Olin kolmatta tai neljättä kertaa Skidit Festarit -kaupunkifestareilla pitäimässä arkkitehtuurityöpajaa. En ole ikinä oikein ehtinyt tutustumaan muuhun tapahtumatarjontaan, joten en osaa arvioida festareiden onnistumista muuten kuin lasten kertoman palautteen kautta.
Hoitaja, jonka piti tulla hengailemaan lasten kanssa päiväksi perui. Liimasin lasten selkään tarrat, joissa oli yhteystietoni ja sanoin, että saavat käydä aina tietyssä puuhapisteessä itsekseen. Hauskinta heillä oli ”radalla” eli Gymin liikuntapisteessä ja Designmuseon työpajassa, jossa oli bObles-huonekaluja. Vaikka meillä on kotona / naapureilla omat ”ötökät” bOblesit jaksoivat innostaa. Ja kuten kuvasta näkyy, myös leijoja tuli tehtyä.
Pienet festarivieraat tekivät lähes kolmesataa yrttiarkkitehtuurityyppiä päivän aikana. Olen tehnyt tyyppejä useissa työpajoissa samalla kaavalla, mutta tästä innostuu aina yhtä paljon. Päivä hurahti hetkessä! Tässä muutamia.
Suosittelen opettajia ja varhaiskasvattajia kokeilemaan tätä lasten kanssa. Tehtävä auttaa näkemään lähiympäristön arkkitehtuurin eri tavalla. Ohjeet toteutukseen on tämän linkin takana. Tehtävä todellakin avaa silmät. Kotimatkalla näin tyyppejä jokaisen talon julkisivussa.
Meidän lapset ovat jo niin tottuneita äidin työpajoihin, että päivä sujui loistavasti ilman hoitajaakin. Yhden kerran kävimme yhdessä syömässä ja yhden kerran annoin isoveljelle hattararahat taskuun.
PS. Jalkani ovat muussia.