Kiinteiden aloittamisen pelkoa voi lievittää rituaalilla – Vauvan ensimmäistä ateriaa on syytä juhlia

On aivan ihmeellinen ajatus, että vauva saa kohdussa ollessaan yhdeksän kuukautta kaiken tarpeellisen napanuoran kautta. Kun vauva syntyy, hengittää vauva ensimmäistä kertaa. Kun vastasyntynyt vetää henkeä, saa ensimmäistä kertaa kehoonsa jotain mikä ei tule äidin kautta.

Aines, materia, vastasyntyneen kaikkiin soluihin on prosessoitunut äidissä ja tullut vauvaan äidin veren ja istukan kautta. Sana materia (aines) onkin johdettu sanasta mater (äiti).

Vielä pitkään vastasyntynyt on täysin riippuvainen äidistä. Jos olosuhteet sallivat, vielä puoli vuotta äiti on vauvan pääasiallinen ravinnonlähde. Niin kauan kun vauva syö rintamaitoa, on kaikki vauvassa oleva rakentunut äidin veren lisäksi äidinmaidosta. Onnistuessaan imettäminen onkin vaikuttava kokemus, joka tuo äidille valtavasti itseluottamusta ja tunteen sisäisestä voimasta.

Täytyy myöntää, että synnyttämisen ja imettämisen myötä voi tulla jopa hieman kaikkivaltias olo: ”Minä synnytän ja ruokin elämää.”

Mutta elämä on jatkuva virta, eikä mikään ole pysyvää. Ja siitä elämää ruokkivan äidin konkreettisesta ilmentymästä on päästettävä irti. 

Vauvan ruokailun aloittaminen on täynnä tunteita

Näkemykseni on, että äidille vauvan kiinteiden aloittaminen on taas yksi mahdollinen askel henkisen kasvun polulla. Vaikka kuinka haluaisimme luoda, hallita ja kontrolloida kaikkea, ei se ole mahdollista. Vaikka olisi ihanaa olla ikuisesti se, joka synnyttää ja ruokkii elämää, on se rooli jo varattu jollekin meitä paljon suuremmalle ja viisaammalle. Luomisvimman jälkeen on jälleen kohdattava uusi elämänvaihe ja ehkä omat pelkonsa ja epävarmuutensa.

Ei ole ollenkaan ihme, että kiinteiden aloittamiseen voi liittyä monenlaisia tunteita. Mielestäni nämä tulevat ilmi usein vauvan maistelun aloittamista käsittelevistä keskusteluista. Keskustelut kärjistyvät nopeasti omien ehdottomien mielipiteiden esittelyyn. Monet äidit ovat täysin järkähtämättömiä koskien oikeaa ikää aloittaa ruokien maistelu ja järjestystä, missä mitäkin ruoka-ainetta tulisi maistella. Näistä huokuu pelko ja epäluuloisuus maailmaa kohtaan. Ehkä myös pelko vauvan puolesta: Onko vauva kykeneväinen ottamaan maailman vastaan?

Itse uskon tässä neuvolan löyhiin suosituksiin (maistelu tulisi aloittaa 4-6 kk iässä), mutta uskon että vauva itse on paras määrittelemään oikean hetken. Useimmiten jossain vaiheessa ennen puolen vuoden ikää vauva alkaa maistelemaan kaikkea mitä käsiinsä saa ja hamuilemaan äidin suupaloja. Kun antautuu sisäiselle tiedolle, niin äiti että vauva tuntevat kun aika on oikea. Meillä kaikkien kolmen kanssa maistelu on aloitettu noin neljän kuun iässä.

Luottamus vauvan voimaan ja maailman hyvyyteen

Olen puhunut paljon riittien tärkeydestä elämäntilanteiden vaihtumisen merkkipaaluina. Siksi ihastelin kovasti, kun kuulin että hindut viettävät Annaprashan-seremoniaa vauvan siirtyessä syömään kiinteitä.

Rituaalia kutsutaan vauvan ensimmäiseksi riisinsyömisseremoniaksi, koska siellä päin maailmaa riisi on usein niiden ruokien joukossa, joita vauvalle ensimmäisenä annetaan. Seremoniassa vauvalle tarjotaan yleensä riisiä gheen, eli kirkastetun voin kanssa, sekä dal-linssipataa.

Rituaalin voi pitää kotona tai temppelissä. Paikalle kokoontuu perhettä ja ystäviä iloitsemaan ja kannustamaan vauvaa (ja äitiä) uudessa elämänvaiheessa. Itse uskon, että tämä rituaali on erityisen tärkeä äidille, vaikka varsinainen juhlakalu onkin vauva.

Imettäminen vaatii äidiltä luottamusta itseen ja vauvan kykyyn osata imeä, mutta kiinteiden aloittaminen edellyttää luottamusta maailmaan. On luotettava siihen että vauva kykenee vastaanottamaan maailman. Ja on luotettava siihen, että ulkopuolinen maailma on hyvä, täynnä värejä, iloa, ihania makuja ja tekstuureita vauvan löydettäväksi. Eräs filosofi onkin sanonut, että epäluulo maailmaa kohtaan sijatsee suolistossa. Uskon tähän!

Asenne maailmaan välittyy ruuassa

Vaikka imettäminen ei lopu siihen kun vauva alkaa syödä, äidille kiinteiden aloittaminen voi olla henkisesti iso askel. Toisaalta jollekin se voi olla myös suuri helpotus, jos imettämiseen on liittynyt haasteita.

Kun vauva alkaa maistella ruokia, on äidin hyvä pohtia myös omia asenteita ruokaa kohtaan.

Voidaan ajatella, että ruoka on vain ruokaa. Mutta minä ajattelen että ruokailu on tapahtuma, missä me otamme todellisuuden ja muokkaamme sen itsellemme sopivaksi tai käytämme sen energian johonkin. Moni varmasti kuohahtaa, kun sanon näin: Mutta viimeisten vuosien seurauksena näkökulmani maailmaan on muuttunut. Olen nykyään sitä mieltä, että lasten ruokayliherkkyyksiin vaikuttaa vahvasti äidin negatiiviset, ja useimmiten tiedostamattomat, tunteet ruokaa ja maailmaa kohtaan. (Kerron tästä lisää Vauva syö -verkkokurssilla.)

Meidän vauvan ensimmäinen ruoka -rituaali

Järjestin pienen seremonian vauvalle hänen ollessaan 5kk, jolloin painopiste alkoi siirtyä maistelusta syömiseen. Läsnä oli meidän perheen ja muutaman isovanhemman lisäksi naapurit, joiden kanssa jaamme arjen tiiviisti.

Vauvan eteen laitettiin pieni keko bataattia ja kaikki ihastelivat vauvan reipasta otetta maailmaan. Seremonian lopuksi Intiassa on tapana tehdä vielä pieni hauska ohjelmanumero, jossa vauvan eteen laitetaan banaaninlehti, jonka päällä on muutamia esineitä.

Tarkoitus on seurata, mihin esineeseen vauva tarttuu ensimmäisenä ja leikkimielisesti arvailla vauvan elämänpolkua ja kiinnostuksen kohteita sen perusteella.

Eteen voi laittaa:

• kynä (viisautta)
• kirja (opiskelua)
• koru (vaurautta)
• ruokaan viittaava esine (rakkautta ruokaan)
• pala savea (omaisuutta)

Meidän vauva tarttui innokkaimmin savimöykkyyn sekä pieneen korvapuustin muotoiseen riipukseen. Ehkä hänestä tulee sitten ruokaa rakastava kiinteistöpohatta. En itse usko ennustuksiin ja tämän osan rituaalista on tarkoitus olla vain hauska.

Mutta muuten pidän kyllä tätä rituaalia tärkeänä, sillä rituaalit yleensäkin ovat tärkeitä. Rituaalien vaikutusta hyvinvointiin on tutkittu paljon. Uskon, että tämä voi tuoda äidille tarvittavaa luottamusta päästää irti vauvan ainoana ravinnonlähteenä olemisesta.

Miltä kuulostaa? Voisitko harkita vastaavan seremonian pitämistä?