Pyrin nyt tässä kirjoituksessani avaamaan Eroon oireista -kurssin lähtökohtia ja tutkimustaustaa yhdessä blogipostauksessa. Kurssista on kirjoitettu muutamia lehtijuttuja, joissa kurssin materiaalia ja sanomaani on tulkittu täysin virheellisesti ja kurssin sisältönä esitetään väitteitä, joita ei kurssilla ole.
Verkkokurssini perustuu kroonisen, tiedostamattoman stressin käsittelyyn. Huolen hälventämiseksi listaan tähän kansainvälisiä ja suomalaisia tutkimuksia tietoisuustaitojen tai stressin lievittämisen todetuista positiivisista terveysvaikutuksista tiloihin, joihin Juhani Knuutin Turun Sanomien blogissaan ilmaisee huolensa ja joiden väitteitä hän pitää tieteellisesti virheellisenä. Knuuti on antanut haastatteluja myös muihin medioihin. Näissä jutuissa on väitetty minun sanoneen asioita, jotka eivät pidä paikkaansa tai sanomani on esitetty vajaasti, jolloin varsinainen sanoma hämärtyy.
Haluan korostaa, että kurssilla on nyt lähes neljä tuhatta käyttäjää, eikä kukaan ole kertonut tulkinneensa kurssivideoilla sanomaani kuten lääkäri Knuuti.

Allergiat
Toisin kuin Knuuti väittää, lääketieteellisen tutkimuksen valossa, on mahdollista että menetelmäni on avuksi allergioiden hoidon tukena. Myös lääketiede tunnistaa, että allergia voi hävitä, vaikkei lääketiede tunnekaan siihen mitään parannuskeinoa. Lukuisat kurssilaisten kokemukset osoittavat, että menetelmän harjoittelusta on hyötyä. Harjoitteluohjelma on täysin kansallisen allergiaohjelman mukainen (1. Vahvista sietokykyä, 2. Asennoidu allergiaan uudella tavalla, 3. Hoidata vakavat allergiat ajoissa.).
Menetelmä ei sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa, eikä kurssilla kannusteta syömään altistetta, jos on mahdollisuus saada vakava reaktio.
Altisteharjoitteluohjeessa saontaan muun muassa näin:
”Jos kärsit vakavasta ruokaan tai muuhun altisteeseen liittyvästä reaktiosta, voit harjoitella mielikuva-altisteella. Esimerkiksi ampiaiseen liittyvissä haasteissa ei ole tarpeen altistua ollenkaan, vaan voit aina harjoitella mielikuvien tasolla. Voit myös käyttää ”sijaisaltistetta”, kuten herkkupussia jossa kuvittelet olevan pähkinöitä tai muuta mieluisaa.”
Tiedostamattoman stressin lievittäminen vaikuttaa allergiaan
Knuuti pitää mahdottomana, että menetelmä voisi vaikuttaa allergioihin. Lääketieteellisen tutkimuksen valossa asia on toisin.
Allergioiden, allergiaoireiden ja yliherkkyyksien sekä niiden oireiden tiedetään olevan tiukasti yhteydessä stressiin. Tässä laajassa tutkimuksessa on todettu, että allergioiden hoidossa pitäisi aina lääketieteellisen hoidon lisäksi olla tukena psykologisia interventioita. “Current research has delivered anatomical as well as physiological evidence of intense communication between neuroendocrine mediators, nerve fibers and immune cells in allergic diseases. There is a bi-directional relationship between psychosocial factors and allergic disorders. This suggests that optimal management of allergic disorders must involve a multipronged approach including psychological interventions as well as conventional physical and pharmacological therapies.”. Useissa lääketieteellisissä tutkimuksissa näitä tietoisuustaitoihin keskittyneitä menetelmiä kutsutaan psykologisiksi interventioiksi tai psykoedukaatioksi.
Tässä Helsingin yliopiston Pro Gradu -tutkielmassa kerrotaan vastaavan tietoisuustaitomenetelmän käyttäjien kokemuksista ruoka-aineallergioihin ja yliherkkyyksiin. Tutkielman mukaan ihmiset ovat kertoneet saaneensa menetelmästä apua. Tutkielman otsikko tiivistää ”Nyt mä voin syödä ihan mitä vaan!”.
Kurssilla esittelen filosofis-metodologinen maailmankatsomuksen, jonka tärkeimpiä elementtejä ovat luottamuksen, yhteyden ja rakkauden kokemus. Esittelen ajatuksen, että olemme kaikki yhteydessä toisimme. Uppsalan Yliopiston tutkimuksessa antroposofisen maailmankatsomuksen on todettu olevan allergioilta suojaava, sillä se on yhteydessä vanhempien ja lasten alhaisempiin stressitasoihin. Maailmankuvan vaikutusta solutasoon avaa erittäin ymmärrettävästi kantasolubiologi Bruce Lipton kirjassaan Ajatuksen biologia. Tulkintamme maailmasta vaikuttaa solujemme toimintaan.
Kurssilaiset ovat kertoneet, että lasten allergiat, yliherkkyydet ja muut vaivat ovat helpottaneet tai jopa poistuneet kokonaan äidin harjoittelun myötä. Lukuisat lääkeitieteelliset tutkimukset tukevat tätä ilmiötä: äidin stressitasoilla tiedetään olevan tiivis yhteys lapsen terveyteen. Esimerkiksi tässä tutkimuksessa todettiin, että äidin harjoittama tietoisuustaitomenetelmä (psykoedukaatio) on yhteydessä lapsen tulehdusmarkkereiden laskuun. Tulehdusarvojen lasku vaikuttaa terveyteen monin tavoin.
”This study supports the hypothesis that maternal psychological stress affects the inflammatory response in their allergic children. … The findings supported the value of incorporating family therapy into asthma psychoeducation programs.”. Myös lapsuuden traumojen tiedetään olevan yhteydessä lapsen suurentuneeseen riskiin kärsiä allergiasairauksista sekä muista sairauksista.
Seksuaalisuuteen liittyvät tunteet liittyvät vastustuskykyyn ja käyttäytymisemme
Knuuti väittää, että näkemykseni sukupuolitautien tarttumisesta voisi johtaa tilanteeseen, että ihminen kuvittelee että tartunnan voisi estää mielenhallinnalla.
Kerroin seksuaalisuutta käsittelevällä liveluennolla siitä miten moninaisesti stressi sekä tiedostamattomat tunteet vaikuttavat vastustuskykyymme sekä käytökseemme. Taustalla on tavoite ymmärtää stressin ja käsittelemättömien tunteiden suurempi merkitys elämässä, ei se että välttäisimme mielenhallinnalla sukupuolitaudit. Ymmärtämällä tämän kokonaisuuden, kurssilaiset voivat harjoittelun avulla muuttaa tiedostamattomia seksuaalisuuteen liittyviä tunteita (häpeä, hyväksikäytetyksi tulemisen tunne, petetyksi tulemisen tunne, hylkäämisen tunne, huonommuuden tunne, rakkauden ja läheisyyden puute jne) ja saada terveyshyötyjä.
Oma teoriani on, että nämä usein seksuaalisuuten liittyvät tunteet tuottavat tiedostamatonta stressiä, joka voi vaikuttaa terveyteemme.
Tiedostamaton stressi ja käsittelemättömät traumat heikentävät vastustuskykyä (tästä aiheesta on lukuisia tutkimuksia ). Stressi puolestaan vaikuttaa koko kehon mikrobikantaan, eli henkilökohtaiseen mikrobiomiin. Tutkimusten mukaan stressi vaikuttaa myös sukupuolielinten limakalvojen bakteerikantaan. Jos bakteerikanta on häiriintynyt, on suurempi riski saada tartunta. Kerron luennolla esimerkin, että jos sata ihmistä altistuu jollekin bakteerille, kaikki eivät kuitenkaan sairastu. Tämä johtuu siitä että optimaalisessa tilanteessa limakalvojen mikrobisto ja kehon immuunijärjestelmä torjuvat taudinaiheuttajan. Esimerkkinä HIV. Jos tuhat ihmistä altistuu oireettoman kantajan kautta HI-virukselle, noin kahdeksan saa tartunnan.
Lisäksi kerron, että tiedostamaton stressi ja käsittelemättömät tunteet ovat yhteydessä riskikäyttäytymiseen. Kun ihminen ei ole yhteydessä syvimpään olemukseen, vaan kärsii edellä mainituista haitallisista tunteista, hän käyttää todennäköisemmin päihteitä ja käyttäytyy tavalla, joka johtaa tilanteisiin, joissa voi saada sukupuolitaudin.
Esimerkiksi tässä Amerikan pediatrien julkaisemassa tutkimuksessa todetaan: ”Women who reported self-destructive coping strategies, like drinking, smoking cigarettes or taking drugs when stressed, were more likely to develop an active HPV infection,” said principal investigator Anna-Barbara Moscicki, MD, FAAP, chief of the Division of Adolescent and Young Adult Medicine and professor of pediatrics at the University of California, Los Angeles School of Medicine. ”We also found that women who were depressed or perceived themselves to have lots of stress were more likely to have HPV persistence,” she said, adding that this study is the first to show these connections between stress and HPV persistence.
Tässä tutkimuksessa on puolestaan todettu, että myös fyysisen altisteen tuottama stressireaktio vaikuttaa klamydian oireiden rajuuteen. Oma teoriani on, että mikä tahansa muu kuormittava stressitekijä voi aiheuttaa saman ilmiön.
Kurssilla kerron näiden ilmiöiden kytkeytymisestä yhteen ja kannustan ihmisiä tutkimaan seksuaalisuuteen liittyviä käsittelemättömiä tunteita, jolloin ihmisen vastustuskyky paranee ja ihminen tekee parempia valintoja myös ihmissuhteen ja seksin osalta. Erityisesti tämä tunnetyöskentely vaikuttaa käytökseen: riski joutua tilanteeseen jossa harrastaa seksiä harkitsemattomassa tilassa pienenee. Tällöin on myös helpompi huolehtia asianmukaisesta ehkäisystä.
Sanomaani on mahdoton tulkita niin että mielen voimaa voisi käyttää keinona ehkäistä sukupuolitauteja.
Sydämen rytmihäiriöt ja ferritiini
“Live-luennolla esitettyyn asiakaskysymykseen raudanpuutekeskustelun aikana ”Voiko sydämen rytmihäiriöt johtua tästä?” luennoitsija vastaa: ”Aivan varmasti. Se muuttuu se kehon magneettikenttä ja rautapitoisuus, jos me vaan virittäydytään siihen vahvaan energiakenttään, meidän koko keho osaa hyödyntää rautaa ruuasta.”
Tällainen huhaaväite sydämen rytmihäiriöiden syistä voi johtaa viivästyneeseen hoitoon. Riippuen rytmihäiriön laadusta, viiveestä voi olla merkittävää haittaa.” sanoo Knuuti.
Kurssin käyttöehdoissa kerron, että esittelemäni ajatukset perustuvat omiin näkemyksiini ja että osa lääketieteen ammattilaisista voi olla kanssani eri mieltä. Näkemyksilleni on vankat perustat, joita avaan kurssilla pienin askelin. Kerron myös selkeästi, että menetelmä ei sulje pois lääketieteellistä hoitoa.
Näkemykseni perustuu siihen, että sähköisesti toimiva sydämemme ja veren sisältämä rauta muodostavat kehomme ympärille heikon, mutta täysin todellisen magneettikentän. Tämä sama ilmiö on olemassa muissakin elävissä olennoissa. Ilmiötä kutsutaan biomagnetismiksi. Lääketieteessä tätä kenttää voidaan käyttää hyväksi erilaisissa mittauksissa.
Alhaisesta ferritiinistä on ollut paljon puhetta mediassa viime aikoina. Osa ihmisistä kokee, ettei lääkärit ota tosissaan heidän huolta ja oireita liittyen matalaan ferritiiniin. Usein ihminen kärsii pitkään erilaisista oireista. Lopulta ihminen menee lääkäriin ja vaatii verikokeet, joista löytyy poikkeavaa ja selitys oireille: matala ferritiini.
Yleisesti ajatellaan, että syy oireisiin on matala ferritiiniarvo. Joskus ihmiset hyötyvät erilaisista rautahoidoista, mutta joissain tapauksissa rautalisät eivät tuo apua ongelmaan. Omassa tapauksessa näin oli, en saanut hyötyä lääkkeistä. Ferritiiniarvo ei noussut, vaikka söin erittäin terveellisesti ja sain rautalisää.
Oma teoriani onkin, että ferritiini ei ole syyllinen. Matala ferritiiniarvo on seurausta pitkäaikaisesta stressistä, joka vaikuttaa kehoon monin tavoin. Pitkäaikainen stressi vaikuttaa muun muassa ravinteiden imeytymiseen sekä hengitykseen. Pitkäaikaisen stressin tiedetään tekevän hengityksestä pinnallista, jolloin keho ei hyödynnä happea täysin. Olen huomannut, että matalasta ferritiinistä kärsivillä on usein taustalla pelko hengittää, syynä saattaa olla esimerkiksi altistuminen sisäilmaongelmille tai monikemikaaliyliherkkyys.
Kun ihminen pelkää hengittämistä tai on tiedostamattaan stressaantunut kehon happipitoisuus laskee, ei paljon, mutta kuitenkin. Tällöin keholla ei ole mitään syytä tuottaa ainesosia, jotka osallistuvat hapen kuljettamiseen. Ajatukseni on, että kehossa ei tapahdu mitään turhaan. Näin ollen hemoglobiini tai ferritiinitasot voivat laskea.
Eilen julkaistu lääketieteen Nobel-palkinto tukee teoriaani. “The oxygen-sensing ability of the body has a role in the immune system and the earliest stages of development inside the womb. If oxygen levels are low, it can trigger the production of red blood cells or the construction of blood vessels to remedy this. More red blood cells mean the body is able to carry more oxygen and is why athletes train at altitude. So, drugs that mimic it may be an effective treatment for anaemia.” Jos keho ei ”aisti” hapenpuutetta, ei se tuota turhaan punasoluja ja siksi rautalisä saattaa olla tällaisessa tapauksessa hyödytön.
Veren raudan tiedetään olevan yksi tekijä kehomme biomagneettisen ilmiön synnyssä. Tässä tutkimuksessa on todettu, että psyykkinen stressi vaikuttaa veren raudan imeytymiseen. Pelko ja stressi muuttavat kehon magneettikenttää, sillä sydämen toiminta muuttuu näiden tunteiden aikana epäsäännölliseksi – epäkoherentiksi.
Tutkimuksessa on selvitetty stressin laukaiseman mekanismin vaikuttavan geenien ilmentymiseen ja sen kautta hemoglobiinin muodostumiseen. ”Surprisingly, we have revealed an entirely new mechanism through which hemoglobin gene expression is regulated by stress. An intracellular signal, essential for coping with stress, is absolutely necessary to allow for hemoglobin production.”. Myös rytmihäiriöiden on tutkimuksissa olevan yhteydessä tiedostamattomaan stressiin. Tässä tutkimuksessa on todettu vastaavan tietoisen menetelmän helpottavan rytmihäiriöoireilua.
Oma teoriani on, että stressin vaikutus hengitykseen, aineenvaihduntaan sekä (heikkoon mutta todelliseen) magneettikenttäämme, on kokonaisuutena usein syynä häiriöihin veren rauta-arvoissa. Tuon tämän ilmi omana teoriana, jota tukevat tietyt tutkimukset. Tämän teorian olemassaolo ei sulje pois ferritiinin tai rytmihäiriöiden lääketieteellistä hoitoa, tämä on tuotu ilmi myös luennon yhteydessä.
Oma teoriani on, että kuormitus heikentää kehomme magneettikentää, jolla on tärkeä tehtävä hyvinvointimme kannalta. Olemme biologisesti eläimiä ja myös eläinten tiedetään tarvitsevan magneettikenttää tiedon hankkimiseen ja siirtämiseen (monet tiedemiehet pitävät vahvana teoraa, että lintu- tai kalaparvi välittää tietoa magneettikentän kautta ja näin ollen parven reunoilla olevat yksilöt osaavat vaihtaa suuntaa samanaikaisesti).
Eläinten puolestaan tiedetään käyttävään tätä biomagneettista ilmiötä informaation jakamiseen. Oma teoriani on, että myös me ihmiset käytämme omaa magneettikenttää tiedon jakamiseen, vaikkemme ole siitä tietoisia. Tätä ilmiötä avaa myös tohtori Asta Raami kirjassaan Älykäs intuitio sekä fysikkan tohtori Johanna Blomqvisti kirjassaan Kvanttifysiikasta energiahoitoihin.
Tiede tunnistaa, että ihmiset aistimme tiedostamattamme myös maan magneettikentän. Muutokset maan magneettikentässä näkyvät aivoissamme, vaikka tätä emme itse huomaa.
Myös tiede on tunnistanut, että tunteet, erityisesti pelon ja rakkauden tunteet, siirtyvät yksilöstä toiseen läheisyydessä. Lääketieteen tohtori ja kehon magneettikenttää sekä sydäntä tutkivan HeathMath instituutin johtaja Rolin McCratey kertoo, että tunteemme on koodattu kehon magneettikenttiin.
“Emotional information is actually coded and modulated into these fields. By learning to shift our emotions, we are changing the information coded into the magnetic fields that are radiated by the heart, and that can impact those around us. We are fundamentally and deeply connected with each other and the planet itself.” Lähde
Hiivatulehduksesta ja tunteista
Knuutin tieteellisesti virheellisiksi tai kestämättömiksi mainitut ajatukseni seuraavista teemoista perustuvat muun muassa oheisiin lähteisiin.
Stressin tiedetään olevan yhteydessä emättimen mikrobistoon. Tämä on todettu lukuisissa tutkimuksissa. Stressitasojen tiedetään olevan yhteydessä myös toistuviin hiivatulehduksiin sekä bakteerihäiriöihin. Tätä ovat minulle kertoneet myös monet eri lääkärit. Tässä tutkimuksessa on puolestaan todettu stressin olevan myös vahvasti yhteydessä emättimen kipu- ja kutinatiloja aiheuttavaan vulvodyniaan.
Tietoisten menetelmien on useissa tutkimuksissa todettu olevan hyödyllisiä kyseisten sairauksien (toistuvat hiivatulehdukset, bakteeritasapainon häiriöt, endometrioosi, vulvodynia) hoidon tukena. Oma kokemukseni on, että useat naiset kärsivät kyseisistä vaivoista jopa vuosikymmeniä saamatta apua lääketieteestä. Näin oli myös omassa tapauksessani. Kävin kymmenillä lääkäreillä, jotka kohauttelivat olkapäitään sanoen. He määräsivät lääkkeitä, mutta samalla totesivat ettei oireita helpottavia lääkkeitä kannattaisi käyttää jatkuvasti haittavaikutusten takia.
Kerron luennolla, että vasta käsiteltyäni seksuaalisuuteen ja naiseuteen liittyvät syvimmät ydinuskomukset ja tunteet fyysiset oireet helpottivat ja poistuivat kokonaan.
Teoriani on, että mielemme sekä syvimmät tunteemme vaikuttavat kehomme mikrobistoon enemmän kuin lääketiede on ennen tunnustanut. Useinhan nämä tunteet ovat peräisin ajalta, jolla meillä ei edes ole muistoja.
Uusin tutkimustieto tukee teoriaani. Esimerkiksi tässä tuoreessa Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan Ihmisen mikrobiomit -tutkimusohjelmassa tehdyssä tutkimuksessa todetaan, että naisen sosioekonominen tausta on yhteydessä emättimen suotuisampaan bakteerikirjoon. Teoriani on, että naisten menestys ja parempi asema ei suinkaan johdu siitä, että heillä sattuu olemaan tietyt mikrobit emättimessään. Väitän, että taustalla on sosioekonomisen hierarkian yhteys stressihormonitasoihin ja parempiin elintapoihin. Korkean aseman tiedetään tasaavan stressihormonitasoja. Alhainen sosioekonominen tausta on yhteydessä alempaan asemaan yhteisön hierarkiassa. Tämä pätee myös eläinmaailmassa. Alemman aseman puolestaan tiedetään olevan yhteydessä korkeampiin stressihormonipitoisuuksiin.
Psykoterapian vaikutus ei ole aina positiivinen
Avaan eräällä luennolla ajatuksiani psykoterapiasta. Sanon, että joissain tapauksissa psykoterapia voi olla esteenä parantumiselle. Knuuti sanoo: “Todellisuudessahan psykoterapia on tutkimuksin osoitettu turvalliseksi ja vaikuttavaksi“. Totuus on että ristiriitaisia näkemyksiä psykoterapiasta on myös lääketieteen ammattilaisilla, ei vain minulla. Duodecim on julkaissut psykoterapian mahdollisista haitoista kyseisen teoksen.
Luennolla kerron selvästi, että kyseessä on oma ajatukseni ja että se voi poiketa joidenkin lääketieteen ammattilaisten näkemyksestä.
En luennollani kehota ketään lopettamaan psykoterapiaa, vaan pohtimaan, onko terapeutti ja psykoterapia toteutettu niin, että se tukee aidosti hyvinvointia. Olen ilokseni saanut kuulla kurssilaisilta, että monet terapeutit ovat ottaneet menetelmäni lämmöllä vastaan ja käyttäneet sen periaatteita ja harjoituksia vastaanotolla. Olen myös itse yhteistyössä psykologi-psykiatrin kanssa, joka aloittaa pian yhteistyön menetelmäni parissa.
Ajattelulla voi vaikuttaa millaisia mikrobeja kehossa viihtyy
Ajatuksemme tuottavat välittömästi reaktion kehossamme. Ajattelemme päivittäin 50 000 tietoista ja tiedostamatonta ajatusta. Nämä ajatukset tuottavat kehossa tunteen. Jos tunne on negatiiviseksi koettu, tuottaa keho stressihormoneita. Stressihormonien tiedetään olevan yhteydessä häiriintyneeseen mikrobistoon. Tulemalla tietoisiksi omista ajatuksistamme ja tunteistamme, käsittelemällä tiedostamattomat traumat voimme muuttaa tilannetta. Tämä vaikuttaa kehon stressihormonipitoisuuteen (todettu useissa tutkimuksissa) ja sitä kautta myös mikrobiomiin.
Aivojen stimuloimisen tiedetään olevan yhteydessä kehon suotuisampaan mikrobistoon. Tässä italialaisyliopiston tutkimuksessa ihmisten aivoja stimuloitiin sähköshokeilla viikkojen ajan. Tutkimuksessa todetaan, että ryhmä joka aivoja oli stimuloitu laihtui, myös heidän suolistobakteerikantansa muuttui stimuloinnin aikana suotuisammaksi. Kurssillani ei anneta sähköshokkeja, vaan tuotetaan stimuloidaan aivoja harjoituksilla. Olen todennut aivoaaltoja tutkivalla laitteella harjoittelun lisäävän gamma-, theta-, ja delta-aivoaaltoja.
Sydänkoherenssi on todellinen ilmiö
Knuuti on nostanut blogiinsa irrallisia lauseita kurssiltani. ”Nordinin mopo kuitenkin keulii pahasti.” Hän sanoo lehtihaastattelussa. Monet aiheet joista puhun kurssilla, eivät kuulu varsinaisesti lääketieteen piiriin, vaikka ne koskettavat kehoamme ja mieltämme. On siis ymmärrettävää, että Knuuti ei ole perehtynyt aiheeseen eikä ymmärrä esimerkiksi termiä sydänkoherenssi ja sen merkitystä terveydelle.
”Kun ihminen virittäytyy kiitollisuuteen, niin sydän alkaa toimia koherentisti.”
Kun ihminen kokee negatiivisia tunteita, tämän voi havaita sydämen toiminnassa. Sydämen rytmi ja toiminta muuttuu.
Tutkimusten mukaan, kun ihminen kokee kiitollisuuden tunteen, niin sydän alkaa toimia koherentisti. Sydänkoherenssi tarkoittaa, että Tutkimuksissa on todettu tunteiden vaikuttavan sydämen toimintaan. Kun ihminen kokee arvostuksen ja kiitollisuuden tunnetta, tiedetään sen vaikuttavan sydämen rytmiin. Tutkimuksissa kiitollisuusinterventioita on tutkittu laajasti. Tässä tutkimuksessa kiitollisuusintervention on todettu tukevan sydänpotilaiden parantumista.
Sydänkoherenssiin virittäytyminen hyödyttää myös ympärillä olevia. Tämä voi liittyä siihen, että tunteemme todella välittyvät kehon magneettikentän kautta. Eräässä tutkimuksessa tutkittiin lääkärin suorittaman rakkaus ja myötätunto -meditaation vaikuttavan myös potilaaseen.
Sydänkoherenssiin liittyviä tutkimuksia on lisää HearthMath-instituten sivuilla. Sydänkoherenssin on todettu vaikuttavan muun muassa empatiakykyyn eli tunteiden vastaanottamiseen.
”HeartMath research has demonstrated that different patterns of heart activity (which accompany different emotional states) have distinct effects on cognitive and emotional function. During stress and negative emotions, when the heart rhythm pattern is erratic and disordered, the corresponding pattern of neural signals traveling from the heart to the brain inhibits higher cognitive function. This limits our ability to think clearly, remember, learn, reason, and make effective decisions. In contrast, the more ordered and stable pattern of the heart’s input to the brain during positive emotional states has the opposite effect. It facilitates cognitive function and reinforces positive feelings and emotional stability.”
Muistot tallentuvat ympäri kehoa, soluihin.
”Muistot tallentuvat ympäri kehoa, soluihin.”
Kerron luennollani, että tiede ei ole vielä selvittänyt, missä muistot sijaitsevat. Elinsiirtopotilaiden kokemukset viittaavat siihen, että muistimme sijaitsee kaikkialla kehossa. Aivot toki järjestävät ja käsittelevät tuota tietoa. Tässä tutkimuksessa on todettu, että joidenkin elinsiirron saaneiden mieliteot muuttuivat uuden elimen saannin jälkeen.
Tässä on puolestaan todettu, että kohdunpoisto on vaikuttanut tilallisten muistojen katoamiseen.
Tiede ei ole yksimielinen siitä, missä ihmisen informaatio, kuten muistot sijaitsevat. Muistin sijainnille on erilaisia teorioita.
Tietoisuustaidoilla voidaan saada tuloksia turvallisesti
On paljon näyttöä, että tietoisuustaito- ja mielikuvaharjoittelulla voidaan vaikuttaa useisiin sairauksiin ja niiden hoitoon positiivisesti.
Esimerkiksi Massachusetts Medical Schoolin yhteydessä toimivassa Center of Mindfulnessissa on tutkittu tietoisten menetelmien tuomia hyötyjä monien sairauksien yhteydessä. Listaus sairauksista ja tutkimusten PubMed-linkit löytyvät Massachusetts Medical Schoolin artikkelikoosteesta.
Asetelma, jossa asetetaan lääketiede vastaan muu apu onkin mielestäni kestämätön lähtökohta, jos halutaan aidosti auttaa ihmisiä. Esimerkiksi minulle ja monikemikaaliyliherkkyydestä kärsiville asiakkailleni lääkärit eivät antaneet toivoa paranemisesta, vaikka keino oli olemassa jo vuosia. Tästä Suomessa tästä lääkärit eivät ole tienneet.Ymmärrän tottakai että on tarpeen varmistaa ihmisten turvallisuus.
Knuuti antaa mielikuvan, että esittämilleni asioille ei olisi tieteellistä pohjaa. Kaikki kertomani perustuu lukemaani kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Jos jokin on oma teoriani, sanon sen aina selkeästi, jolloin ihminen voi itse miettiä onko tulkinnasta samaa mieltä. Kurssi ei ole lääketieteellinen hoito, enkä puhu lääketieteen näkökulmasta, vaan tarkastellen suuria kokonaisuuksia, heijastaen kaiken ihmisyyden kokemukseen. Oma teoriani on, että monet fyysisistä sairauksista ovat heijastusta syvemmistä teemoista, joita keho-mielemme käsittelee. On ymmärrettävää, ettei Knuuti ole tässä kanssani samaa mieltä, sillä hänen näkökulmansa on kapea, lääketieteen näkökulma. Oma ammatillinen koulutukseni on painottunut vahvasti filosofiaan. Olen opiskellut mielen ja tietoisuuden kehitystä ja oppinut näkemään, miten tietoisuutemme vaikuttaa fyysiseen ympäristöön.
Knuutin argumentti verkkokurssini vaarallisuudesta perustuu ajatukselle, että jos joku harhautuu jättämään lääketieteellisen hoidon ottamatta kurssille osallistumisen tai harjoituksen vuoksi, hänen hoitonsa saattaa jäädä puutteelliseksi ja altistaa riskeille.
En voi olla ajattelematta, että tähän ajatukseen perustuva väite kurssin vaarallisuudesta on jo ihmisten omaa arviointikykyä alentavaa. On voitava luottaa siihen, että ihmiset ymmärtävät selkeitä ohjeita.
Tietooni ei ole tullut, että kukaan olisi jättänyt lääketieteellistä hoitoa kesken kurssille osallistumisen vuoksi, eikä siihen kannusteta. Kurssi alkaa kertomalla, ettei kyseessä ole hoito ja että tarpeen tullen on hakeuduttava lääketieteen ammattilaisen arvioitavaksi.
Ensimmäisessä kurssimoduulissa olevissa turvallisuusohjeissa sanotaan hyvin selkeästi näin: HUOM! Kurssi ei sulje pois eikä korvaa mitään lääketieteellistä hoitoa. Aina jos epäilet aihetta kääntyä terveydenhuollon ammattilaisen puoleen, olethan hyvä ja toimit niin.
Sen lisäksi jo kurssin julkisilla verkkosivuilla sanotaan näin:
Kuten olen moneen kertaan ja jokaisessa haastattelussa sanonut, kurssia voi käyttää hoidon tueksi, eikä menetelmä sulje pois mitään lääketieteellistä hoitoa, eikä ole itsessään tarkoitettu hoidoksi. Kurssi ei ole hoito, vaan menetelmä. Menetelmä tarkoittaa järjestelmällistä tapaa suorittaa jokin toiminto, kurssini tapauksessa ajatustoiminto ja harjoitus.
Pähkinäallergiaan liittyvät väitteet
Lisäksi esille on nostettu isona asia pähkinäallergia. En puhu kurssilla sanallakaan pähkinästä tai pähkinäallergiasta, vaikka näin on annettu ymmärtää.
Eräs kurssilainen sen sijaan kertoi itse huomanneensa voivansa syödä jopa pähkinää käytyään kurssin. Jaoin sosiaalisessa mediassa kuvana hänen viestinsä saatetekstillä, jossa kerroin, että tällaistakin paranemista ihmiselle VOI tapahtua. Olin korostanut sanaa VOI, sillä halusin kuvata mahdollisuutta ja välttää tilanteen jossa minun väitettäisiin väittäneen.
Kurssimateriaalissa pähkinästä ei mainita mitään. Turvallisuusohjeissa mainitaan myös erikseen vakavista allergioista näin käyttäen pähkinää esimerkkinä: ”Jos kärsit vakavasta ruokaan tai muuhun altisteeseen liittyvästä reaktiosta, voit harjoitella mielikuva-altisteella. Esimerkiksi ampiaiseen liittyvissä haasteissa ei ole tarpeen altistua ollenkaan, vaan voit aina harjoitella mielikuvien tasolla. Voit myös käyttää ”sijaisaltistetta”, kuten herkkupussia jossa kuvittelet olevan pähkinöitä tai muuta mieluisaa.”
Tästäkin asiasta on annettu kuitenkin ymmärtää, että kurssimateriaalissa väitetään pähkinäallergisen voivan syödä pähkinää tai että kannustaisin kurssilla antamaan lapselle pähkinää. Näin ei missään kohtaa sanota. Tulkinnat on luotu täysin asioita sieltä täältä yhdistelemällä.
Apua monenlaisiin tilanteisiin
Tavoitteeni kurssissa on tuoda myös muiden saataville sitä apua ja tietoa, joka on itseäni on auttanut niin paljon.
Olen itse kärsinyt vuosia muun muassa näistä sairauksista: Hashimoton taudista, Raynaud’sin syndroomasta, ympäristöyliherkkyyksitä kuten sisäilmasairaudesta, monikemikaaliyliherkkyydestä, kilpirauhasen kasvaimista. Näiden lisäksi kärsin voimakkaista ruoka-aineyliherkkyyksistä gluteenille ja maidolle. Kävin yleislääkäreillä, erikoislääkäreillä sekä funktionaalisella lääkärillä. Minusta otettiin kymmeniä verikokeita ja tutkimuksia. Kävin kymmeniä kertoja lääkäreillä hiivan ja kutinaoireiden takia. Näihin kaikkiin löysin avun tietoisten menetelmien kautta.
Uskon yhteistyöhön ja siihen ettei kaikkia mahdollisuuksia auttaa ihmisiä voimaan paremmin ole vielä täysin tutkittu.
Kuten Columbian ja Toronton yliopistoissa tutkijana toimiva psykiatri Norman Doidge toteaa kirjassaan Aivot ja paranemisen ihme:
“Vielä 20 vuotta sitten vallinneen käsityksen mukaan tutkijat uskoivat aivojen hermoverkkojen olevan muuttumattomat. Neuroplastikot kuitenkin osoittivat tämän vääräksi saatuaan käyttöönsä uutta teknologiaa, jonka avulla oli mahdollista tarkkailla aivojen toimintoja ja havaita aivojen muuttuvan, kun ne tekivät töitä. Sadoissa tutkimuksissa on sen jälkeen todistettu, että mielen tason aktiivisuus muovaa aivoja ja että oppiminen voi käynnistää prosesseja, jotka muuttavat hermoston rakennetta.”
Vastakkainasettelua ja politiikka
Uskonkin verkkokurssini ja menetelmäni julkisen teilauksen takana olevan muutakin kuin huoli ihmisten turvallisuudesta. Ehkä ihmisiä ärsyttää persoonani tai puhetapani, aiheeni tai historiani tai se etten ole lääkäri? Vuosien huolellinen tutustuminen aihepiiriin ei tunnu monelle riittävän. Ehkä tausatalla on jopa politiikka? Viimeisimmät kurssista julkaistut artikkelit ja tekstit vaikuttavat enemmän muulta kuin varsinaiseen kurssin turvallisuuteen liittyvältä huolelta.
Kurssilla on jo lähes 4 000 osallistujaa ja palaute heiltä on lähes poikkeuksetta erittäin positiivista. Olen listannut kurssilaisten lähettämiä palautteita tänne. Instagram-sivuni kokokohdat -napista löydät vielä lisää palautteita.
Toivoisin, että Suomessakin voitaisiin arvostelun ja vastakkainasettelun sijaan miettiä, mitä hyötyä voitaisiin saavuttaa tietoisten menetelmien ja perinteisempien lääketieteellisten menetelmien yhteistyöllä sekä maailmankuvan avartamisella.
Voitaisiinko olla kiinnostuneita siitä, että verkkokurssini kyselyyn vastanneista yli 90 % on kokenut saaneensa kurssista apua oireisiinsa? Olen heti ensimmäisten hienojen tulosten jälkeen kesäkuusta alkaen ehdottanut menetelmän tutkimista, mutta kiinnostusta tutkimuksiin ei ole vielä ollut – yhtä lukuunottamatta. Tyydytään vain toteamaan ettei tutkimusta ole. Mutta voitaisiinko tutkimuksia tehdä?
Voisi myös olla kiinnostavaa kuulla kurssilaisten kokemuksia. Lehtihaastatteluista kurssista hyötyneiden äänet on toimitusten päätöksellä järjestelmällisesti haluttu rajata pois. Eilen minua pyydettiin haastateltavaksi TV-ohjelmaan, ehdotin että minun sijaan haastateltaisiin ihmistä, jolla on aidosti kokemusta kurssin menetelmästä ja sen soveltamisesta erilaisiin terveyshaasteisiin. TV-ohjelma ei tarttunut ehdotukseeni.
Rakentavaa keskustelua sydänkoherenssista käsin
Verkkokurssini menetelmä ei siis ole ristiriidassa lääketieteellisen tutkimuksen kanssa. Toisaalta, verkkokurssini aihe on paljon laajempi ja menee alueille, joille lääketieteellä ei ole asiaa. Olen koonnut tänne sivulle linkkejä tutkijoiden sivuille, joiden työhön menetelmäni tausta perustuu. Heistä lähes kaikki työskentelevät yliopistoissa ja tekevät yliopistollista tutkimusta. Sivun linkkien kautta löytyy lisää tutkimuksia.
Toivon sydämestäni, että Suomessakin päästään keskustelussa sellaiselle tasolle, että vastakkainasettelun sijaan voidaan yrittää ymmärtää taustoja ja keskustella rakentavasti.
Olen jo nyt muokannut muun muassa kurssin verkkosivua saamani palautteen pohjalta entistä selkeämmäksi ja pari viikkoa sitten kurssialustalla julkaistiin kesällä kuvatut kokonaan uudet luentovideot. Olen myös poistanut väärinymmärryksiä aiheuttaneita somepostauksia ja lisännyt asiantuntija-arvioiden perusteella täsmennyksiä kurssimateriaaleihin.
Rakentavan keskustelun avulla voimme kehittää asiota, oli tavoite on varmistaa turvallisuus tai jakaa tärkeää tietoa. Lehtien palstojen kautta ei useinkaan ole juuri saatu hyvää aikaan. Avataan silmät toisten ajatuksille ja nähdään vierailtakin tuntuvat asiat rakkaudella (tästä puhun verkkokurssin näköä käsittelevällä luennolla).
Ennen kaikkea toivon, että keskustelua asioista opetellaan käymään jokaisen ihmisyyttä arvostaen.
Kiitos siis asiallisista, rakentavista kommenteista.
Lääkäri Knuutille erityiset kiitokset. Kiitos että patistit minut kirjoittamaan tämän tekstin. Pyydän, että väärinkäsitykset ja virheelliset tulkinnat korjataan ja oikaistaan blogissa sekä medioissa.
Rakkaudella
Maria
9.10.2019
Miten biomagneettinen kenttä siirtää informaatiota? Missä muodossa informaatio on? Miten informaatiota mitataan tai sen olemassaolo magneettikentässä todennetaan? Millä mekanismilla keho vastaanottaa magneettikentän informaatiota?
Mistä sydänkoherenssi on saanut nimensä? Mitkä asiat sydänkoherenssissa ovat keskenään koherentteja ja miten koherenssi mitataan? Millä mekanismilla koherenssi vaikuttaa kehon biologiaan?
9.10.2019
Todella selkeä ja asiallinen vastine!
9.10.2019
Oletko ajatellut, että 90% hyvästä palautteesta tulee ihmisiltä, jotka ovat perinteistä ”höyrykansaa”, ja diagnosoivat itselleen kaikki mahdolliset sairaudet ja vaivat. Näitä ihmisiä on valtavasti perusterveydenhuollon äärellä, ja kaikesta huolimatta heiltä ei löydy mitään vaivaa, vaan usein on kyse ns. luulosairaudesta. Ihmisen kehossa tapahtuu valtavasti erilaisia asioita, ja jotkin oireet ovat ihan luonnollisia viestejä meille – ei mitään sairauksia. Ns. Trendisairauksien (ibs, ferritiinin puute jne) myötä ihmiset ylitulkitsevat kehon viestejä, ja hakeutuvat lääkäriin ennen kun perusasiat on laitettu kuntoon (uni, ruoka, liikkuminen ja stressi). Ja usein väitetään kiven kovaan olevan jokin sairaus, vaikka missään kokeissa ei voida näyttää näin olevan. Näin ollen kurssisi toimivuus perustuu siihen, että ihmiset oppivat siellä keinon päästää irti kuvitelmistaan ja näin ollen kokevat sen parantavana keinona. Toki silloinhan se toteutuu tarkoituksen mukaisesti, mutta ei ole todellisuudessa parantanut mistään muusta kun luulosairaudesta. Voisi verrata karkeasti placebo-hoitoon. Allekirjoitan täysin sanomasi stressin hoidosta, mutta on myös totta, että kurssissa on paljon huuhaata joka kalskahtaa tieteelliselle, kun käytetään hienoja termejä. Jotka ei todellisuudessa esimerkiksi anatomian ja fysiologian lehtorin mukaan tarkoita mitään niin hienoa ja läpimurtavaa kuin voisi kirjoittamastasi käsittää (kuten neuroplastisuus).
29.10.2019
Hei Maria,
Uskon täysin , että toimit puhtaasta sydämestä sekä auttamisen halusta.
On jokseenkin vilpillisen tuntuista kuitenkin kertoa kuinka menetelmäsi voi tarjota avun moniin asioihin joihin lääketiedekään ei ole voinut auttaa. Tämän jälkeen kuitenkin disclaimerina toteat, että aina tulee keskustella lääkärin kanssa jos lääkinnällisen hoidon meinaa keskeyttää. Jos lääketieteestä ei ole ollut apua, miksi vastuu hoidon ulkopuolelle jättäytymisestä tulisi sysätä lääkäreille.
Fakta tottakai on että stressi vaikuttaa erittäin moninaisiin tiloihin ja pahentaa oleellisesti useaa sairautta tai saa sen ns on/off mekanismin kautta laukeamaan.
Ihmisille on erittäin luontevaa löydettyään itse avun johonkin pitää sitä universaalina ratkaisuna kaikille. Tällainen populismi on silloin helppoa jos ei ota varsinaista hoitovastuuta, tätä etuoikeutta ei lääkäreillä ole.
Sinun menetelmäsi on herättänyt laaja-alaista huolta sekä medisiinisissä, että myös monien vaihtoehtoisten hoitomuotoja kannattavien tahojen kohdalla. Taustalla on tosiasiallinen monitaihoinenhuoli. Toisaalta yksilönturvasta ja toisaalta sen suhteen, että koska on olemassa runsaasti vaihtoehtoisen puolen hoitoja, joiden uskottavuutta menetelmäsi auttamattomasti syö.
Itse olen saanut apua moneen vaivaan sekä lääketieteestä, että myös modernin medisiinan ulkoisia kanavia. Olen erittäin kiitollinen molemmille.
Mistä ikinä ihminen saakaan avun on se ehdottoman upea asia, minusta mikään keino ei ole toistaan parempi tai huonompi.
Syytät Knuutia kapeanäköisyydestä, ilmeisimmin vedoten puhtaasti hänen lääkäriyteensä. Tämä tuntuu varsin julmalta varsinkaan, kun et ilmeisimmin tunne henkilön moniammatillista osaamista lainkaan.
Julistat myös ettei kukaan 4000 kurssilaisestasi ole tehnyt samoja päätelmiä kuin lääkäri Knuuti, kuinka voit olla tästä varma?
On myös täysin holtitonta julistaa prosenttiosuuksia HIV:n tartuttavuudesta. Varsinkaan tämän asian kanssa ei voida pelata prosenteilla.
Kommenteistasi synnytyksen jälkeisen masennuksen tuputamisesta olen hämilläni. Sinulle kysymys on voinut olla turha, mutta on myös äitejä joilta kukaan ei tätä asiaa ole koskaan kysynyt. Eivätkä he muuten olisi saaneet apua tilanteeseensa. Jos muutamaa äitiä loukkaa neuvolassa mielialakysely on se ehkä pienempi paha kuin yksin lapsen kanssa jäävä masentunut äiti.
En tiedä oletko sinä nähnyt lastenteholla pieniä vastasyntyneitä, joilla on pysyvä aivovaurio kotisynnytyksen jäljiltä, jossa asiat eivät ole menneet hyvin. Hyvin menee varmasti 99.5%, mutta minä olen nähnyt muutaman noista 1/200 lapsesta ja sen tuska on mittava perheelle. Nykyinen äitiyden julmuus, kuinka äidin huonoutta arvotetaan synnytystapa valinnoista lähtien on kamalaa.
On varmaan helppo tuudittautua siihen, että toimintaasi pidetään vaarallisena persoonasi tai äänesi vuoksi, mutta valitettavasti tämä johtuu asian sisällöstä.
Minua kiinnostaa otatko sinä vastuuta yhtään mistään mistä puhut. Esim jos henkilö joka nyt on sietänyt pähkinää vaikean pähkinäallergian jälkeen, jospa hän toisessa stressaantuneemmassa tai muuten herkistyneessä vaiheessa ei taas siedäkään pähkinää vaan kuolee anafylaktiseen shokkiin. Myönnätkö tällöin kuolemantuottamuksen?
On todella helppo tarjota ratkaisuja jos ei ota vastuuta. Toivon että ymmärrät lopettaa toimintasi kyseisessä muodossa. Sinulla voi olla varsin hienoja stressinhallinta keinoja ja niillä todella voi helpottaa erinäisten sairauksien oireita, kannustaisin kuitenkin varovaisuuteen puhuessasi paranemisesta.
9.11.2019
Kyllä on ihan huuhaata- itseltäni esim. kohtu poistettu eivätkä minkäänlaiset muistot ole hävinneet vaan olen mieleltäni aivan samanlainen kuin ennen
Vai että muistot sijaitsisivat mm. kohdussa, huh……. onpa vaarallista puhetta arkkitehdilta, jolla ei mitään lääketieteellistä koulutusta