Kaupallinen yhteistyö MYSSYFARMI Kävin viime keväänä katselemassa Myssyfarmin uuden malliston julkaisua TRE-myymälässä. Olin tosi otettu, että minut oli kutsuttu paikalle, sillä suomalaisia kutsuttujen joukossa oli vain muutama. Suurin osa Myssyfarmin faneista kun on aasialaisia. Paikalla oli toimittajia ainakin Koreasta ja Japanista. Siellä suomalaiset Myssyt ovat todella cool. Mielenkiintoista! Mikä Myssyistä sitten tekee niin erityisiä?...
Arvonta! Voita lapsiporukalle liput Reino Nordinin keikalle
ARVONTA SUORITETTU! Meidän lapset odottavat innoissaan huomista. Lapset tutustuvat koulun kanssa nyt kuukauden ajan vanhempien työpaikkoihin, mikä on minusta aivan loistava asia. Tiistaina lapset kävivät katsomassa upeaa arkkitehtitoimistoa, ja huomenna perjantaina pienet koululaiset pääsevät tutustumaan tyystin erilaiseen työpaikkaan. Nimittäin pop-tähden homma on myös ihan oikea työ! Lasten koululuokat pääsevät siis Tavastialle seuraamaan Reinon soundcheckiä, eli...
Arvonta! Voita Lunette-kuukautiskuppi
Nyt seitsemän kuukautiskuppivuoden jälkeen minua ihan harmittaa kaikki jo menneet kuukautiset, joina käytin kertakäyttöisiä tamponeita tai siteitä. Synnytin paljon turhaa roskaa! Onneksi ei ole myöhäistä korjata asiaa, niin kauan kuin munasarjat vähääkään puksuttaa. Olen niin innoissani siitä, että saan antaa myös kolmelle lukijalle mahdollisuuden tutustua tähän ihanaan silikonikupposeen, joka on ainakin minun tapauksessa pelastanut menkat kemikaali- ja ekoahdistukselta....
Lantionpohjalihakset joulukuntoon eli RFSU Arvonta
Sain joskus ikuisuus sitten kokeiltavaksi geishakuulia, joiden avulla voi harjoittaa lantionpohjalihaksia. Täytyy sanoa, että ihan jokapäiväiseen treeniin en ole saanut itseäni patistettua, mutta joskus kyllä harjoittelen. ”Lantionpohjan lihasten harjoittelun avulla voi lisätä sukuelinten alueen tuntemuksia, sukuelinten alueen verenkiertoa, seksuaalista halukkuutta, mahdollistaa orgasmin hallintaa, ehkäistä virtsanpidätysvaikeuksia/parantaa virtsanpidätyskykyä, ehkäistä kohdunlaskeumaa ja saamaan takaisin emättimen lihasjäntevyys synnytyksen jälkeen.” sanotaan RFSU:n...
Joulu riippuu fiiliksestä – Gymin rengasarvonta
Terveiset epätoivoisen kaaoksen keskeltä. Täällä meidän remontissa on juuri täysi katastrofi. Kaksi huonetta pois käytöstä ja äsken selvisi että ei toivoakaan saada jouluksi valmista. Kysyin äsken mieheltä lupaa hermoromahdukseen. Ei myönnetty. Pakko tästäkin vaan selvitä. Yritän hokea, että ei se joulu synny siististä kodista, täydellisestä jouluateriasta ja lököilystä sohvalla. Joulufiilis riippuu mistä roikkuu. Yleensä fiiliksestä. Riippumisestahan tulee...
Meine Base -arvonta
Tässä piiitkästä, pitkästä aikaa arvonta. Osallistua voi kirjoittamalla tänne kommenttikenttään jonkin vanhan suolan, joka janottaa. Jotain mitä kaipaat menneisyydestä. Ja jos et keksi, kirjoita vaan että Meine Base. Muista kirjoittaa sähköpostioisoitteesi tuohon erilliseen kohtaan, jossa sitä kysytään. Sähköpostiosoite ei näy muille. Lähetän voittajille viestiä. Tuotepalkintona: MeineBase 750 g (peruskoko), kolme palkintoa MeineBase 75 g (kokeilu-/matkapakkaus), viisi palkintoa...
Rakennuslääkäri
Uusimmassa Kotilääkäri-lehdessä on kertomus homeretkestäni… joka ei ole vieläkään tullut päätepysäkille! Sain tiedon, että minut on hyväksytty opiskelemaan rakennusterveysasiantuntijaksi, kansankielellä talolääkäriksi. Olen niin tyytyväinen. Seikkailu mikrobien, asbestin, vocien, kosteusvaurioiden ja riskirakenteiden kanssa jatkuu! Opiskeluni rahoitan tekemällä kodin terveystarkastuksia sekä asuntojen ja toimitilojen sisäilmariskianalyysejä. Kodin terveystarkastuksen tavoite on kartoittaa kodin sisäilmaan vaikuttavat tekijät. Ajoissa tehty terveystarkastus...