En tiedä mikä minussa on vialla, mutta minulla on kamala tarve tutkia pelottavia asioita. Haluan ymmärtää kauheutta, surua ja hirveitä kohtaloita. Haluan kokeilla uskallanko katsoa, uskallanko tuntea.
Olen positiivis-pessimistinen. Ajattelen, että jos etukäteen pelkään jotain asiaa, on minulla pienempi todennäköisyys kohdata se. Esimerkiksi koko lapsuuteni olin varma, että kuolen lapsena. Ajattelin, että pelko suojelee minua kuolemalta. Aikuisikäni voin nyt iloita, etten kuollutkaan. Bileet!
Äitiys on tärkeintä minulle nyt, joten pelkonikin liittyvät siihen. Eilisessä Docventures-keskustelussa sivuttiin hieman kysymystä: Onko äitiys itsekästä? Onko lasten hankkiminen oman elämämme jatkoaika? Onko lasten hankkiminen kuolemattomuuden tavoittelua?
Luin viime viikolla kolme romaania, joissa oli kaikissa läsnä äitiys ja siihen liittyvä asia, josta en tiedä miten selviäisin.
Betoniyö, Pirkko Saisio, 1981
Kansien välissä on helposti luettavaa keskustelua, etenevä tarina ja yhteiskunnallisesti painava sisältö. Kaksi veljestä ajatuvat omiin umpikujiinsa. Mitä äiti voi tehdä, jotta lapsilla olisi tulevaisuus jota odottaa? Miksi joillekin elämä näyttäytyy niin helvetin ankeana? Periytyykö yhteiskuntaluokka? Mitä äiti teki väärin, vai oliko äidille tehty väärin? MITEN kasvatetaan poika aikuiseksi?
Maihinnousu, Riikka Ala-Harja, 2012
Tarina, jossa Ranskan miehitys rinnastuu hienosti tapahtuvaan. Mitä tapahtuu, kun elämään tunketuu, ihan kutsumatta, puolison kaksoiselämä tai lapsen syöpä. Tai molemmat yhtä aikaa. Miksi suru, kipu ja kauhu miehittävät arjen? Miten siitä voi selvitä? Miten voi elää, kun lapsen kuolema on läsnä? Miten pelosta noustaan kuivalle maalle?
Mustat paperit, Maija Muinonen, 2013
Oletteko koskaan ajatelleet kirjoittavanne lapsellenne kirjeen siltä varalta, että ette itse ole enää paikalla hänen 10-vuotispäivänään, kun poikanne täyttää 18-vuotta, sinä päivänä kun tyttärenne menee naimisiin tai päivänä jona ensimmäinen lapsenlapsenne syntyy?
Itse olen ajatellut. Tämän kirjan jälkeen en enää ole ihan varma. Ehkä kuitenkin. Äitikin voi kuolla, ihan yllättäen. Kai sitä pitäisi vähän varautua. Olisiko martoilla ohjetta sellaisen kirjeen kirjoittamiseen? Pitäisi olla! Miksi minua nauratti niin monta kertaa tätä kirjaa lukiessani?
Hirveitä juttuja, mutta niin todellisia ja mahdollisia. Ja hienoja kirjoja kaikki. Suosittelen!
Share This
