Twiittasin toissailtana toiveen katuruokailusta puistoruokailun yhteydessä. Eilen aamulla kirjoitin vielä pikaisesti tänne blogiinikin aiheesta.
Ja mitä tapahtuikaan eilen kun menimme puistoruokailuun?
Puurola oli kuullut ideani ja saapui Seppärin edustalle laatikkopyörällä, joka oli pakattu täyteen gluteenittomia ja maidottomia super luksus puuroja. Ostin ensin yhden taatelimumman. Puuro oli ihanan maukasta ja tuhtia. Kun ensimmäinen puuro oli syöty, kipaisin hakemassa yhden suklaisen vadelmaveneen, muka lapsille jälkkäriksi tai kotiin vietäväksi… Se puuro oli muuten pyörän viimeinen, joten kauppa puiston edustalla oli käynyt.
Tänään on edessä taas puistoruokailupäivä. Kulhot on jo pakattu. Innolla odotan, mitä puistossa tänään odottaa.
Helsinki on ihana kaupunki!
4.8.2015
Oho,oli nopeaa toimintaa!!Kateeks käy..ei meillä Riihimäellä vaan….!!
6.8.2015
Jep. Olin itse ihan ällikällä lyöty, kun kuulin puistoruokailusta viisi vuotta sitten kun ensimmäistä kesää puistoilin esikoisen kanssa. Tulee kyllä mietittyä, miten etuoikeutettuja täällä Helsingissä ollaan. Mutta suurkaupungissa on tietenkin omat huonot puolensa. Toisaalta, me asutaan asuinalueella, joka on kuin pikkukylä. Paitsi että täällä on kaikki tarvittava, käyn keskustassa kaksi kertaa vuodessa… 😀
11.8.2015
Moi, kirjoitin aiemmin kerrostalosta missä epäilen kosteusvauriota. Isännöitsijä mittasi tänään makuuhuoneen seinän, yhdessä kohdassa 80-90. Kk päästä kuulemma uusi mittaus. Sitä ennen lattialista otetaan irti. Kuinka vakavaa tämä on?
11.8.2015
No eihän tuosta tutkimuksesta voi sanoa yhtään mitään näillä tiedoilla. Homeongelma voi olla, vaikkei olisikaan kohonnutta kosteuspitoisuutta.