Joulukalenteri

kalenteri
Vastustan lelukalentereita – Turhaa muovisälää. Leluja on tarpeeksi. Tavarakalenterit ovat kalliita. Etenkin kivat Lego-kalenterit, kun niitäkin pitäisi olla kaksin kappalein.
Vastustan suklaakalentereita – Ei makeaa joka päivä! Lisäksi kaksivuotialle olisi tuskaa tietää kalenterin olemassaolosta ja hyväksyä, että luukun saa avata ja yllätyksen syödä vasta ikuisuuden päästä. Eli seuraavana aamuna. Kahden luukun ajallinen etäisyys toisistaan iheuttaisi liikaa draamaa meidän perheeseen tällä hetkellä.
Vastustan tylsiä kuvakalentereita – Onko mitään ankeampaa kuin: No mitä tuli? Ai kenkä.
Kannatan itsetehtyjä lahjakalentereita – En ole ikinä tehnyt sellaista. Ehtisinkö tehdä sellaisen yhdessä päivässä? Onhan tässä vielä kolme päivää aikaa, mutta minut näissä asioissa tuntien, homma jää viime hetkeen.
Mitä yllätyksiä tee-se-itse joulukalenteriin sitten voisi laittaa? Tässä nopean ideoinnin tulos.

  1. tarra
  2. Luonto-arpa
  3. rusinoista tehty rannekoru (Ota rusinoita. Pujota lanka neulan avulla rusinan läpi. Toista. Solmi nauhaksi)
  4. mainosheijastin
  5. suklaakarkki
  6. pieni lippu tai materiaalit Suomen lippua varten (paperia, sininen värikynä, tikku)
  7. tyhjä ilmapallo (aikuinen puhaltaa)
  8. runo, loru tai laulun sanat
  9. piparkakku
  10. postikortti tai tyhjä pahvikortti sekä postimerkki (lapsi saa liimata merkin, koristella kortin ja lähettää sen valitsemalleen kaverille tai sukulaiselle)
  11. vanha avain (lapset rakastavat avaimia)
  12. avaimenperä tai -nauha
  13. kolikko (valuutalla ei väliä)
  14. piparkakkumuotti
  15. paperilentsikka tai helikopteri. Helikopterin ohjeet tässä.
  16. pinssi
  17. hammasharja
  18. joulukoriste
  19. magneetti
  20. piparkakkukoristeita (mitä lie nomparelleja)
  21. koru tai lanka ja helmiä
  22. kokonaisia neilikoita, paksukuorinen appelsiini ja koristenauhaa (Huoneeseen tulee ihana tuoksu, kun neilikat pistellään mandariinin tai appelsiinin kuoreen. Nauha sidotaan appelsiinin ympärille ja näin tuoksuttimen voi laittaa roikkumaan jonnekin. Tässä selventävä kuva.)
  23. kaunis rasia jossa on pähkinöitä ja manteleita
  24. kynttilä ja tulitikkuaski (sytytetään ja poltetaan vanhempien valvonnassa)

Kaikki yllätykset pitäis löytyä pienellä vaivalla eteisen sälälaatikosta tai ruokakaupasta. Laita kalenteriin yllätyksiä niin monta kuin sinulla on lapsia.
Lisää yllätysideoita: erivärisistä klemmareista tehty ketju, pinnejä, huulirasva, tonttulakki, sorminukke, El Toro -viinipullon muovihärkä, vihko, kiiltokuva, pakettiruusuke ja joulupaperia, kuva lapsesta vauvana tonttulakki päässä, tai tulostettu kuva, johon lapsi saa piirtää itselleen punaisella tonttulakin, saippua…
kuva-17-540x403
Ajattelin toteuttaa kalenterin hieman epäperinteisellä tyylillä. Meillähän on upea joulusukka. Tähän asti sukka on toiminut vain koristetarkoituksessa (ja hyppypussina). Nyt aion laittaa sukan viereen itsetehdyn kalenterin, siis paperi, jossa on päivien numerot (ylin kuva). Joka aamu sukkaan ilmestyy päivän yllätys. Ja lapset saavat ruksia oikean päivän taulukosta.
Ehkäpä sittenki ostan ensi vuodelle tavarakalenterin. Joulukuun viidennen päivän jälkeen lelukalenterit myydään reilusti alennettuun hintaan.

Olen arkkitehti, filosofi ja Free to Heal® -menetelmän kehittäjä. Tuhannet ihmiset Suomessa ja maailmalla ovat hyötyneet Free to Heal® menetelmästä, joka perustuu neuroplastisuuteen, tiedostamattoman stressin käsittelyyn sekä mikrobiomin muokkaamiseen. Voit oppia menetelmän Eroon oireista -kirjasta tai online-kurssilta. I studied architecture at Aalto University in Helsinki and philosophy of architecture in ETSAB, Barcelona. I hold a Master of Science in Architecture degree with an emphasis in history and theory of architecture. After my studies I became interested in the impact that architecture and indoor air and have in human health, and so I became an Indoor Air Specialist. I worked as as specialist of hyper-healthy housing a and office spaces for almost 10 years. During that time I fell mysteriously ill and became hypersensitive to environmental factors. I searched help form doctors, specialists with no success. My personal experience encouraged me to investigate the power of the mind and consciousness. In few months I cured from her sensitivities and other health problems by using a neuroplasticity. For two years I studied the power of the mind and developed a method that leverages concepts of neuroplasticity, microbiome modification and unconscious stress elimination to truly transform your health & life. And this is something I want to teach everyone else. What if I told you that you are more powerful that you have ever thought? Wiht gratitude and love, Maria

25 Comments

  1. nooa
    28.11.2013

    Muistan itse lapsuudesta aivan ihanan ”joulukalenterin”, jonka äiti meille teki joka joulu, tosin silloin tietenkin luultiin sen olevan tonttujen tekosia. Äiti oli kartongista leikannut erilaisia eläinhahmoja, kuusia, tähtiä ja tonttuja yms. Näitä kuvia sitten ilmestyi joka yö takan muuriin aina yksi lisää. Kuvat muodostivat muuriin ihanan jouluisen maiseman ja viimeisenä tuli tietenkin joulupukki.
    Joka aamu piti ensimmäisenä juosta katsomaan, minkä uuden kuvan tontut ovat käyneet laittamassa. Varsinkin pienempänä joutui myös tosissaan pinnistelemään ja etsimään, että mikä onkaan se uusin kuva. 🙂

    Vastaa
  2. maria
    28.11.2013

    Oi, kuulostaa ihanalta! Olen varma, että meillä tykättäisiin tästä aivan todella paljon. Hmm.

    Vastaa
  3. Karkki
    28.11.2013

    Meillä on minun äitini tekemä ihana kalenteri. Viime vuonna jotkut luukut tosin olivat joinain päivinä liian pieniä, joten laitoin luukkuun vain vinkin varsinaisen lahjan paikasta. Kivaa puuhaa lahjan etsintä.
    Niin ja mun blogiin Syvältä-blogin Sanna vinkkasi, että itse lainaa kirjastosta jokaiselle ”luukkupäivälle” uuden joulusadun. Erittäin hyvä idea, eikä turhaa rompetta kerry!
    Niin ja toimintalahjoja ajattelin antaa myös. Ja luoda samalla meidän perheen jouluperinteet: Mietin, että tulvaisuudessa voisimme koristella kuusen aina tiettynä päivänä, tehdä piparit toisena jne. Näistä olisi sitten vinkit kalenterissa. Täytyy tosin kirjata päivät muistiin, että muistan samat päivät tulevinakin vuosina.

    Vastaa
    1. maria
      28.11.2013

      Kirjavinkki on hyvä, ja toimintalahjat.
      Toisaalta itse pohdin tässä, että onko tarkoitus, että minäkin yllätyn siitä, mitä sielä sukasta ilmestyy? Vai kerronko lapsille, että minähän ne yllätykset olen sinne laittanut, eikä esim. tonttu. Hmm… Pitäisi kai päättää virallinen linja.

      Vastaa
  4. Leluteekin Emilia
    28.11.2013

    Tosi hyviä ideoita yllätyksiksi! Meillä on odottamassa itsetehdyt joulukalenterit – tosin mun äidin eikä mun tekemät. 😉 Esikoinen on kalenterista jo niin täpinöissään, että teki itselleen joulukalenterin odotuskalenterinkin. 😀

    Vastaa
    1. maria
      28.11.2013

      Toi joulukalenteriputkilopötkylä on loistava idea! Viimehetken väkertäjät, ottakaas tosta mallia!

      Vastaa
  5. Nimetön
    28.11.2013

    blaa blaa.siellä täydellinen pullantuoksuinen äiti haluaa kaikille ilmoittaa olemassa olostaan.

    Vastaa
    1. Karkki
      28.11.2013

      Onko blaa blaa, jos haluaa ilahduttaa lapsiaan?

      Vastaa
      1. maria
        28.11.2013

        😀

  6. -Tonttu-
    28.11.2013

    Toimii 🙂 nyt 3.joulukalenteri tai niinkuin meillä aarrekalenteri TSI periaatteella.Edellisissä kalentereissa on ollut mm. piparimuotteja,muumi aterimia,heijastimia,karkkeja,pieniä kirjoja,hattuja,lapasia,tarroja,hamahelmiä,värikyniä ja vaikka mitä aarteita kauppareissuilta tai omista jemmoista.Jouluaattona joku ”isompitöinen” aarre esim. legopaketti tai puuhakirja ettei joulupukin odottaminen käy ylivoimaiseksi.Joskus on jopa jouluaaton aarretta etsitty ulkoa aarrekartan avulla.Pyrin laittamaan yhteisen tai samanlaisen aarteen mutta aina ei onnistu tai pysty laittamaan.Nämä joulunodottajat ovat 3v ja 7v

    Vastaa
    1. maria
      28.11.2013

      Totta, jouluaaton yllätys voisi olla hieman muita suurempi. Hyvät lisävihjeet yllätyksiksi, kiitos!

      Vastaa
  7. miirsi
    28.11.2013

    Mietit ihan liikaa ja kaikkea. Luin viimeksi kirjoituksesi nukkekodilla leikkimisestä ja joulun ajan lelulehdistä, ei kaikkea tarvitse niin pirusti miettiä ja pähkäillä. Meilläkin pojat leikki nukkekodilla, kyllä. Meillä lapset saavat myös lukea lelulehtiä, miksi ei? Meillä lukee kyllä pojat niitä nukke sivujakin ja tytöt monsteriauto sivuja, joten ei vaaraa että poikasi ohittaisi vaaleanpunaiset nukkesivut. Ja tämä kalenteri asiakin,nooh yksi neuvo vain : Lopeta se jatkuva analysointi, ja anna elämän viedä ja kuljettaa. Älä vain suorita äitiyttä, elä sitä!!!

    Vastaa
    1. Asiallista
      29.11.2013

      Pakko sanoa et itsekki ajattelin tota viimestä lausetta, sopii hyvin !

      Vastaa
    2. maria
      29.11.2013

      Kun me ei eletä tyhjiössä. Maailmassa tapahtuu koko ajan kaikenlaista, mikä vaikuttaa myös minuun ja lapsiini. Tämä blogihan on kurkistus ajatuksiini. Joskus pieni ajatus häivähtää päässäni, vaikkapa lasten leikkejä katsoessa. Elän hetkessä. Mutta illalla kun istahdan tähän kirjoittamaan, niin muistelen päivän tapahtumia ja ajatuksiani. Joskus niihin voi olla ihan hyvä paneutua vähän tarkemmin. Rakastan ajattelua.

      Vastaa
  8. […] jos kehittelemäni tsi-joulukalenteri jäisi jostain syystä puolitiehen, sain Veikkaukselta palkkioksi tämän kilpailun […]

    Vastaa
  9. Karoliina
    29.11.2013

    Minun äitini on tehnyt kummilapsilleen monena vuonna pussikalenterin, jonka pusseista löytyy aina muutama palapelin pala. Joka päivä saa siis rakentaa palapeliä hieman pidemmälle ja jouluaattona se on valmis. Tänä vuonna oma tyttöni saa samanlaisen kalenterin 🙂

    Vastaa
    1. maria
      29.11.2013

      Taas lisää hyviä ideoita! Meidän 4v poika tykkää todella paljon palapeleistä, voisi sopia siis hänellekin tällainen kalenteri.

      Vastaa
  10. Tylsistynyt perhe
    29.11.2013

    Tää oli tosi hauska. Lippu ja kynttilä -ideat varastettiin välittömästi meidän kalsuun. Lorupussin lorukortteja vois kanssa laittaa ja lahjakortteja päivän yhteisiin puuhiin. Ehkä kunnostaudun. Vielä ehtii. Ne touhukortit pitäis vaan asemoida sinne kalsuun vasta samana aamuna, kun tietää, että varmasti ehtii ja jaksaa piparisulkeisia samana päivänä. Pakotettu touhu lasten kanssa vie kyllä kaiken ilon. Me ollaan päätetty kokeilla vuoropäivinä avaamista. Hah. Saa nähdä kestääkö lapset asian laidan.

    Vastaa
    1. maria
      29.11.2013

      Heh. Täällä myös viimetingassa. Huomenna pitäisi kai aktivoitua. Ja tehdä tärkeät päätökset. Luotan kyllä pitkälti eteisen sälälaatikkoon… Yritän saada kaikki yllätykset kerralla valmiiksi, muuten saattaisi käydä huonosti jonain aamuna. Esim: ”Mitä tuli?” HAPANKORPPU!?

      Vastaa
      1. Tylsistynyt perhe
        29.11.2013

        😀 hahaa… Tai vaihtoehto: ”Äiti, ei täällä oo mitään! Tonttu ei tuonu mitään!” (Paitsi että tätä kirjoittaessa keksin seuvauksen: ”Oho, sillä on varmaan ollu kiire. Ehkä se tuo huomenna kaksi juttua.”) ….eli ei hätää. Ei kiirettä.

      2. maria
        29.11.2013

        😀

      3. Suvi
        2.12.2013

        Ahahahah tipuin hapankorpulle!!

      4. maria
        2.12.2013

        Onneksi ei vielä ole tullut. Mutta sitä ei vielä tiedä. En ole vieläkään saanut kaikkia yllätyksiä kasaan. Huomenna on tulossa xylitol-pastilleja. Ylihuomiseksi multivitamiineja.

  11. kk
    10.12.2013

    Osallistun joulukalenteriin 10.12.2013.

    Vastaa
  12. […] yhteistyö / Piun ja Örmön joulukalenteri Olen kirjoittanut varmaan jo viiden vuoden ajan joulukalenterivinkkini blogiin, se on yleensä ollut kooste pienistä tavaroista ja jutuista, mitä …. Meillähän joulukalenterina on jo vuosia toiminut joulukalenterina iso joulusukka, jonne on joka […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top