Melatoniinia lapselle? Lue tämä ensin.

Melatoniini lapselle – ratkaisu uniongelmiin?

Olemme asuneet Espanjassa nyt viikon. Annamme neljävuotiaamme katsoa paikallista pikkukakkosta ja muita lastenohjelmia, jotta espanjankielinen puhe tulisi tutuksi.

Lastenohjelmien välissä on paljon mainoksia. Olemme katsoneet niitä suurella mielenkiinnolla. Mainokset on aika ”övereitä”. Tuntuu, että täällä yleiset mainokset, jossa kaikki on aivan törkeän upeaa, ei menisi sellaisinaan läpi Suomessa.

Myös tuotteet, joita mainostetaan lastenohjelmien välissä on sillä rajalla… Yksi mainoksista, joka kiinnitti huomioni oli mainos, jossa mainostettiin melatoniini-hormonivalmistetta. Alkuun luulin, että kyseessä on aikuisille tarkoitettu melatoniini, jonka mainoksen kuvituksessa vain on suloisesti nukkuvia lapsia.

Tänään katsoin mainoksen tarkemmin. Siinä mainostettiinkin melatoniinivalmistetta lapsille, ei suinkaan vanhemmille!

Voiko lapsi hyötyä melatoniinista?

Pienen selvitystyön jälkeen olen huomannut, että Espanjassa melatoniinitippojen antamista vauvoille ja lapsille pidetään aivan normaalina. Ja voi olla että tämä trendi on tulossa myös Suomeen.

Suomessakin valmistajan ja lääketieteen ammattilaisten mukaan lapsi voi hyötyä melatoniinista, – jos lääkäri niin ohjeistaa! (Vaikkei lyhyt- tai pitkäaikaisista haittavaikutuksista ole tutkimustietoa. Itse olen erityisesti kiinnostunut pitkäaikaisista haittavaikutuksista, jopa vaikutuksesta maailmankuvaan.).

”Melatoniinin käyttö on viime aikoina yleistynyt myös lasten ja nuorten vuorokausirytmin ja unettomuuden hoidossa. Tutkimustietoa melatoniinin haittavaikutuksista lapsilla ja nuorilla on vielä vähän. Tästä syystä melatoniinia ei pidä käyttää lapsilla ja nuorilla ilman lääkärin ohjeistusta.”

Lähde: Terveystalo.com

Myös Käypähoito käsittelee melatoniinin käyttöä lapsilla. Artikkelissa esitellään tutkimuksia, joissa melatoniinia on testattu eri ikäsiin lapsiin. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin 6-12 vuotiaita lapsia. ”Tutkimukseen otettiin mukaan lapsia seuraavilla kriteereillä: nuorimmilla nukahtaminen aikaisintaan klo 20:30 ja 15 minuuttia myöhemmin aina kutakin ikävuotta kohden; nukahtamisviive vähintään 30 minuuttia; oireita vähintään 4 iltana viikossa ja oireiden jatkuminen vähintään vuoden; tavanomaiset unenhuolto-ohjeet eivät olleet korjanneet tilannetta.” 

Minusta se, että lapsi ei nukahda puoleen tuntiin tai tuntiinkaan, kuulostaa AIVAN normaalilta nukkumaanmenolta…

melatoniini lapselle

Antaisinko minä melatoniinia lapselle?

Itse en ole lääketieteen ammattilainen enkä sellaisena esiinny, mutta pidän melatoniinin antamista lapsen tai nuoren unihaasteisiin suurena karhunpalveluksena. Jos tottuu ottamaan lääkettä pieneen vaivaan, on kynnys ottaa lääkettä toiseen mitättömään vaivaan seuraavalla kerralla todella matala. Ja mitä enemmän uskomme lääkkeiden (eli jokin ulkopuolisen tekijän) voimaan itseemme, sitä enemmän luovutamme voimaamme pois.

Vaikka melatoniinin antamista voi pitää pikkujuttuna ja voidaan jopa kyseenalaistaa, vaikuttaako aine edes fyysisesti mitenkään, pidän lääkitsemistä haitallisena suuressa mittakaavassa. Se vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ja maailman!

Toki se, että lapsi ei nukahda koettelee hermoja, mutta sellaista elämä vain joskus on. Eikä siihen tarvitse mitään lääkettä! Minusta on tärkeää näyttää lapselle, että joskus elämä ei ole niin mukavaa, mutta että siihen voi vaikuttaa omalla asenteella ja että asiat menee ohi omalla painollaan.

Itse olen lapsena pitänyt nukkumaanmenosta paljon. Minulle on tullut suurena yllätyksenä, että yksikään lapsistamme ei ole kuten minä ja juokse sänkyyn heti kun äiti antaa luvan. Minä oikeasti rakastin nukkumaanmenoa! Toki joskus yli kymmenvuotiaana, kun tein koukuttavia käsitöitä tai luin jännittäviä kirjoja, halusin kukkua myöhään. Mutta ainakin kymmenvuotiaaksi asti todella nautin siitä, että sain mennä nukkumaan.

Erikseen on sitten aikakausi, kun kärsin uneen liittyvästä haasteesta. Unihaasteet alkoivat nukutuksessa tehdyn umpisuolileikkauksen jälkeen. Väitän, että puolustusjärjestelmäni yhdisti nukahtamisen pelkoon ja leikkauksen aiheuttamaan traumaan. Myöhemmin nukahtamistilanne aktivoi puolustusjärjestelmäni ja pelkäsin kuollakseni, että lopetan hengittämisen, jos nukahdan. Ja vaikka rakastin nukkumaanmenoa, nukahtaminen oli minulle tietenkin aika vaikeaa kuolemanpelon kanssa… (Suositussa Unettomuuden lääkkeetön hoito -miniworkshopissa puhun aiheesta enemmän. Suosittelen tuota tietopakettiani lämpimästi, jos sinä tai lapsesi kärsitte unihaasteista.)

Lapseni eivät ole perineet minulta rakkautta nukkumaanmenoa kohtaan ja he venyttävät nukkumaanmenoa kaikilla mahdollisilla keinoilla. He menisivät mieluiten nukkumaan hyvin myöhään tai vasta, kun ovat hyvin, hyvin väsyneitä. Itse tietenkin haluaisin vanhempana, että lapset nukkuisivat pitkät ja ravitsevat unet joka päivä. Olen kuitenkin tietoisesti luovuttanut kontrollista. Viikonloppuisin lapset saavat nukkua sitten niin myöhään kuin haluavat, ja nukkuvatkin! Myös talvella kun tulee pimeää aikaisin nukkumaanmeno ihmisten aikaan on huomattavasti helpompaa!

Miten parantaa lapsen unta?

Väitän, että paras tapa parantaa lapsen unta on vanhemman sisäinen työskentely ja stressin käsittely. Voin mennä takuuseen siitä, että mitä vähemmän stressihormoneita vanhempi erittää ympäristöön, sitä paremmin lapsi nukahtaa ja nukkuu. Vanhempi välittää tunnetilansa lapseen hormonien lisäksi myös sydämen ja aivojen sähkömagneettisen kentän kautta. On ihan normaalia, että lapsen nukahtaminen on joskus haastavaa ja se saattaa lisätä vanhemman stressiä. Aikamoinen noidankehä siis!

Silloin kannattaa vain tulla tietoiseksi tunteistaan, ja ottaa yksi hengitys kerrallaan. Päästää irti vastustuksesta ja hyväksyä tilanne kiitollisuudella, ja tietoisesti olla reagoimatta ärsykkeisiin, joita nukahtamistilanne tarjoilee.

Tietenkin myös ruokavalio, ruoka, ruudut, ulkoilu jne jne on asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos kokee, että lapsella on haasteita unen kanssa.

Tehokkaimpana pidän silti mielen tason lähestymistapaa – se nimittäin vaikuttaa myös edellä mainittuihin!

Yksi mitä kannattaa kokeilla, on meditatiiviset tarinat, joista olen kirjoittanut tarkemmin tässä. Myös Taikamatka-kirjastani moni lapsi on saanut apua illan rauhoittamiseen. Taikamatka sisältää kuusi meditatiivista tarinaa, jotka rauhoittaa ja rentouttaa. Toki se vaatii sen, että vanhempi malttaa lukea kirjan lapselle.

Taikamatka löytyy kovakantisena kirjana sekä e-kirjana.

Millaisia keinoja sinä olet käyttänyt?

4 Comments

  1. Marja
    6.10.2022

    Hyvä kirjoitus! Kuulostas kyl hurjalta, et lapsille jo melatoniinia. Meillä lapset toivovat silitystä ja lähelläoloa iltaisin. Muita rutiineja meillä on valojen vähentäminen klo 19 jälkeen, ruudut silloin myös pois. Iltapesut, ja sit silitykset ja samalla kerron tarinoita tai kuunnellaan satua. Iltaisin varaan aikaa lapselle, et hän voi kertoa jos haluaa jotain päivästä tms. Rauhallinen musiikki/meditaatio/satu päälle, niin lapset nukahtaa aina, missä vaan.

    Vastaa
  2. Erika
    6.10.2022

    En usko että kukaan antaisi vain vähäisten/normaalien unionegelmien takia melatoniinia lapselle. Itse olemme kuitenkin siinä tilanteessa että tytär 13v. saanut pahasti sympaattisen hermoston ylikierrokselle rokotusten jälkeen, ja se tarkoittaa että hermosto käy ylikierrokselle myöskin yöllä ja hän nukkuu kovin pinnallisesti, syke koholla yöllä nukkuessa, ei kasvaa, ei kehity, kasvuhormoni alhainen yms. Että joo olen ottanut siksi melatoniinia käyttöön hänelle tilapäisesti, mutta myöskin harjoitellaan freetoheal 🙏

    Vastaa
  3. Elena
    7.11.2022

    Hyvä aihe, sillä alitajuntani on pyörinyt lasten nukkumisessa työni puolesta usein. Kohtaan siis vanhempien ja lasten unettomuutta työni kautta. Ja vielä tähän, Ruotsissa melatoniini on kielletty, eikä sitä myydä käsittääkseni siellä vapaasti. Toisaalta, siellä myydään nuuskaa ;-D
    Uskon myös siihen, että ensimmäinen kerta käyttää jotain alentaa aietta käyttää toisen tai kolmannen kerran. Itse olen käyttänyt Solumineraaleja, joissa joillakin on rentouttava vaikutus. Lapsella kalsiumin tai magnesiumin vaje voi aiheuttaa pitkäaikaista ja vakavaa unettomuutta. Näitä voi antaa pienimmillekkin ilman sivuvaikutuksia ja kun varasto (esim kalsium) alkaa täyttyä, myös itse oire – esim ärtyisyys ja unettomuus – vähenee huomattavasti.
    SoMi-tuotteita puhtaina saa hyvin Suomesta ja ne voi laittaa kuumaan veteen, tai jos käyttää jauhetta, niin sama juttu; pidetään suussa jonkin aikaa, ennen kuin niellään.
    Huom. SoMi,t eivät ole tavallisia kaupoissa myytäviä mineraaleja, vaan suoraan soluja ruokkivia mineraaleja.

    Mutta joo, stressi, temperamentti, persoona, kehitysvaihe, ympäristötekijät ja moni muu, kaikki vaikuttavat lasten ja aikuisten uneen

    Vastaa
  4. Rebekka
    5.3.2023

    En vastusta melatoniinin käyttöä lapsillakaan. On hyvä huomioida, ettei se ole kuitenkaan lääke ainakaan sillä tapaa kuin mitä sanalla yleensä tarkoitetaan. Se on käpyrauhasen erittämää hormonia, jolla on unettava vaikutus.
    Omat lapseni ovat ”hyviä nukkujia”. En kuitenkaan katso, että tuo olisi joku sisäsyntyinen ominaisuus vaan seurausta säännöllisistä elämäntavoista ja tasaisesta unirytmistä. Nukkumaan mennään tiettyyn aikaan samoin kuin herätäänkin. Arjen ja viikonlopun välillä ei ole suuria eroja. Illat ovat klo 19 jälkeen rauhallista aikaa, ja silloin voidaan katsoa kyllä telkkariakin, mutta ei mitään runsailla äänitehosteillä varustettuja räiskintäpiirrettyjä tai runsaiden mainosten kakofoniaa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top