Meidän mökkiprojekti taitaa hieman viivästyä, sillä tuttuun tapaan olen tehnyt lopulliset päätökset keittiön, mökin järjestelmien ja sisustusvalintojen osalta liian myöhään. Mutta jotenkin se ei haittaa ollenkaan! Aikaa on, ja mökillä on ihana olla, vaikka sisätilat ovat vielä hieman kesken ja terassi puuttuu kokonaan. Tärkeintä olisi saada mökki heinäkuuhun mennessä verran toimivaksi, että siellä voi olla...
Lastenhuoneen detox – säilytysjärjestelmä on stressinpoistaja
Osallistunpa minäkin Kemikaalitutkan lastenhuoneen det0x-haasteeseen. Meillä myrkynpoistotoimenpide tapahtui lattiaremontin yhteydessä. Lasten- ja aikuisten makuuhuoneiden uudet lattiat saatiin asennettua aatonvastaisena iltana. Yllätimme lapset aattoaamuna lastenhuoneeseen ilmestyneellä säilytysjärjestelmällä. Lastenhuone ennen ja jälkeen Lastenhuoneessa oli ennen suuri piirustuspöytä, joka vei paljon lattiatilaa. Unelmissani lapset istuivat pienillä artek-tuoleillaan pöydän ääressä siististi leikkimässä tai piirtämässä. Kuvitelmaa. Lapset eivät koskaan...
Lukijan tarina: remontti vei terveyden
Minulle on viime vuoden, kahden sisällä tapahtunut asioita, joita en olisi osannut kuvitellakaan mahdollisiksi. Remontista seurannut altistus kemikaaleille sai aikaan todella pahaa ihottumaa kasvoissa, nenäverenvuotoa, kielen ja nenän seudun ihon rikkoutumista, kuivaa yskää, nielukipua, silmien ärsytysoireita jne. Oireet hävisivät ja pysyivät poissa kun en käynyt tulevan kodin remonttimaalla. Tämä todennettiin käytännössä useiden kokeilujen kautta kunhan...
Homeremontti – siivous ja korjaus
Meidän homeremontti (virallisesti kosteusvauriokorjaus) valmistui tosiaan päivää ennen joulua. Kirjoitin jo aiemmin homeremontin ensimmäisestä vaiheesta eli purusta ja kuivauksesta. Kuivaus kesti lopulta kolmisen viikkoa, sillä kastunut seinä oli paksu täystiiliseinä. Seinä kuivattiin käyttämällä infrapunalämmitintä seinän toisella puolella, taloyhtiön varastokopissa, jossa viemärivuoto tapahtui. Vaurioalue oli osastoituna koko kuivauksen ajan. Monesti kuulen sanottavan, että ”ei meillä ole hometta, vaan...
Lattioita haistelemassa
Meidän homeremontti on vieläkin kesken. Homma levisi viereiseen huoneeseen, sillä huoneissa on yhtenäinen lattia. Remontin yhteydessä päätin parantaa asumisterveyttä tiivistämällä lattiarakennetta niin, ettei eristetilasta pääse epäpuhtauksia sisäilmaan. Tästä lisää toiste. Harmittaa silti! En ole koskaan valittanut meidän asunnon lattiasta. Se on ihme. Mutta olen ihan totta ollut todella tyytyväinen meidän asunnon vanhaan lattiaan. Olen ollut tyytyväinen kolmesta syystä: lattia oli kivan näköinen, se...
Homeremontti – purku ja kuivaus
Onnistunut homeremontti Kiva kirjoittaa vähän omaan alaan liittyviä juttuja tänne blogiin. Paitsi ei, sillä nyt sisäilmaongelma on liian lähellä, ohuen muovikalvon toisella puolella. Ongelman pitää pois nenäni alta vain henkosenkevyt ilmavirta ja alipaineistus. Meillä todettiin kosteusvaurio noin viikko sitten. Paikalla kävi erittäin pätevä kosteusmittaaja (www.kuivaus.com) ja totesi, että kosteutta on myös meidän makuuhuoneen lattian eristetilassa....
Kaikki järjestyy
Purkamattomia muuttolaatikoita Olen muuttanut täysikäisenä varmaankin kaksikymmentä kertaa. Viimeisen muuttokuorman kannoimme sisään kaksi ja puoli vuotta sitten. Syy hulluun muuttorumbaan on ollut sisäilman epäpuhtauksille herkistyminen. Sukulaisten ja muiden läheisten silmissä meidän jatkuva muutto asunnosta toiseen vaikutti varmaankin päättömältä. Itsekin olin aivan häkeltynyt. Olin jo tuolloin opiskellut sisäilma-alaa ja tietoinen erilaisista tekijöistä, jotka voivat aiheuttaa oireita asukkaille. En vaan voinut mitenkään uskoa...
Maalausprojekti ja Biofarben-alekoodi
Eteisen maalausprojekti levisi tänään keittiöön. Olen monta kuukautta vitkutellut keittiön seinän maalaamisen kanssa, sillä en ole saanut tehtyä päätöstä maalin sävystä. Yhtäkkiä vaan päätin, että nyt vaan sekoitan jotain ja maalaan sen seinän. Itseasiassa annoin innokkaalle apurilleni vapaat kädet. Ojensin hänelle keltaisen ja kultaisen väritiivisteen. Tytär kaatoi keltaisen väritiivisteen kokonaan valkoisen savimaalin sekaan. Kultaista lorautimme...