Raudanpuute ja raskaus – Luonnollinen hoito alhaiseen hemoglobiiniin

Raudanpuute ja raskaus kuuluvat yhteen – jossain määrin! Nimittäin raskauden edetessä naisen veren määrä kasvaa, jolloin veri ”laimenee”. On siis ihan normaalia, että hemoglobiini laskee normaalista. (Tämä kirjoitus sisältää affiliate-linkkejä, eli saan provikan *linkkien kautta tehdyistä ostoista) Monelle – minullekin – käy kuitenkin niin, että varastot humpasahtavat niin että portaita ei pääse enää ylös...

Pasta bolognese tuo kasviksia salaa lasten lautasille – Tämä on perheemme suosikkiresepti

ravinteikas pasta bolognese a la nordin

Pasta bolognese resepti à la Nordin on käsite, jonka koko lähipiirimme tuntee. Kirjoitin tämän reseptin alunperin vuonna 2017, mutta nyt 2024 päivitän reseptiä, sillä se on evolvoitunut niin aineksien kuin teko-ohjeen osalta. Olen kehittänyt reseptiä niin, että se on entistä helpompi valmistaa. Raaka-aineita on myös tuunattu niin, että kasvava lapsi tai raskaanaoleva äitikin saa...

Kemikaaliton paistinpannu, jota ei saa pilalle – Neljä syytä hankkia hiiliteräspannu

turvallinen paistinpannu kemikaalit hiiliteräs

Kemikaaliton paistinpannu on valintani. Tässä postauksessa jaan * De Byer-hiiliteräspannu kokemuksia *postaus sisältää affiliate -linkkejä, eli saan provikan linkin kautta tehdystä ostosta Teen suurimman osan kuusihenkisen perheemme ruoista paistinpannulla, joten pannu on keittiöväline jolta eniten vaadin suorituskykyä ja laatua. Kärsin vuosia sitten kemikaaliyliherkyydestä ja siksi minulla on edelleen tiukka seula keittiövälineille ja muille arjen tavaroille....

Bakteeriystävällinen elämäntapa – Vastustuskykyni salaisuus?

Minua hieman huvittaa, kun ihmiset jakavat flunssantappojuomien reseptejä sairasvuoteelta. Oma näkemykseni on, että vastustuskyvyn rakentaminen on jokapäiväinen homma, joka muodostuu monesta pienestä tekijästä. Siinä vaiheessa kun pitää miettiä flunssantorjuntakeinoja ollaan jo pahasti myöhässä. Tämä kirjoitus perustuu vain omaan kokemukseeni ja näkemykseeni. Olen nimittäin itsekin ihmetellyt, miksei perheemme kärsi oikeastaan ikinä flunssassa. Olen ollut nuhakuumeessa...

Tiede ei tunnista elämänenergiaa, mutta Silmusalaatissa sitä on siistissä pakkauksessa

idut ruoka ravinto

Kaupallinen yhteistyö Silmusalaatti Mitä on elämänenergia? Keväällä kun mullasta alkaa nousta versoja, oksiin ilmestyy piukeita nuppuja ja linnut laulavat elämänsä kyllyydestä, tuntuu että kaikki ympärillä muistuttaa ihmeellisestä prosessista. Enkä voi olla taas uudelleen hämmästelemättä mitä on tämä elämä, syntymä ja kuolema. Ja mistä ihmeestä tämä kaikki saa voimansa? Miksi! Mikä on se ihmeellinen älykkyys, joka...

Kiinteiden aloittamisen pelkoa voi lievittää rituaalilla – Vauvan ensimmäistä ateriaa on syytä juhlia

On aivan ihmeellinen ajatus, että vauva saa kohdussa ollessaan yhdeksän kuukautta kaiken tarpeellisen napanuoran kautta. Kun vauva syntyy, hengittää vauva ensimmäistä kertaa. Kun vastasyntynyt vetää henkeä, saa ensimmäistä kertaa kehoonsa jotain mikä ei tule äidin kautta. Aines, materia, vastasyntyneen kaikkiin soluihin on prosessoitunut äidissä ja tullut vauvaan äidin veren ja istukan kautta. Sana materia...

Kun vauva syö pitäisi äidilläkin olla vesi kielellä

Kaupallinen yhteistyö Ella’s Kitchen Kaupallinen yhteistyö Ella’s Kitchen Erilaisiin ruokiin ja makuihin tutustuminen on hyvä aloittaa jo aivan pienestä, kun vauvan luontaisen kehityksen mukainen herkkyyskausi on päällä. Jokainen vauva on yksilö, mutta suurin osa vauvoista haluaa kirjaimellisesti maistella koko maailman. Yleensä tämä vaihe alkaa vauvan nelikuukautispäivän tienoilla, kun vauva oppii ottamaan kiinni asioista ja...

Pasta carbonara kasviksilla eli pekonipasta lautasmallin mukaan

Pastaruuat eivät yleensä toteuta lautasmallia ja se on minusta harmi. Usein pastalautasella on eniten vehnää tai gluteenitonta pastaa, vaikka viranomaistenkin suositteleman lautasmallin mukaan lautaselta suurin tila pitäisi varata kasviksille. Lautasmallissa vain neljäsosa lautasesta on viljaa, perunaa, riisiä tai pastaa ja puolet lautasellisesta täytetään kasviksia. Meillä syödään viljaa syödään varsin vähän, yleensä ruokana on kasviksia...

Vegaaninen pasta bolognese eli kasvisbolognese

vegaaninen pasta bolognese Maria Nordin

Tein eilen lounaaksi meidän perheen lempiruokaa. Kirjoitin reseptin blogiini illalla ja arvaatteko mitä tapahtui? Reseptini osoittautui hitiksi! Sain jo eilen paljon kiitosta reseptistä, mutta tänään olen saanut pitkin päivää ylistäviä viestejä ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet ohjettani. Aika kiva fiilis! Lisäksi näin koko yön unta pasta bolognesen vegaaniversioista ja minulla oli vielä aamulla vesi kielellä! Tänään...

Lihapäivä ja hampurilaiset

Maria Nordinin Hampurilaiset

Jo monta vuotta meillä on ollut tapana tehdä hampurilaisia viikonloppuisin. Olen itse ollut joskus nuorena muutaman vuoden kasvissyöjä, mutta viime vuodet olen syönyt lihaa, kohtuudella. Meillä on usein kasvisruokaa, mutta rehellisyyden nimissä, olemme tainneet syödä kolmesta viiteen liharuokaa viikossa. Muutama kuukausi sitten katsoimme Netflixistä Cowspiracy-dokkarin, joka paljastaa suurimman kasvihuonepäästöjen aiheuttajan. Suurin päästölähde ei olekaan liikenne, vaan...

Scroll to top