Erokipua

Olen viimeaikoina herännyt yhä useammin huomaten, että vieressäni nukkuukin outo tyyppi. Onko hän vielä se oikea?
En todellakaan ole enää naimisissa sen miehen kanssa, jonka kanssa sanoin tahdon ja lähdin neljäksikymmeneksikahdeksaksi tunniksi juhlimaan Helsingin yötä.
Itsekin olen muuttunut. Nykyään tuskin jaksan valvoa edes leffan alkutekstien yli, kun jo pilkin kumoten teekupin sisällön yöpaidan rinnuksille. Mielipiteeni ja maailmankuvani ne vasta ovatkin muuttuneet.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joilla on jonkinlaisia toiveita tulevasta kumppanistaan. Pitkä, vaalea, pelaa tennistä, on korkeakoulutettu… Minulle vain sillä ihmisellä siellä jossain sisällä on merkitystä.
Eilen silti hämmennyin. Sen lisäksi, että mieheni käyttäytyi ujostelevasti ja epävarmasti, hän myös näytti ihan erilaiselta.
Hänestä on tullut nörtihtävä eroa, lapsuudentraumoja ja elämää pohtiva Antero Kipunen.
 

Olen puolueellinen. Ei kukaan usko, kun joku kehuu puolisoaan.
Antakaa minun silti yrittää: Kansallisteatterin Omapohjassa Reinon esittämä monologi on upean vangitseva kertomus mieheksi kasvaneesta cowboy-hattuisesta pojasta sekä hänen entisistä rakkaistaan: koirasta ja tyttöystävästä (Maria tai Saara).
Esitys herättää paljon ajatuksia olemassaolosta, ihmisyydestä ja ihmissuhteet niin vaikeiksi tekevistä pikkujutuista. Mitä tehdä jos tapa, jolla kumppani hengittää alkaa todella ärsyttämään? Kannattaa käydä katsomassa!
Emme siis kumpikaan ole enää ollenkaan samoja ihmisiä. Se, että hyväksymme muutoksen ja pikkuviat toisissamme on salaisuutemme onnelliseen yhteiselämään. Muutoksen hyväksyminen tarkoittaa usein myös oman erehtyväisyyden myöntämistä.
Reinon sanoin: ”Tärkeintä on se, että uskaltaa muuttua ihmisen kanssa jota rakastaa.  Että ei pelkää sitä muutosta, eikä yritä omistaa toista.”
Reino paljastaa parisuhteemme salat Iltamakasiini-nettilehdessä.
 

Kuva Jari Kupiainen.
Olemme saaneet oudoksuvia (ja minua sääliviä) katseita, kun olemme olleet kahdestaan ravintolassa. Ensin katsomme puoli tuntia puhelimiamme, jonka jälkeen Reino vetää minulle tunnin monologin.
On siinä viereisessä pöydässä pohtimista meidän parisuhteen dynamiikasta. Tästä voi oppia sen, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Tai sitten se on juurikin sitä.
Hauskaa viikonloppua!
Itse aion ottaa todella rennosti ja ottaa tavoitteeksi katsoa jonkin hyvän elokuvan alusta loppuun. 

PUS lukijoille!