KAUPALLINEN YHTEISTYÖ LOVIA
Joulun alla kaikki kuluttamiseen liittyvä alkaa jossain vaiheessa mietityttää, eivätkä nousevat ajatukset ole pelkästään positiivisia. Se määrä (turhaa) tavaraa, mikä tuolla markkinoilla taas liikkuu pukinkonttiin on aivan jäätävä. Itseäni kauhistuttaa erityisesti muovin määrä. Tuntuu, että kaikki on muovia: vaatteet, laukut, koristeet. Jopa monet ympäristöystävällisinä pidetyt vegaanituotteet ovatkin muovia.
Niin, sitä vaan toivoisi, että tekisimme tänä jouluna erityisen järkeviä ja kestäviä ostoksia, jotka eivät aivan liikaa kuormita maapalloa. Vaihtoehtoja on: ekologisia, muovittomia ja aineettomia lahjoja.
Olen kertonut teille ennenkin ”pakkoavioliitostani” käsilaukkuni kanssa, jonka sain joululahjaksi 15-vuotiaana. Olen siis hyvä sitoutumaan, olen käyttänyt samaa nahkasta valmistettua käsilaukkuna toimivaa Luis Vuitton -merkkistä pikkureppua uskomattomat 22-vuotta. Koska reppu on pieni, olen joutunut pulaan, silloin kun tavaraa on ollut enemmän kuin avaimet, lompakko ja puhelin. Olenkin ollut varsinainen kassialma, kun olen kulkenut omaisuus viidessä kangaskassissa olalla roikkuen.
Ehdotin keväällä yhteistyötä suomalaiselle Lovialle. Saikin alennuksen ihanasta Karelia Weekender -bagista. Valitsin kassin tummanruskeana. Todella tilava viikonloppukassi on valmistettu sohvien valmistamisessa ylijääneestä materiaalista. Upeaa!
Lovia valmistaa todella kauniita laukkuja ja asusteita sohvanjämien lisäksi hirven- ja lohennahasta. Seuraava ostokseni ihan eri kokoluokasta voisikin olla tämä lohennahkasta valmistettu kullanhohtoinen juhlalaukku.
Karelia Weekender pääsi loppusyksystä mukaani tyttöjen saaristoretkelle. Oli ihana kun kerrankin KAIKKI viikonlopun tavarat mahtuivat yhteen kassiin. Aikaisemmin olen aina ollut se tyyppi, jolla on mukana viisi kangaskassia ja käsilaukku. Se ei ole ollut maailman tyylikkäin, eikä varsinkaan maailman kätevin tapa kuljettaa tavaroita paikasta toiseen. Nyt olen saanut kaiken mahtumaan Loviaani, jonka kokoa voi sitä paitsi muokata.
Suomalaisen Lovia-brändin voi epäilemättä luokitella luksusmerkiksi, ja siihen kategoriaan ne sijoittuvat myös hintatasoltaan. Mutta toisaalta, hyvä tuote kestää vuosikymmeniä. Kallis tulee lopulta varsin edulliseksi.
