Musiikkia lasten maailmaan

Tänään olen miettinyt miten kertoisin lapsille huonoista uutisista. Tai tarvitseeko niitä kertoa lainkaan? Koska lapset kasvavat koko ajan, sääntöjä pitää joka kerta punnita uudelleen. Tähän mennessä periaate on ollut, että terrori-iskuija tai katastrofiuutisia ei jaeta, elleivät lapset kysy.
Lapset eivät kyllä ole tainneet koskaan kysyäkään. Esikoinenhan on osannut lukea jo monta vuotta, mutta silti ei ole tainnut koskaan olla sellaista tilannetta, että hän lukisi pelottavan lööpin.
Nyt meinasin, että käväisisin vielä kysymässä lapselta aiheesta, muttä hän nukkuikin jo omassa sängyssään, taskulamppu kädessä. Tyynyllä oli Richard Scarryn touhukas maailma.
Minulla on sellainen tunne, että lapset onnistuneesti kiinnostuvat elämän epäkohdista sitten kun ovat valmiita ne kohtaamaan. Emme siis keskustelleet tämänpäiväisistä uutisista.
maria_kotitalouskriisi
Lapset eivät ilmeisesti enää kuuntele lastenmusiikkia. Itsekin havahduin asiaan, vasta kun luin tuon jutun. Ennen kuuntelimme säännöllisesti Ipanapa-radiota aamuisin, mutta nyt tapa on jäänyt. Meidänkin lapset kuuntelevat mieluummin JVG:tä, Sannia ja Robinia. Ja yllättäen myös Salsanamia.
Toisin kuin jutussa kerrottiin, meidän lastenhuoneessa on CD-soitin. Soitin hankittiin juuri sitä varten, että lapset voisivat kuunnella musiikkia ”oikein”. Minua ärsyttää, jos lapset kyhjöttävät puhelimella ja valitsevat biisejä yksittäin.
Paitsi tämän kohdalla teen poikkeuksen ja avaan Youtuben. Riiviö on itseasiassa tuttavani lapsi. Vaikka tekijä on lapsi, ei Riiviön tuotantoa ihan lastenmusiikiksi luokitella, sillä sanoma on niin viisas. Tämä biisi pitäisi kaikkien aikuistenkin kuunnella.

Tänä iltana uutisten sijaan (usein lapset tulevat viereeni köllimään uutisten ajaksi) katsottiin tämä video.
Öitä!

1 Comment

  1. saaafa
    22.3.2016

    oli kyl helkatin kova biis itykkäsin helkatti mitkä riimit ja ääni skidillä :).
    toi oli hyvä pointti kun pitää homman suht rehellsienä kun ei aina jaksa tai väsyttää niin ymmärtäähän sen mut siis että kun itse pystyy huomaamaan niitä epäkohtia tai tulee kysmymään sitten voi koittaa johdatella ja miettiä yhdesä niitä eri vaihtoehtoja kun tilanne tulee vastaan ?.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to top