasvaneet taapero ikään ja saan yöt nukkua joten jaksan päivät touhuta), ilman niitä en olisi mitään. Toisaalta ymmärrän myös pikkulasten äitejä koska olen itse elänyt viimeiset neljävuotta painajaisessa, valvomisen kierteessä ( kolme alle kolmevuotiasta lasta).
3.9.2012
Itse sekä tahattoman lapsettomuuden että kaksosten äitiyden kokeneena olen tullut siihen tulokseen, että elämä nyt vaan on raskasta. Raskauden syyt ja syvyys vaan vaihtelee. Onneksi elämä on lisäksi myös hauskaa ja kaunista 🙂
Jos lapsettomuudesta jotain hyvää kumpusi niin se, että silloin oppi tuntemaan itsestään niin kamalia puolia (kateutta, katkeruutta, vihaa), että vauva-ajan ja valvomisen tuomat tunneheilahtelut eivät enää yllättäneet.
Lopuksi lämmin halaus kaikille lapsettomuuden kanssa painiville.
4.9.2012
On täysin ymmärrettävää, että pienten lasten äidit ovat väsyneitä. Ja isompienkin lasten äidit ovat.
Enkä minä missään nimessä tarkoittanut etteikö siitä saisi valittaa. Valitanhan minäkin lapsettomuudesta.
Minun aiemman kommentin tarkoitus oli sanoa, että lapsen syntymän jälkeen elämä ei lopu, vaan se muuttuu.
Toivottavasti minä en pahoittanut kenenkään mieltä, koska valittaminen yksinkertaisesti kuuluu elämään ja uskoisin että kaikki valittaa ja hyvä niin, valittamisella saa purettua sen oman pahan olon, väsymyksen tai mikä sillä hetkellä vaivaakaan.
Tsemppiä äideille ja lapsettomille, tasapuolisesti.
7.9.2012
Ei varmasti kukaan pahoittanut mieltään. -Minä en ainakaan. Pitäisi vaan muistaa, että aina maailmassa on jollain juuri se vastakohtainen ongelma kuin itsellä.
Ja pitää ymmärtää. Ymmärtää niitäkin, jotka eivät ole kokeneet lapsettomuuden pelkoa. Se on niin järkyttävä tunne, ettei sitä voi ymmärtää kuin itse kokemalla. Vaikea sitä on edes selittää. Eikä kukaan usko jos sanoo, että se tuntuu siltä kuin oma lapsi olisi kuollut, vaikkei häntä ole vielä edes olemassa…
Voimia kaikille näitä pohtiville!
8.10.2012
Voin kertoa, että myös me joilla on jo isoja lapsia kaipaamme aikaa, kun sai raivostua pienten toilailuille 🙂
Nyt kun ajattelen asiaa, niin jos pikkulapsiaika olisi ollut pelkkää auvoa, olisi siitä luopuminen ollut aivan liian tuskallista. JOka päivä ajattelisit: nyt tuo lapsi on täydellisen ihana, mutta joka päivä se vanhenee ja muuttuu vähemmän ihanaksi. Sen sijaan saattoi ajatella: mahtavaaa, tämä helpottuu koko ajan.
Murrosikäisten lasten äitinä olen todella onnellinen siitä, että nyt näen lapseni ihmisinä. joilla on mielipiteitä ja asenteita, en pieninä palleroina hassuine ajatuksineen. Tämä on aivan eri maailma kuin pienten maailma ja olen kyllä todella kiitollinen että saan kokea molemmat.
8.10.2012
Tuntuu ihmeelliseltä, että joku aamu lapset heräävät, pukevat itse itsensä ja laittavat aamupalaa ja lähtevät kouluun. Mitähän minä sitten teen näillä kolmella kädellä ja kuudella silmällä, jotka olen itselleni kasvattanut…?
8.10.2012
Maria: Ei varmasti kukaan pahoittanut mieltään.” -Minä en ainakaan. Pitäisi vaan muistaa, että aina maailmassa on jollain juuri se vastakohtainen ongelma kuin itsellä. ”
Juuri näin! Ja silloin kun joudut lähelle onnettomuuksia tai läheinen kuolee, ajattelee taas hetken omasta elämästään toisin – kunnes ajan kanssa taas valuu voivottelemaan omia pieniä murheitaan. Mutta joskustuntuu kuin pitäisi siitäkin olla paholilaan, että omat murheet tai ilonaiheet ovat pieniä ja pian joku tulee sanomaan: eikö ole muuta valittamista.
Joskus ajattelen, että elämä olisi rikkaampaa jos se olisi kovempaa. Joskus näin onkin, mutta kaikki raskaat tarinat eivät pääty hyvin, vaikeudet eivät aina vahvista ja tie pääty sateenkaareen, joten parempi on olla vertailematta itseään ja elämäänsä muihin ja keskittyä nykyhetkeen.