Pitkästä aikaa blogin puolella! Olen alkanut kirjoittaa neljättä kirjaani, ja käytän tällä kertaa blogia luovan tukoksen avaamiseen :D. Haluan myös herätellä blogin taas eloon. Aloitan hyvin maanläheisellä aiheella.
Olen kertonut jo pitkään siitä, että pyrin elämään yhteydessä luontoon. Uskon, että ainoa ympäristöongelmamme on se, että suuri osa ihmisistä on erkaantunut yhteydestä luontoon. Ainoa todellinen ympäristöteko on siis palauttaa tuo yhteys.
Tässä ajatuksiani ympäristöongelmien juurisyistä:
Olen asunut lähes koko elämäni kaupungissa, mutta aina olen kaivannut konkreettista yhteyttä luontoon. Kun neljä vuotta sitten ostimme mökin, sain vihdoin kokea miltä tuntuu laittaa kädet omaan maahan. Muokata maata, kasvattaa vihanneksia ja osallistua luonnon kiertokulkuun. Sain oman kompostin, jossa on kompostoitu kasvijätteet, biojäte ja myös hieman vessatuotoksia.
Nyt voin sanoa osaavani kasvattaa ruokaa. Omavaraisia olemme muun muassa selleristä, valkosipulista, kurpitsoista. Olen myös aivan hurahtanut kompostointiin, sillä näen, miten hyvin kasvit voivat, kun ne saavat hyvää multaa. Olen jopa useita kertoja vienyt biojätteen kaupunkikodista mökille, sillä tuntuu haaskaukselta laittaa se tavalliseen biojätteeseen.
Mikä on bokashi?
Bokashi on biojätteen käsittelymenetelmä, jossa ruokajäte (tai puutarha- tai vessajäte) hapatetaan käyttäen tietynlaisia mikrobeja apuna. (Aloitin muuten myös vihannesten hapattamisen ruuaksi viime kesänä). Bokashilla ravinteikasta multaa voi kohtalaisen siististi ja pienillä resursseilla tuottaa myös kaupungissa. Itse olen mennyt ”hybridimallilla”. Eli jätettä on kerätty ja hapatettu kaupungissa ja viety mökille multaantumaan.
Bokashi toimii näin:
- kerään päivän biojätteet astiaan
- illalla tarvittaessa pilkon pienemmäksi
- laitan biojätteet kerran päivässä bokashi-ämpäriin, johon ripottelen ruokalusikallisen tai kaksi rouhetta, jossa on bokashi-hapattajamikrobeita
- kun bokashiastia on aivan piripintaan täynnä biojätettä, annetaan sen hapattua
- hapattumiseen menee vähintään pari viikkoa
- kun bokashi on hapattunut, se sekoitetaan multaan, eli tehdään ”multatehdas”
- hapattunut biojäte multaantuu, eli siitä tulee ”uutta multaa” muutamassa viikossa
Tämän voi tehdä kaupungissakin, jos omistaa parvekkeen tms. Meillä ei sellaista ole, joten syksyllä vein hapatetut biojätteet autolla mökille. Bokashi-ämpäri on todella tiivis, joten hajuongelmaa ei ole. Biojäte ei myöskään kompostoidu tai ”hajoa” hapattuessaan, joten sitä ei voi verratakaan biojätteeseen, jota olisi kerännyt sellaisenaan.
Talven aikana puolestaan keräsin molemmat bokashi-ämpärit täyteen ja vein pari viikkoa sitten ne mökille.
Hapattamisen ihmeen voi todella havaita sillä biojäte oli aivan täysin sen näköistä, mitä se oli kun laitoin sen ämpäriin useita kuukausia sitten! Laitoin kanteen repäisykalenterin päivän sivun, joten päivämäärätkin on tallessa.
Tänä keväänä on ihana aloittaa kasvimaahommat, kun tietää, että itsetehtyä, ravinteikasta ja ekologista multaa on reilusti omasta takaa!
Bokashi-mehu on ekstra-hyvää lannoitetta
Aion istuttaa ainakin tomaatteja ja vesimelonia tähän itsetehtyyn multaan. Bokashista tulee myös vähän ekstraa, nimittäin bokashi-ämpärin pohjalle muodostuu nestettä, jota tulee valuttaa ulos. Tuo neste on ”bokashimehua”, jota käytetään teelusikallinen lirtaan. Se on siis aivan supertehokas ja monipuolinen kasviravinne.
En malta odottaa, että pääsen kasvimaalle!!!
PS. Bokashin ainoa ”riski” on, että biojäte voi homehtua. Itselleni näin ei ole käynyt, vaikka olen laittanut aivan liian suuria paloja. Ehkä syynä on se, että olen käyttänyt todella tehokasta ja hyvää bokashi-rouhetta.
21.5.2022
Maria!
Kiitos ”matkasta” jolle kirjasi kautta minut opastit!
Kiitos paljon!!!
Oletkohan perehtynyt Boycen kirjaan Orkidea vai Voikukka?
…kirja kertoo lapsista, fysiologiasta, stressistä jne…
Ko. teoksen alkuosa (jonka vasta itse olen lukenut) tukee vahvasti ja tieteellisesti teoriaoitasi ja opetuksiasi.
Kiitos että olet!!!
Suloista kevättä sinulle ja perheellesi.
…antamani yhteystiedot eivät ole aitoja.