Tytön leikkikoululuokassa on kilpikonna Sam. Siis oikea kilpikonna! (Lemmikkien pitäminen luokassa on tavallista muualla Euroopassa. Esimerkiksi kun minä viisivuotiaana kävin vuoden koulua Barcelonassa, oli luokkamme kuin lemmikkieläinpuoti. Siellä oli hamstereita, hiiriä, lintuja, akvaario ja jotain ötököitä.)
Takaisin tähän päivään. Jokaisella leikkikoulun lapsella omat vihkot, jonne ilmestyy kuvia viikon varrelta. Viikonloppuisin vihko tulee kotiin. Vihkoon saa laittaa viikonlopun tapahtumista kertovia kuvia, pääsylippuja, piirustuksia tai muuta. Näin opettajat osaavat jutella lasten kanssa asioista, joita lapset ovat tehneet tai nähneet viikonloppuina. Ja vanhemmat tietävät, mitä leikkikoulussa tehdään.
Myös luokan toisella kilpikonnalla, Samylla (lausutaan ”Sami”), on oma vihko. Samy menee joka viikonloppu kylään jonkun luokan lapsen luo. Näin voimme kurkistaa, millaista on muiden kavereiden kotielämä.
Ensimmäisenä Samy oli ollut kyllässä luokan miespuolisen avustajan Thibaut’n (lausutaan Tibo) luona. Samy oli muun muassa maistanut olutta, tehnyt ruokaa, kuunnellut räppiä ja pelannut GTAta.
Nyt Samy oli vihdoin meillä yökylässä.
29.3.2014
Tämä kommentti ei ihan tähän kuulu, mutta toivoisin kovasti postausta sektiosta toipumisesta. Siis minkälaisia oli ensimmäiset hetket/päivät oman olon kannalta alkaen heräämöstä.
29.3.2014
https://www.kaksplus.fi/blogit/kotitalouskriisi/3dt-paahan-ja-synntamaan/
29.3.2014
Tämä kommentti ei ihan tähän kuulu, mutta toivoisin kovasti postausta sektiosta toipumisesta. Siis minkälaisia oli ensimmäiset hetket/päivät oman olon kannalta alkaen heräämöstä.
29.3.2014
Itselläkin sektio edessä kesällä, joten olisi kiva postaus. Sisäilma postaukset ovat myös olleet mielenkiintoisia. Meilläkin ollut siltä osin vähän ongelmia. Mukavan asiantunteva blogi!
29.3.2014
Kiitos palautteesta, varmasti kirjoitan vielä sisäilmasta. Ja sektiostakin!
29.3.2014
https://www.kaksplus.fi/blogit/kotitalouskriisi/3dt-paahan-ja-synntamaan/
29.3.2014
Hauska juttu tuo kiertävä ”lemmikki” vihkoineen. Silmään kyllä pisti Thibaut´n kirjoitus. Miksi ihmeessä piti korostaa noita aikuisten juttuja, olutta ja GTA-peliä?
Puhutko muuten lapsillesi espanjaa? Ja miksi valitsitte ranskankielisen leikkikoulun? Pahoittelut, jos olet jo sataan kertaan selittänyt nämä aiemmin.
29.3.2014
Hahaa.. Totta kai Samy oli inhonnut olutta! Ei siinä kerrottu GTAsta. Oli vain kuva, josta mies tunnisti. Ideana on, että Samy tutustuu isäntäperheen elämään. Thibault on nuori mies, joten olisi outoa, jos hän virkkaisi pitsiä Samyn kanssa.
Vihkoa oli tosi hauska lukea. Toivottavasti saataisiin se vielä uudelleen tänä keväänä. Samy oli käynyt jopa Malediiveillä…
Kun poika syntyi, päätin että puhuisin espanjaa. Mutta se tuntui oudolta, kun puoliso jäi ulkopuoliseksi jutuista. Valitsin ranskankielisen, koska kaikki espanjalaiset sukulaiseni puhuvat myös ranskaa. Esimerkiksi nyt kun kävimme isäni luona kylässä, lapset ja isoisä puhuivat keskenään ranskaa.
29.3.2014
Meillä oli ala-asteella luokassa akvaario, luokan pojat tiputtivat sinne nastoja ja tytöt yrittivät pitää kalat hengissä.. Voi olla, että jos jo esikoulussa olisi iskostettu toisista(/eläimistä/olennoista) huolehtiminen päähän, niin meidänkin luokan kaloista suurin osa ei olisi joutunut wc-pönttöön? 🙁
Ihanalta näyttää teidän viikonloppu kuvissa 🙂
30.3.2014
Me ei olla vielä saatu Samya kylään, mä odotan innolla, että päästään lukemaan sen vihkoa – vaikka sitten kai meilläkin pitäisi tapahtua jotain viikonlopppuna. 🙂
31.3.2014
Samy on käynyt Malediiveillä asti…
15.3.2015
[…] leikkikoululuokan pehmokilpikonna, joka viettä jokaisen viikonlopun jonkun perheen luona. Viimeksi Sami oli meillä noin vuosi sitten. Tänä viikonloppuna oli taas meidän […]