Meidän piti lähteä matkalle joululomalla, mutta emme lähteneetkään, sillä ilmastoahdistus ja lentohäpeä iski.
Meidän piti lähteä matkalle joululomalla, mutta emme lähteneetkään, sillä ilmastoahdistus ja lentohäpeä iski.
Olen ollut kahtena vuonna peräkkäin tammikuun Thaimassa. Tästä voisi saada käsityksen, että matkustelen usein, mutta se ei pidä paikkaansa. Matkustan taatusti moninkertaisesti vähemmän kuin suurin osa samankaltaisessa elämäntilanteessa elävistä suomalaisista. (Thaimaa-aiheisia postauksiani löydät tästä)
Olen kahdentoista vuoden aikana tehnyt kuusi lentomatkaa, joista kolme on ollut Espanjaan, sukuani tapaamaan. Mielestäni yksi lentomatka joka toinen vuosi on vähän. Mutta nyt, ilmastoraportin jälkimainingeissa, hävettäisi aivan liikaa jakaa somekuvia paratiisisaarelta. Voisihan minä olla somepimennossakin loman ajan, mutta vaara olisi että helmikuussa rusketus paljastaisi perheemme pakomatkan.
Vuodessa isot massat ovat tulleet tietoisiksi ilmaston lämpenemisestä, silti yhä useampi matkustaa lentäen. Ehkä he seuraavat edelläkävijä-influenssereiden jalanjälkiä paratiisisaaren rantahiekalle?
Tänä vuonna koin velvollisuudeksi näyttää esimerkkiä ja jäädä maan päälle, vaikka meillä olisi ollut mahdollisuus viettää kuukausi perheen yhteistä lomaa missä vaan lämpimässä.
Päätös viime tingassa
Harkitsimme matkaan lähtöä koko syksyn. Vaihdoimme miltä monta kertaa. Viimeisin matkasuunnitelma oli, että menisimme laivalla Ruotsiin tai Saksaan ja ajaisimme Tesla-sähköautollamme Ranskaan.
Laiva-auto-suunnitelma kuitenkin hylättiin huonona, kun avasimme silmämme sille tosiasialle, miten mahdotonta vauvamme kanssa on ajaa. Pienetkin automatkat ovat yhtä huutoa, jota yritetään sitten takapenkin voimin taltuttaa muumilauluilla ja tanssivideoilla.
Pimeinä arki-iltoina minä kuitenkin sorruin ja yritin vielä myydä puolisolle lentomatkaa. Selailin päässäni kaikenlaisia matkakohteita ja ehdottelin ”Mitä jos kuitenkin Kanaria? Thaimaa? Madeira? Etelä-Espanja?”. Sain vastaukseksi kysymyksen: ”Eikö ihmisellä saa olla periaatteita?”
Ilmastoahdistuksen ja lentämiseen liittyvän häpeän lisäksi yksi syy mikä vahvisti päätöstämme perua lomamatka on, ettei vauvamme ole vielä saanut kaikkia rokotteita. En haluaisi missään nimessä aikaistaa rokotusohjelmaa niin turhan asian, kuin lomamatkan takia. Mieluummin antaisin rokotteet mahdollisimman myöhään.
Tänä lomalla valitsimme siis periaatteet uteliaisuuden ja hedonismin sijaan. Ja päätimme keksiä paljon kivaa tekemistä ja jäädä joululomaksi kotiin.
Mutta ei se ihan helppoa ollut!
Vähän ahdistusta ja paljon hauskaa
Joulun aikaan Suomessa on paljon kivaa tekemistä. Jos meinaa toteuttaa kaikki perinteet, niin siinä on paljon lomapuuhaa. Tänä vuonna ykköspuuhaksi osoittautui piparkakkutalojen tekeminen. Lisäksi olemme käyneet monta kertaa mökillä saunomassa ja pyörimässä lumessa. Olemme uineet ja lapset ovat harjoitelleet ahkerasti lumilautailua. Lumilautailu on minulle tärkeä harrastus, ja toivonkin että vuoden sisällä perheen taidot on siinä kunnossa (vauvaa lukuunottamatta) että voimme nauttia Alppien rinteistä.
Mutta muutamana päivänä, kun ei olla jostain syystä pysytty suunnitelmissa ja jääty kotiin, on tullut mieleen että olipa typerä päätös pysyä kotona, kun olisi voitu lähteä seikkailuun. Vähän riitaakin siitä on tullut, sillä muutin mieleni viime tingassa ja olisin halunnut lähteä junalla ja sähköautolla Lappiin. Reino ei halunnut tällä kertaa lähteä. Hänen onnekseen iski myös talvimyrsky, josta hän sai tukea mielipiteelleen.
Tavallaan ymmärrän, että on kiva jäädä kotiin lomaksi, hän kun kiertää Suomea ristiin rastiin työkseen. Sovimme kuitenkin, että vielä tänä vuonna pakkaamme perheen autoon, auton junaan ja lähdemme Lappiin.
Olen pikkuhiljaa innostunut ajatuksesta lumilomasta Lapissa. Vielä syksyllä olin sitä mieltä että lomalle voi mennä vain kylmästä lämpimään.
Miten selvitä talvi Suomessa?
Ronja Salmi kirjoitti marraskuussa paljon huomiota saaneen kolumnin, jossa hän pohtii ettei Suomessa pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä.
”En usko jumalaan tai pelastukseen, mutta uskon että kaksi viikkoa palmun alla tekee ihmeitä. Kun arki tuntuu loputtomalta limbolta, ajattelen merivettä ja kookoksia. Ajattelen, että jos kaikki tämä läikkyy yli ja en vain mitenkään enää jaksa, voin aina karata täältä. Minulla on pelastusrenkaani, minä voin uhmata vallitsevaa säätä ja valita auringon. Minun ei tarvitse kelejä kumarrella! Minulla on oikeus päättää omasta tarinastani! Jos minä tahdon aurinkoa marraskuussa, minähän sitä saan! Uhmakkuuteni on sukua ilmastonmuutoksen alkusyille: maapallon tila on seurausta ajatusharhasta, jossa ihminen tulee ensin ja muut mukautuvat.”
Lopussa Salmi kysyy:
”Miten minun tulisi elää, että selviäisin marraskuun Suomessa järjissäni? Työkykyisenä? Onnellisena? Pitäisikö laskea rimaa? Ajatella, että ei ihminen voi saada aikaan marraskuun loskassa sitä samaa, mihin pystyy kesäkuun auringossa. Ehkä pitäisi vähentää työtunteja, tai työviikkoa. Sovittaa harrastuksensa uudelleen, ottaa vastaan vähemmän haasteita. Käpertyä talviunille.”
Uskon että siihen omaan järjissään pysymiseen voi vaikuttaa paljonkin. Itselläni kaamosmasennus ja väsymys on hälvennyt aivotreenillä ja meditaatiolla, sekä näistä seurannella ajatusten ja tunteiden tiedostamisella – ja ymmärtämällä että ne eivät aina ole totta. Minä en ole ajatukseni enkä tunteeni, eikä minun ei tarvitse elää niiden mukaan.
Eilen kun olin lasten kanssa pulkkamäessä pakkasessa ja myrskytuulessa, aloin miettiä esi-isiäni ja -äitejäni. Miten vahvoja he ovat olleet että ovat selvinneet näissä oloissa satoja vuosia sitten ilman sähköä, juoksevaa vettä ja ulkopuolista tukea, kuten ihan vaan lähikauppaa. Tulin samantien kiitolliseksi siitä että meillä on tämän lumen ja jään keskellä lämmin koti, viemäröinti ja jääkaappi täynnä ruokaa.
Jos menettää kiitollisuuden on vaikea selvitä vaikka ympärillä olisi ihan kaikki mitä maailma voi parhaimmillaan tarjota.
Riistaa ja matkoja maata pitkin
Lentohäpeän painoa kohdallani lisää se, että itse puhun ekologisten arvojen puolesta. Kysyinkin vuosi sitten Thaimaan lomalta blogia päivitellessäni, saako ekologisia valintoja suosiva lentää, ja sain monenlaisia näkökantoja aiheeseen. Osa oli sitä mieltä että ekologisesti elävällä on melkeinpä etuoikeus nähdä tämä upea maapallo, jotkut tyrmäsivät minut ja kaikki ekotekoni täysin yhden lentomatkan tähden.
Oma suhtautumiseni matkustamiseen on sama kuin lihan syöntiin: raju leikkaus. Vähennän jo valmiiksi vähäisistä määristä. Tosin riistan sallin itselleni, sitä aion syödä vuonna 2019. Ja matksustamisen ”riistaa” on maata pitkin matksustaminen. Aionkin osallistua Maata pitkin -matkamessuille. Suunnitelmissa on tosiaan tehdä matkoja junalla ja sähköautolla.
Uskon, että voin vaikuttaa ilmastoon paljonkin esimerkilläni, niin hyvään tai huonoon suuntaan. Esimerkiksi Sopo-saippuat, jotka olen suunnitellut ovat vähentäneet jo huimasti muovin käyttöä, kun tuhannet ovat korvannet shampoot ja tiskiaineet palasaippualla. Vaipaton vauva -kurssilaisiakin on jo yli 300. Jos jokainen kurssilainen käyttää yhden vaipan vähemmän joka päivä vauvavuoden ajan, tarkoittaa se yli 100 000 vaippaa vähemmän, mikä on valtava saavutus. Tavoitteeni onkin vähentää vaippojen käyttöä MILJOONALLA tänä vuonna. Kuka on mukana?
Mutta, lopetanko lentämisen kokonaan. Sitä en ihan uskalla luvata.
PS. Kannattaa katsoa tämä video:
3.1.2019
Hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe, mukana vaan harmillisen monta kirjoitusvirhettä. 🙁
4.1.2019
Kiitos kun huomautit! Vauvan kanssa kun kirjoittaa, niin tulee koko ajan keskeytyksiä. Olisipa kiva kun olisi oikolukija.
3.1.2019
Tekstistä tulkitsin, että peruutit matkan julkisen häpeän takia etkä varainaisesti ilmaston säästämisen takia? Pikkuisen herättää ristiriitaisia ajatuksia.
4.1.2019
Kyllä se ilmastoahdistus tulee siitä aidosta huolesta. Ja huoli muuttuu parhaimmillaan toiminnaksi. Harmi kun tekstin viimeinen kappale ei jostain syystä näkynyt.
3.1.2019
Kiitos Maria esimerkin näyttämisestä <3
3.1.2019
Mahtavaa! Kiitos esimerkin ja toivon antamisesta!
Hieman masentuneena olen seurannut miten moni on matkannut tropiikin lämpöön ilmastouutisista välittämättä.
3.1.2019
Oikea päätös!
4.1.2019
Omasta mielestäni letäminen joka toinen vuosi on PALJON. Mutta hienoa, että nyt jäi lentäminen väliin. Toivottavasti tosiaan lähtökohtana on oma huoli, eikä julkinen häpeä. Nimittäin omien arvojen mukaan eläminen on aivan onnelliseen elämään. Jos asioita tekee siksi, että pelkää mitä muut asiasta ajattelevat, tulee kyllä hyvin nopeasti onnettomaksi.
4.1.2019
Näistä lennoista puolet on ollut matkoja sukua tapaamaan. Minusta se on vähän.
4.1.2019
Minull ei ole lento ongelmaa sillä emme matkustele. Kerran olen käynyt Espanjassa ja joskus lennän helsinkii (sen teen koska niin harvoin lennän).
Ihana kuulla että joululoma vaatii kekseliäisyyttä muiltakin. Tosi pitkä loma on 2vk varsinkin jos kelit on vaikeat. Tuskailin joulun jälkeen että mitä ihmettä keksi lasten kanssa kun mies menee töihin. Kaikenlaista on keksitty ja annettu rytmin olla sekaisin. Aamupala syödää vasta klo 11 joka meille harvinaista. Vauvan (5kk) rytmi on myös semmoinen että nukahtaa myöhään ja nukkuu aamulla pitkään. On luistelut paljon ja täällä pohjoisessa on voinut aloitta jo hiihtokauden 😊. Loppu lomaksi sitten anoppilan mökille . Lapset on saanut myös olla yökylässä serkulla ja serkut meillä niin paljon kuin haluaa, lapset rakastaa yökyläilyjä.
Onnellista vuotta 2019!
Ps. On ihana seurata teidän vauva onnea sillä olen itsekin saanut kokea aivan uudenlaisen äitiyden tämän kolmannen lapsen kanssa. Kaksi vanhempaa lasta on 9v ja 11v
4.1.2019
I respect you! Kiitos, ei vain tästä, vaan kaikista muistakin rohkeista kirjoituksistasi! Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen!
4.1.2019
Lentomatkustamisen ekologisuus ei määrity pelkästään lentokoneen päästöistä.
Itse lensin useana talvena kuukausien ajaksi espanjan vuoristoon elämään ultra-ekologisesti, aurinkosähkö, lähellä tuotettu ruoka, ekotalo tai leiriytyminen ym.
Suoralla lennolla.
Suomessa olisin tuon ajan asunut maaseudulla, lämmitykseen olisi kulunut valtavat resurssit, kulkemiseen auto ja pimeän valaisuun sähköä. Joten rohkenen väittää että ympäristövaikutukseltaan tuo 4t30min lento, sadan muun matkustajan kanssa jaettuna ja ajan vietto etelän luonnossa voitti pakkasessa kyyhöttämisen ekologisuudessaan.
Ja miten kirjoittaja perustelee useiden eri kulkuneuvojen käyttämisen (joiden valmistaminen rasittaa luontoa, jotka vaativat erilaisia energialähteitä, sekä varsinkin sähköauton matkustajamäärä on kovin pieni) olevan ekologisempaa kuin yksittäinen jaettu lentomatka? Tätä on hyvin vaikea ymmärtää.
Miten se on ekologisempaa lämmittää -20 asteessa taloa ydinvoimalla ja puulla sekä öljyllä (kuten suomessa tehdään), käydä kaupassa ostamassa muoviin pakattuja ruokia jotka on tuotu kaukomailta, surruuttaa sähköä kaikkiin apparaateihin mitä koti käyttää ja kenties ajella autolla, oli se sitten ydinvoimalla tai öljyllä toimiva. Kuin lentää sadan muun kanssa samalla kyydillä, johonkin etelään missä ollaan paljain jaloin riippumatossa ja syödään paikallista ja lähempää tuotua ruokaa??.?
4.1.2019
Tätä samaa pohdin vuosi sitten tekstissäni. Mutta tarkoitus on nyt tällä teolla vaikuttaa massoihin. Massoihin, jotka todennäköisesti lentävät Thaimaahan tai Dubaihin tms. ja elävät siellä viikon tai pari ilmastoiduissa tilossa. Se ei ole sen ekologisempaa kuin talon lämmittäminen. Ja silloin kun lähdet täältä, tuskin jätät kotiasi lämmittämättä.
4.1.2019
Todella hieno päätös olla lentämättä. Se on tärkeää, todella tärkeää. Toivotaan että muutkin ymmärtäisivät tämän. Jos emme tee ilmastonmuutokselle mitään, ei meillä ole kohta mahdollisuutta matkustaa yhtään minnekkään.
4.1.2019
Hienoja ajatuksia! Toivoisin, että kirjoittaisit lisää aiheesta. Minua kiinnostaisi erityisesti ajatuksesi matkailusta kokemuksena ja seikkailuna, se ei ole pelkästään ilmastonsaastuttamista vaan myös tärkeää kulttuureista oppimista. Myöskin kiinnostaisi ajatuksesi päästöjen hyvittämisestä maksuilla (esim. CO2 esto).
6.1.2019
Joo. On matkustaminen muutakin kuin vain nopea kokemus. Mutta uskon että viikossa tai edes parissa kuukaudessa ei voi tavoittaa kulttuuria. Uskon että tärkeämpää on kokea kulttuuri, ja sen voi tehdä myös Suomessa. Meidän lapset ovat olleet ranskalaisessa koulussa parivuotiaasta ja heillä on todella läheinen suhde Ranskaan ja ranskalaisuuteen, vaikeivät ole koskaan siellä olleet. Ja uskon että sen kautta, että omaksuu toisen kulttuurin oman lisäksi voi helposti myös ymmärtää muita kulttuureita ulkopuolelta katsottuna.
5.1.2019
Asuin aikaisemmin ulkomailla ja paljon tuli sen takia lennettyä. Nyt Suomeen muutettua ilmastoahdistus on aivan järkyttävä! Siksipä tälläkin hetkellä olen bussilla matkalla Ruotsiin ja suunnittelen laiva/bussimatkaa Riikaan. Tietoisesti itsekin vähennän lentämistä siis 🙂
6.1.2019
Itse uskon, että ilman sen kummempia ylellisyyksiä, silloin kun ihminen on yhtä luonnon kanssa ja tekee työtä selvitäkseen, ihmisen hyvinvointi on parhaimmillaan. Toki nykyisin on kaikki ylellisyydet kuten pyykinpesukoneet, lämmitykset.. Mutta ihmiset eivät voi hyvin. Joten luulen että nämä esi-isämme joiden puolesta joskus tuskailemme, ovat voineet jopa paremmin kuin nykyajan ihmiset. Hieno valinta perheeltänne. Olet muutenkin äärettömän viisas nainen 🙂
6.1.2019
Näin minäkin ajattelen. Kiitos.
6.1.2019
Nämä ympäristötietoiset kasvissyöjät saisivat sitten lopettaa sen soijan puputtamisen, koska sen tuottaminen on maapallolle tuhoisaa. Soijan takia sademetsiä hakataan ja muutetaan pelloksi. Ja maapallo tarvitsee myös metsiä. Kunnollinen kasvissyöjä ei syö soijaa vaan kotimaassa puhtaasti ja eettisesti tuotettuja ruokia. Lähellä tuotettu ruoka ei vie reursseja. Soijaa kun rahdataan Suomeen, hiilijalanjälki on valtava. Eli melkein vois sanoa että siellä Thaimaassa voisi köydä kerran, jos jättää soijatuotteet pois.
7.1.2019
Se on totta että soijaa ei kannata syödä. Mutta taitaa olla niin, että lihansyöjät kuluttavat suurimman osan viljellystä soijasta. Soijaa syötetään nimittäin karjalle. Itse syön siksi vain vapaana kasvanutta lihaa.