Meidän mökkiprojekti taitaa hieman viivästyä, sillä tuttuun tapaan olen tehnyt lopulliset päätökset keittiön, mökin järjestelmien ja sisustusvalintojen osalta liian myöhään. Mutta jotenkin se ei haittaa ollenkaan! Aikaa on, ja mökillä on ihana olla, vaikka sisätilat ovat vielä hieman kesken ja terassi puuttuu kokonaan. Tärkeintä olisi saada mökki heinäkuuhun mennessä verran toimivaksi, että siellä voi olla pienen vauvan kanssa.
Onneksi mökki on niin lähellä kotoa, että sinne voi ajaa vaikka joka päivä. Monella on lähikauppakin kauempana kotoa kuin meillä mökki, työpaikoista ja kouluista puhumattakaan.
Hetken murehdin yli sata vuotta vanhaa koivua, joka piti kaataa mökin edustalta. Viime viikonloppuna pidimme hiljaisen hetken puulle. Nyt olen ihan sujut tapahtuman kanssa, vaikka alkuun harmitti todella, että puu kaadettiin väärinkäsityksen takia.
Vaikka mökki on tosi pieni ja tontti enimmäkseen metsää, on tässäkin remontissa aivan älyttömän paljon tekemistä ja säätämistä. Ensi viikolla tehtäväni on perehtyä porakaivon asennukseen, mökkien jätevesijärjestelmiin, ekologisiin keittiövaihtoehtoihin ja vessa- ja käymäläratkaisuihin.
Ehkä parhaimmat naurut tällä viikolla saimme siitä, että törmäsin vessavaihtoehtoja etsiessäni polttavaan vessaan. Nimensä mukaisesti, polttava käymälä polttaa tuotokset. Myös pakastava versio on olemassa!
PS. Jos sinulla on kokemuksia pieneen sisätilaan sopivista ekovessoista, niin kerro!
Kuvat Dora Dalila
18.5.2018
Jäin ihmettelemään, mikä siinä polttavassa vessassa niin hauskaa on? Onhan noita nyt ollut, sähkön vaativat toimiakseen, joten sähköttömälle mökille eivät sovi. Mutta esimerkiksi omakotitaloon passaavat hyvin.
Ensin kai pitää ekovessan kohdalla kysyä, haluatko sen ulos vai sisälle? Siis puucee vai sisävessa?
19.5.2018
Hei, haluaisin tietää mitä makkaroita mahdatte paistaa? Tyhmä kysymys kylläkin, mutta sinulla ei varmaan ole tavallisia makkaroita ja itsellä joka kesäinen tuska mitä sinne grilliin laittaisi kun tuntuu, että kaiki haluavat syödä seuraavat 3kk pelkkää grilliruokaa ja itselle kerran vuoteen riittäisi….
19.5.2018
Eih, nää nakit on ihan ”tavallisia” luomunakkeja. Joskus myös paistetaan ”tavallisia” luomumakkaroita, mutta en niitä kylläkään suosittele, sillä molemmat sisältää säilöntäaineita. Niitä pyrin välttämään.
Meidän lähikaupassa on joskus säilöntäaineettomia luomuraakamakkaroita pientilalta, ne on sellaisia, mitä voin suositellakin! Kyllä raakamakkaroita löytää, mutten osaa sanoa mistä.
24.5.2018
Voih harmi! :/ meillä lisäaineet on ehdoton ei, aina. Jos jollain lukijalla kuitenkin olisi antaa vinkkejä kuulisin mielelläni! 🙂
21.5.2018
Lueppa myös kompostoivasta wc:stä (Mulltoa), ne vie sähköäkin paljon vähemmän.
21.5.2018
Jes, kiitos vinkistä!
31.5.2018
Meillä Mulltoa vakikodissa, vie vähemmän sähköä kuin polttava joka syö sitä aika paljon. Pakastavaa en suosittele koska tuotos ei kompostoidu lainkaan pöntössä eli säilöt sitten tuoretta tavaraa kompostissa kulutettuasi energiaa sen pakastamiseen. Myös erilaiset ulkohuussit sopii eenkin mökille ja virtsan erottelu kannattaa jos sille on käyttöä. Puolueetonta infoa http://www.huussi.net.
29.5.2018
Kaikista mieluiten kompostoiva, malleja löytyy niin Biolanilta kuin muiltakin. Isoin mietittävä asia niissä on, haluaako erotella virtsan eli esim. kuinka innokas puutarhuri on ja onko tilaa jälkikompostointiin ja syntyvien lannoitteiden käyttöön.
Sanot tontin olevan pieni ja metsäinen, joten ehkä polttava sitten.
Pakastava on aivan huuhaavärkki, jonka joku markkinamies on rahanhimoissaan keksinyt. ”Pissakakkamehujäästä” on tosi vaikea päästä eroon.
Nimimerkillä työkseen ekoneuvoja
29.5.2018
Meillä on mökillä pakastava vessa ja hyvin kyllä toimii. 🙂 Täysi sankollinen viedään kompostiin ja sitten vain huuhdellaan sanko, vaikka hyvin kyllä pysyy sisällä kaikki eikä vuoda eikä haise. Suosittelen!
4.6.2018
Jos mulla tällä hetkellä olis tarvetta rakentaa kuivakäymälä, niin ottaisin ehdottomasti kekkilän (paljon muita kauniimpia) kompostoivan ja käyttäisin kuivikkeen lisänä vielä EM-huussirouhetta. Toimisi siis vähän samaan tapaan, kuin biojätteen bokashifermentointi!