ARVONTA SUORITETTU!
Meidän lapset odottavat innoissaan huomista. Lapset tutustuvat koulun kanssa nyt kuukauden ajan vanhempien työpaikkoihin, mikä on minusta aivan loistava asia. Tiistaina lapset kävivät katsomassa upeaa arkkitehtitoimistoa, ja huomenna perjantaina pienet koululaiset pääsevät tutustumaan tyystin erilaiseen työpaikkaan. Nimittäin pop-tähden homma on myös ihan oikea työ!
Lasten koululuokat pääsevät siis Tavastialle seuraamaan Reinon soundcheckiä, eli valmistautumista illan keikkoihin. Koulun käytävillä kaikuukin aamuisin ja iltapäivisin usein ”Täällä mä oon”eli joukossa on monta Reinon isoa pientä fania.
Reinolla on huomenna kaksi keikkaa Tavastialla, yleisön pyynnöstä, toinen illan keikoista on sallittu kaiken ikäisille. Siis aivan perheen pienimmätkin pääsevät keikalle huomenna perjantaina klo 18. Aikuisten keikka alkaa Tavastialla klo 22.30. Liput maksavat 22,50€.
Keikalle lapsiporukalla
Osallistu kertomalla kommenttikentässä, millaisella porukalla menisit huomiselle Reino Nordinin Tavastian ikärajattomalle keikalle. Lähdetkö näyttämään kummilapselle lempparibiisin vai vietkö lapset ja heidän parhaat kaverit ekalle keikalle? Arvon kaksi voittajaa puolen päivän aikoihin. Muista laittaa kommenttikentän tietoihin toimiva sähköpostiosoite, jotta saan kiinni mahdollisen voittajan!
Keikalla kuullaan myös uusi biisi, Ytimeen.
Ylimmät kuvat: Julius Konttinen
Arvonta on suoritettu, keikalle pääsee Inga lapsensa kanssa ja Annen nelilapsinen perhe.


1.3.2018
Oman pojan kanssa <3
1.3.2018
Omat lapset. Tyttö ja poika. Mun ihmeeni . Sekä mun mies :jalokiven, kirkkain kruunun.
1.3.2018
Oman tyttären kanssa.
Hänelle laulan #säootihmeeni joka ilta.
1.3.2018
Omien poikien kanssa ☺jouduttiin perumaan hiihtoloman suunnitelmat flunssan takia. Nyt on flunssa selätetty ja olisi mahtavaa yllättää pojat mahtavalla keikalla.
1.3.2018
Kuusi lapsisen perheen isompien lasten kanssa, koska heidän kanssaan tulee nykyään vähiten tehtyä enää mitään yhdessä (niin omat jutut ymmärrettävästi jo ? että aina ei saa houkuteltua mukaan joka paikkaan), lisäksi tyttärellä on kohta syntymäpäivä joten tämä voisi olla kiva etukäteis lahja hänelle
1.3.2018
Kummityttöni ja hänen siskonsa, oma poikani vielä liian pieni lähtemään.
1.3.2018
Oman pojan kanssa! Ois ihanaa!
1.3.2018
En menisi itse, vaan antaisin liput maailman parhaimmalle lastenhoitajalle jonka veljen tyttö tulee vlopuksi Helsinkiin hiihtolomalle ja pääsisivät yhdessä fiilistelemään keikkaa. Tämä olisi samalla pieni kiitos ja viesti hänelle, että hän on meille tosi tärkeä.
1.3.2018
Omien poikieni kanssa lähtisin, jotka ovat kanssani suuria faneja. Ei olla vielä päästy yhdessä keikoille heidän pyynnöistään huolimatta, niin tämä olisi ihana yllätys heille.?
1.3.2018
Veisin ystäväni lapset joiden kanssa on tullut vietettyä aivan liian vähän aikaa viimeaikoina. <3
2.3.2018
Meiltä lähtisi junnut, jotka fanittaa Reikkiä ihan kympillä (äitinsä takia) isänsä kanssa sinne, koska äiti on jo menossa kavereidensa kanssa. Muksut rakastaa musiikkia ja ovat keikkailleet aktiivisesti parivuotiaasta asti. Kiitos, kun otatte pienetkin huomioon ! 🙂
1.3.2018
Omat isommat pojat (7 ja 12 vuotiaat) lähtisi mukaan. Faneja ollaan sekä lapset että äiti ❤️ Nuorempi pojista soittaa kitaraa ja molemmat olisivat varmasti ikionnellisia keikalle pääsystä. Tekisi myös hyvää äidille, päivät menee pienen erityislapsen kanssa kotona, irtiotto tulisi tarpeeseen. Olisi ihana yllätys meille kaikille.
1.3.2018
Antaisin liput hyväntekeväisyyteen, niin että jonkun vähävaraisen perheen/perheiden lapset pääsisivät kokemaan elämyksen, johon heillä ei ehkä muuten olisi ikinä mahdollisuutta ❤️
1.3.2018
Perheen kanssa mentäis! Tytär sais valkata kamun mukaan.
1.3.2018
Oman tyttären kanssa menisin. Tytär saisi ottaa mukaansa myös ystävänsä.
1.3.2018
Mun lapset laittaisin matkaan kummitäteineen. Kolme teini-ikäistä/nuorta aikuista jotka kaikki fanittaa Reinoa ja koittavat minunkin pääni kääntää (Rhinos-tuotanto puri kyllä aikanaan). Nuorimmalla ei vielä kuukauteen ikä riitä muille keikoille. Vaan ehkä olis kiva jos palkinto menee joillekin ihan pienille faneille. Muistan kun oltiin PMMP:n keikalla kymmenisen vuotta sitten. Ja lapsetkin muistaa.
1.3.2018
Veisin kaksi lastani! He eivät paljon biisejä laulele, mut Reinon omista, kumma kyllä, useitakin.
1.3.2018
Lähtisin perheeni kanssa eli mieheni ja kolmen lapsemme kanssa. Autossa usein kuuluu kappale Antaudun ja takapenkillä lauletaan mukana.
1.3.2018
Ottaisin mukaan 3 lastani ♡♡♡
1.3.2018
Lähtisin poikieni ja mieheni kanssa (sekä mahavauvan). Toiveena olisi, että saisi vaikka synnytyksen käyntiin jammailemalla.
1.3.2018
Meillä on kolme lasta ja olisi mukava tehdä lomalla yhdessä jotain.Tulisimme perheen kanssa Lahdesta.Tämä uppoaisi teiniin ja pikkuveljiin 11v ja 14v.
1.3.2018
Varmaan olis tulossa 5-6 vuotiaita Espoosta!
1.3.2018
Voi!! Veisin intoa piukassa olevat alakoululaiset ja taaperot juhlimaan ja fanittamaan Reinoa! Ollut niin vauvahuolien täyttämä lomaviikko, että olisi todella lapsille huikea yllätys! Eli lähtisi koko perheemme: Vanhemmat, 12v, 10v, 3v, 1v. ja masuvauva. Harvemmin on varaa tämmöisiin menoihin.
1.3.2018
Omat ja naapurin muksut
1.3.2018
8 vee poikani, joka fanittaa Reinoa.
1.3.2018
Mukaani lähtisi omat kolme tyttöäni ja kahdelle vanhimmalle kaverit mukaan sekä äitini ja ehkäpä myös mieheni voisi innostua. Voitto olisi enemmän kuin tarpeen pitkien sairasteluiden ja raskaiden kuukausien keskelle, oikea ihana piristys.
1.3.2018
Veisin 10-vuotiaat kaksostyttöni ekaa kertaa Tavastialle.
1.3.2018
Veisin omat tyttäreni, 5- ja 2-vuotiaat, ekaa kertaa Tavastialle. Erityisesti 2-vuotias on fanittanut Reinoa jo pitkään!?
1.3.2018
Veisin tyttöni 8v ja poikani 6v ekalle keikalle ikinä, olisivat aivan pähkinöinä tällaisesta mahdollisuudesta! 🙂
1.3.2018
Veisin keikalle lapseni 8.v. Ja 9.v. Kovia musiikin kuuntelijoita ?
1.3.2018
Veisin keikalle äitini ja poikani (2x 5v.). Tykätään kaikki tosi kovin Reinon musasta, mutta mä olen vielä ainoa joka on päässyt häntä livenä kuulemaan.
1.3.2018
Kummityttöni Helmin perheineen ?
1.3.2018
Joel Daniel Antti ja 2 äippä ❤
1.3.2018
Ottaisin lapseni Tuukan ja Taikan mukaan ?❤
1.3.2018
Lasten kanssa 2kpl ja mieheni ottaisin mukaan ?
1.3.2018
Mä veisin mun tytöt 10v ja 7v. Ekalle keikalle. ?
1.3.2018
Veisin 12 ja 14 vuotiaat tyttäreni.
1.3.2018
Ystävän lapsineen mukaan nappaisin <3
1.3.2018
Omien tyttöjen kanssa lähettäis fiilistelmään. Olisi tyttöjen ensimmäinen konsertti ikinä. Luulen et olisivat aika onnellisia, äiti myös.
1.3.2018
Uuuuu mahtavaa keikalle omien likkojen ja ystävien kanssa?
1.3.2018
Lähtisin oman tyttöni kanssa joka tykkää tosi paljon antaudun biisistä( ja äitiki haluis päästä livenä kattoo ?) ja kummipojan ja hänen äitinsä kanssa ?
1.3.2018
Oma 6-v poika ja 9-v tyttö lähtisi mukaan! Poika etenkin on suuri Reino-fani:).
1.3.2018
Veisin mun kaikki 4 tyttöä (5-12v.) Ne olis NIIN fiiliksissä! Tällä porukalla harvoin päästään mihinkään kun tulee aika kalliiksi liput…
1.3.2018
Poikani kanssa. Lisäksi kavereita vois lähteä mukaan.
1.3.2018
Veisin lapsen ja siipan lisäksi kummilapseni sekä hänen ihanan äitinsä, kenellä on ensi viikolla synttärit (kummilapsellakin on parin viikon päästä)! Miten ihanaa olisi juhlistaa heitä Tavastialla! Ja ois skidien eka kerta Tavastialla. Vau!
1.3.2018
Hei me niin tarvittais tätä!
Ollaan vedetty mun parhaan ystävän kanssa tämä viikko molemmat yyhoona. Miehet matkoilla toisella maalla. Reinon keikka piristäisi meitä ja meidän katrasta. Keikalle siis lähdettäisiin vahvalla 7 hengen naisporukalla Iät 9, 6, 4 2x1vee ja pari vähän enemmän 🙂
1.3.2018
Mä veisin mun lapset 11v ja poika 8v ja tyttö 2v ?
1.3.2018
Omat lapset 9 ja 11. Juuri sopivasti ollaan muutettu tänne pk-seudulle ja olisi vähän piristystä kaiken uuden keskellä.
1.3.2018
Lähtisin koko perheen (lapset 10v, 7v ja iskä) kanssa nauttimaan hyvästä musiikista ja yhteisestä ajasta!
1.3.2018
Lähtisin mun 6-vuotiaan poikani kanssa, joka on äitinsä tavoin Reino-fani!
1.3.2018
Lähtisin maanantaina 8vuotta täyttävän tyttäreni kanssa ? Ehkä myös isä/mieheni saisi tulla mukaan. Ollaan käyty tyttären kanssa Tallinnan päiväristeilyllä katsomassa Reinoa ja Reino tuli tuolloin maissa olon aikana istumaan meidän pöytään ja kyselemään tyttäreltämme kuulumisia. Välispiikeissä puhui useasti tyttärestämme ja tuli vielä polvilleen laulamaan pitäen kädestä kiinni tyttöämme. Kyllä oli tytär niin otettu!! Pitkään puhuttiin tästä kotona myös reissun jälkeen. Lähes koko levyn biisit osaa ulkoa ja myös vanhempia biisejä mitä äiti on kuunnellut ?
1.3.2018
Ja olisihan se mukavaa jos saisi tytär ottaa vaikka kaverin vielä mukaan ? Hänen parhaalla ystävällään on myös synttärit ylihuomenna joten saisi vaikka hänet mukaan.
1.3.2018
Veisin mieheni kanssa hänen kaksi poikaa, 8v ja 10v joita me nähdään aivan liian harvoin. Kahden viikon välein. Heillä on ollut raskaita aikoja ja olisi ihana saada heidät rentoutumaan Reinon musiikilla. He eivät ole käyneet ikinä millään keikalla, joten olisi elämys. Olemme heille yrittäneet opettaa, että voi tehdä muutakin työtä kun kasistaneljään ma-pe töitä ??